12-vuotissynttäreitä, kuulasta säätä ja koti-iltaa (yksin)

Tähän on tultu. Poikaystävä lähti kaverinsa kanssa bilettämään (ja etsimään pitkään sinkkuna viihtyneelle kaverille naista, hehee) kun taas minä jään yksin oloasussani sohvalle töllöttämään ties mitä tanskalaista rikossarjaa Avalta ja napostelemaan tuiki terveellisiä porkkananpaloja. Päihdyttävistä aineista vastaa kolmiyskänlääke ja antibioottipilleri. Siinäpä railakasta lauantai-iltaa kerrakseen!

Toisaalta "näin on paras". Vaikka mieli vetäisi jo ulos ihmisten keskelle ja drinksujen äärelle, totuus on että toivun edelleen sitkeästä poskiontelontulehduksesta ja olo on nuutunut ja tukkoinen. No, kyllähän sitä juhlia taas ehtii... Olo on vain turhan "aikuinen ja rauhoittunut" tällaisissa tilanteissa.

Kappelin edustalla seisovasta vaahterasta löytyy syksyn koko värikirjo:
vihreästä keltaisen kautta punaiseen - ja latvasta lehdet ovat jo kadonneet...
Helsingin syksyä parhaimmillaan.

Onneksi tänään pääsin nauttimaan ensimmäistä kertaa taudin jälkeen kunnon kävelystä, kun kävelimme aurinkoista Espaa pitkin Kauppatorille bongaamaan turisteja ja ostamaan (kalliita) kotimaisia porkkanoita, puolukoita ja tuoretta lohta sashimi-lounaaksi. Täydellisen kaunis syyspäivä! Fiksu sairastaa sateisena viikkona...

Tänään meidät oli myös kutsuttu serkkuni pojan 12-vuotissynttäreille Haagaan, joten poikkesimme Akateemiseen ostamaan lahjaa. Haluan aina lahjoittaa kirjoja suvun lapsille, ja onneksi poika onkin hevi lukutoukka - jos vaan aiheena on fantasia, hän ahmii tiiliskiven paksuisia opuksia. Kunnioitettavaa teinipojalta!

Minulla vaan ei ollut hajuakaan, minkä ihme kirjan tuon ikäiselle voisi lahjoittaa. Onneksi neuvokas myyjätär vei oitis teinien fantasiaosastolle ja suositteli mm. Nälkäpeli-kirjaa, jota kuulemma lukevat nyt kaikki. Aijaa. "Voiko 12-vuotias lukea noin rankkaa tekstiä?!" Tämä "täti" päivitteli, mutta kuulemma voi - ja paljon rankempaakin.

Lahjaksi valikoitui Anthony Horowitzin Scorpion Rising (never heard...) mutta ilmeisesti lahja osui nappiin. Voin siis suositella opusta kenelle tahansa 12-vuotiaalle fantasiafanille, joka pystyy lukemaan myös englanniksi - pojan isä kun on jenkki.

Itse synttäreillä viihdyimme useamman tunnin. Oli ihanaa tavata serkkuja pitkästä aikaa, nauttia maailman suklaisinta sacher-kakkua ja teetä ja vaihtaa koko suvun juorut kunnolla.

Eli mitä opin tänään: älä unohda sukulaisia! Koskaan ei ole liian kiire tavata ja jutella niitä näitä. Serkkuni olen tuntenut jo vauvasta ja 25% geeneistämme on yhteisiä - sen kyllä huomaa, kun olemme koolla! Fiksuja tyyppejä, jotka osaavat antaa ihan parhaita elämänohjeita. :)