Pietariin ja takaisin - superhelppoa matkustamista

Kävimme viime viikonloppuna Pietarin-risteilyllä. Helpommaksi ei matkustaminen enää voi tulla!

Oli mahtavaa lähteä töistä perjantai-iltapäivällä, pakata kotona pikkureppuun yöpaita, hammasharja, vaihtovaatteet (liikaa nekin) sekä vähän evästä ja suunnata aurinkoista tietä kohti Länsiterminaalia. Matka oli kotoa Kampista vain pari pysäkkiä, mutta me laiskimukset otimme 9-ratikan - nyt kun sellainen kulkee kotiovelta satamaan, kiitos vaan Helsingin kaupungille!

Länsiterminaali laivan kannelta.

Matkafiilikseen pääsimme saman tien jonottaessamme täpötäydessä terminaalissa. Kaikki sujui kuitenkin nopsaan ja eikun laivaan. Vaikka edellisestä risteilystäni olikin vierähtänyt jotain kymmenen vuotta, niin rutiini palautui äkkiä mieleen: laivan ja potentiaalisten mestojen sekä niiden hintatason tsekkaus ja päälle tietenkin visiitti tax free -myymälään kymmenien (satojen?) muiden innokkaiden kanssa: mitä juodaan tänään ja minkä kanssa? Ostetaanko suolapähkinöitä vai -tikkuja? Monelta se seisovan pöydän varaus olikaan...? Mitä nyt risteilyllä puhutaan.

Karaoke käynnissä ja meitsi "nauttii" sinistä Princess Maria -drinksua (yhhyh).

Ihanan nostalgista, jotkut asiat ei ikinä muutu - ei, vaikka matkustajista puolet olivat venäläisiä. Samanlaisia me ollaan, toisilla vaan on korkeammat korkkarit, minkkiturkki ja (feikki) Louis Vuittonin laukku olalla keinumassa. No juu... venäläisiin vertailun lopetan saman tien, sillä matkan aikana minua ei muuksi luultukaan (en siis omista mitään edellämainituista tai puhu venäjää huonosti lausuttua priviet:iä lukuunottamatta, joten en voi käsittää miksi ihmeessä?!)

Ilta meni vauhdilla, ensin juotiin hytissä parit lämpimät siiderit ja äklömakeat bacardi breezerit (näitäkään en ollut maistellut vuosiin) kunnes lähdettiin "hillumaan" karaokebaariin, jonka olivat vallanneet - yllätysyllätys - känniset suomalaiset. Oi voi venäjää puhuva karaoke-emäntä parka, joka yritti pitää porukkaa ruodussa... Join ties mitä ihmeellisen värisiä cocktaileja ja lopulta kävimme jopa tanssahtelemassa salsaa ankeahkossa kuubalaisdiskossa ennen kuin väsähdimme ja palasimme pilkkopimeään hyttiin odottamaan aamua ja Pietaria.

Helppous jatkui Pietarin satamassa, josta meidät kuljetettiin keskinopean passintarkastuksen jälkeen minibussilla keskustaan. Aurinko paistoi, vaikka tuuli olikin jäätävä. Ei se mitään, eka kertani Pietarissa teki suuren vaikutuksen!

Kävelimme Nevski Prospektin päästä päähän ja ihailimme upeita rakennuksia, kävimme toteamassa Hermitagen edessä, että tänne pitää palata ajan kanssa, ja matkustelimme metrolla ympäriinsä neuvostoajan pysäkkejä ihailemassa - eikä hätää, nykyään opasteet on myös englanniksi. Ainakin joten kuten.

Nevski Prospektin ketjukahvilan (en muista nimeä) vessasta oli pakko ottaa kuva - tällainen kotiinkin, niin voidaan keskustella parisuhdeasiat samalla! :D

Upea paikka oli myös fiini kahvila-leipomo-myymälä Eliseyev Emporium, 1920-luvun tunnelmineen ja elävine palmupuineen. Nevski Prospektilta löytyy, suosittelen! Myyvät myös macaroneja moneen makuun.

Lounaaksi söimme borsch-keiton (poikaystävä) ja katkarapusalaatin (minä, joka vietän hetken mielijohteesta lihatonta pääsiäispaastoa) ja joimme cappuccinot yhdessä lukuisista Nevski Prospektin trendipaikoista.

Kävimme myös pälyilemässä hintoja paikallisella Stockmannilla, ostoskeskuksen sisällä, ja ostin solidaarisuudesta pullon Valion vettä (sellaista ei saa suomeksi, eikä tietty ole tarvettakaan). Miten Stockalla mahtaa naapurissa bisnekset sujua? Ainakin siellä näytti pyörivän porukkaa. Onnea vaan Venäjän valloitukseen, sitä tarvittaneen!

Kävimme myös rankasti nimetyssä mutta mielettömän upeassa Verikirkossa, jonka mosaiikit täyttävät katosta lattiaan. Vau! Niskajumi tosin paheni korkeuksiin tuijotellessa.

Yhdestä Verikirkon kymmenistä mosaiikeista bongasimme jopa joulupukin! San Nicolas...? Heti Jeesuksesta oikealle, punainen lakki päässä.

Ennen paluuta täyden palvelun minibussillemme kävimme vielä ostamassa herkkuja paikallisesta pikkukaupasta. Poikaystävä taisi ostaa kymmenen pakettia paikallisia keksejä, ja hyviähän ne olivat - tai vähintäänkin kiinnostavia.

Paikallinen jäänmurtaja tökki laivamme takaisin merille ja kohti Suomea. Heh - pieni mutta pippurinen kaveri.

Paluulaivamatkasta ei sen enempää, sama meno kuin mennessä mutta ehkä pikkuisen väsähtäneempänä. Plus ostimme kahdeksan pulloa viiniä kotiintuomisiksi. Joukkohysteria iskee vääjäämättä päälle tax freessä KUN ON NIIN HALPAA. No eikä edes ollut, pari euroa ehkä säästimme per pullo, vaikken yhtään tiedä mitä juuri ostamamme merkit maksaisivat Alkossa...

Sunnuntai-aamuna saavuimme kotiin jo klo 8. Outo fiilis. Iltapäivällä kutsuimme sitten kymmenisen kaveria juhlimaan poikaystävän syntymäpäivää - tarjoilut oli onneksi lähes kuitattu kekseillä, sillä olemme matkan jäljiltä puolikuolleita ja loppuillan sosiaalinen puoli jäi hieman "vajavaiseksi" sohvalla möllöttäessämme.

Mutta kivaa oli! Kaikki tämä yhdessä viikonlopussa ja maanantaihin (töihin) mentäessä olimme ehtineet jo toipua - jotakuinkin. Eikä tullut edes kalliiksi: erikoistarjouksella risteily kustansi noin 30 euroa per pää. Kalliimmaksi olisi melkein tullut jäädä kotiin... Pian tullaan uudestaan, hieno Pietari!

Hjuva matka Kuopijoon

Käväisin tässä - kaiken muun härdellin keskellä - pikaisella työmatkalla Kuopiossa eilen ja tänään. Onneksi matka taittui superkivan kollegani kanssa, joka sattuu olemaan Savosta kotoisin ja tiesi siten parhaat paikat.

Kuopion museo

Eilinen meni järjestäessä yhtä tapahtumaa paikallisille toimijoille, illalla käväisimme (ihan poikki) syömässä ja parilla skumppalasillisella Intro-ravintolassa. Väsymys kaatoi meidät nopsaan petiin ja klo 23 molemmat vetelivät jo hirsiä Cumulus-hotellin tärkätyissä lakanoissa - tilitettyämme ehkä tunnin molempien elämää, ihmissuhteita ja tulevaisuuden suunnitelmia... aina mukavaa tutustua paremmin (mukaviin) kollegoihin.

Muikkuja! Kuva: Muikkuravintola Sampo

Tänään nautimme perus-hotelliaamiaisen, teimme töitä siihen asti kunnes Cumulus heitti meidät puoleltapäivin pihalle, kävelimme matkustajasatamaan ja kävimme nauttimassa muikut maailman parhaassa muikkuravintolassa Sampossa - nannam, miksi tällaisia erikoistuneita ravintoloita voi olla paljon lisää!?

Mitä opin retkelläni?

1. Kuopio on eri kiva kaupunki, josta löytyy myös vanhoja, nättejä kivi- ja puutaloja! Hyvin harvinaista suomalaisissa kaupungeissa, joissa yleensä kaikki kaunis on tuhottu.

2. Kuopioon pitää palata kesällä!

3. Savolaiset ovat oikeasti ihan eri taikinasta vaivattuja kuin jäykät länsisuomalaiset. Mutta en tajunnut, että ero olisi näin radikaali! Juttua riitti ja tuntemattomatkin hymyilivät. Eikös jossain (Hesarissa?) ollut taannoin juttua siitä, kuinka valtavan erilainen itä- ja länsisuomalaisten geeniperimä onkaan...? Allekirjoitan. Itse olen 50-50% idästä sekä lännestä - päivästä riippuen joko superavoin tai sulkeutunut.

4. Auringon näkeminen kuukauden (?) jälkeen todellakin tekee hyvää ihmiselle!

Hietsun uusi kauppahalli avattu - jo oli aikakin!

Käytiin eilen siellä missä puoli muutakin Helsinkiä - tai ainakin iso joukko Punavuoren hienoja tätejä ja setiä, eli uudelleen avatussa Hietalahden kauppahallissa.

"Kiitos" Etelärannan hallin 14 seuraavaa kuukautta kestävän remontin, myyjät muuttivat vanhaan halliin - joka on taas täynnä elämää!

Enkä voi kuin yhtyä kansaan, eli kyllä meidän kamppilaistenkin nyt kelpaa, kun on kauppahalli ihan kotinurkilla.

Eikä mikä tahansa halli. Sisällä vallitsi ainakin eilen suuri tungos, ja liekö se vai mikä syynä, mutta käytävillä palloillessa tunnelma tuntui jotenkin "eurooppalaiselta" - mitä se sitten onkaan... Ehkä samppanja-ja osteribaarit vaikuttivat asiaan?

Joka tapauksessa, tästä alkaa (toivottavasti) meikäläisenkin kauppahalli-shoppailu toden teolla. Vaikka hinnat tietty ovat mitä ovat.

No, ainakin aamukahvitella hallissa kelpaa ja kenties syödä silloin tällöin Soppakeittiön suuria & suosittuja keittoja - eikä tulevaisuudessa ehkä sinnekään tarvitse enää jonottaa, sillä Soppakeittiön tila on vähintäänkin tuplaantunut!

Ihan paras juttu hallissa on kuitenkin toisen kerroksen tila, jossa saa syödä eri puolilta hallia ostettuja tuotteita yhdessä. Olemme nimittäin pitkään tapelleet poikaystävän kanssa Kauppatorin hallin myyjien kanssa siitä, missä saamme istua jos olemme tilanneet eri paikoista - kuten yleensä käy, koska poikaystävä tahtoo tuhtia liharuokaa ja minä jotain "kevyttä ja terveellistä"... Enää ei onneksi tarvitse vääntää, kiitos siitä! Kansainvälistä tyyliä tietty tämäkin, Jenkeissä olen aina ihastellut suuria tiloja, joissa saa syödä (ja lämmittää!) viereisestä supermarketista ostettuja tuotteita.

Olkaa varovaisia kun treenaatte! Jottei kävisi näin...

Aika ironista. Eilen hehkutin blogissa uutta liikunta-aktiivisuuttani otsikolla Nyrkkeily rulettaa! ja ylpeilin sillä, kuinka olin saanut itseni raahattua kuntonyrkkeilemään jo kolme kertaa tällä viikolla ja lisää vaan piti saada.

Ei olisi ehkä kannattanut, sillä eilen illalla sain tuta, miten kylmiltään treeneihin suuntaavalle himoliikkujalle voi käydä. Olo on edelleen outo & tosi voipunut - täytyy vain toivoa, että menee nopsaan ohi... Varsinkin, kun illalla on tulossa vieraita tapaksille.

Mitä minulle tapahtui? Eiliset treenit menivät erinomaisesti, palasin kotiin, kävin suihkussa ja olin intona aloittelemassa viikonloppua. Kaveri soitti ja pyysi poikkeamaan kanssaan taidenäyttelyn avajaisissa Jätkäsaaren Huuto-galleriassa. Kuulosti hyvältä. I'm12-näyttelyn turkulais-helsinkiläinen taiteilijaryhmä esitteli liikkuvaa kuvaa, valokuvaa ja installaatioita. Laittauduin ja treffasin kaverin ratikkapysäkillä.

Gallerialla oli paljon porukkaa, juttelimme tuttujen kanssa, ihailimme ja arvostelimme teoksia ja täytimme lasimme boolilla - joka oli niin hyvää, että muutama lasi livahti sisään suit sait. Parin tunnin jälkeen pysähdyimme yhden valokuvateoksen kohdalle lukemaan katalogia tytöstä, jolle oli tehty sydämensiirto. Rankkaa luettavaa ja katseltavaa.

Puoleenväliin kirjaa päästyäni päässäni humahti - silmissä sumeni, pää jyskytti ja kylmä hiki nousi pintaan. Säikähdin ja katsoin kaveria. Hän jatkoi vieressä lukemista rauhassa. En viitsi häiritä, ajattelin, mutta olo ei parantunut päinvastoin. "Jollen pääse istumaan niin mä pyörryn", tajusin, ja totesin kaverille jotenkin että "hei mulla on vähän huono olo".

Seuraavassa hetkessä kaveri oli istuttanut minut nojatuoliin, vesilasi yhdessä kädessä ja suffelipatukka toisessa. Hetken levon jälkeen olo kohentui saman tien. 10 minuutissa olin kuulemma jo normaalin punakan värinen entisen vitivalkoisuuden sijaan. Huh.

Kaveri tiedusteli, olinko syönyt kunnolla treenin jälkeen - ja enhän minä ollut. En ollut ollut nälkäinen, joten olin tyytyväisenä lähtenyt avajaisiin kiiraen vilkkaa. Sain nuhteet ja itseäni ärsytti ja nolotti paljon enemmän - miten voin tehdä tällaisen aloittelijan virheen?!? No, ehkä koska olen aloittelija.

Siispä tuoreen kokemuksen rintaäänellä: jos treenaatte raskaasti, muistakaa syödä - saman tien ja mielellään tietty terveellisesti. Ammattilaiset tämän tietävät, mutta uskoisin että aika moni amatööri toistaa / on toistanut meitsin mokan... Onko kokemuksia?

Lähellä ollut pyörtyminen oli tärkeä muistutus pitää itsestään huolta. Pelästyin (ehkä?) liikaakin, koska minulle ei ole vastaavaa juuri sattunut. Ei ehkä olisi pitänyt käyttää loppuiltaa googletellen mahdollisia sairauksia, joiden oireena on huimaus... Apua!

Tänään olo on edelleen voipunut, makaan sohvalla ja syön appelsiinia - sillä aloitin äsken 1-2 viikon rautakuurin (ja C-vitamiini auttaa rautaa imeytymään), koska tajusin että huimaushan voi johtua anemiasta. Viimeksi veriarvoni testattiin pari vuotta sitten ja kaikki oli kohdalleen, mutta tilanteethan muuttuvat.

Ei voi kun toivottaa tervettä viikonloppua kaikille - pitäkää itsestänne ja läheisistä huolta!

Pyörtyminen ei ole ollenkaan niin cool, kun "vanhoihin hyviin aikoihin", jolloin yläluokan naiset kaatuivat tuon tuostakin - aina yhtä tyylikkäästi!

nyrkkeily rulettaa!

Viime aikoina bloggaukseni ovat olleet epäilyttävän terveyspainotteisia. Syy lienee se, että rankan ja stressaavan sekä täysin liikkumattoman viime syksyn jälkeen tein muutamat rajut uudenvuoden lupaukset - jotka olen (no, ainakin suurin piirtein) onnistunut pitämään elossa tähän asti. Ja nythän on jo helmikuun puoliväli.

Erityisesti olen hullaantunut kuntonyrkkeilystä. Ihan kohta lähden jo kolmansiin treeneihin tällä viikolla ja lisää on pakko saada. Olen täysin koukussa. Ei nimittäin ole mitään mahtavampaa kuin tajuta, että viikko viikolta mähän jaksan oikeasti tehdä yhä enemmän tunneilla! Enkä ole täydellisen kuollut, tulipunainen ja hiestä märkä jälkeenpäin... ainakaan ihan aina. Silti rasitusta riittää ihan tarpeeksi, kiitos Sörnäisten Savate Clubin pätevien ja mukavien opettajien.

Yksi nyrkkeilyn monista hienoista puolista on, että tunneille voi mennä ihan kuka tahansa - ja oikeastaan melkein milloin tahansa, koska tarjonta on sen verran runsas. Itse inhoan übertrendikkäitä kuntosaleja, joilla keikistellään pohke piukkana peilin edessä ja pahimmillaan surffataan netissä samalla kun juostaan tyylikkäästi juoksumatolla (!) Ei kiitos mulle.

Nyrkkeilyssä ulkonäölllä ei ole väliä - niin himokuntoilijat kuin sohvaperunat solahtavat mukaan joukkoon. Tunneilla heiluu kaikenikäisiä ja -kokoisia ihmisiä, miehiä ja naisia ihan eri aloilta ja tyylisuunnista. Ja hyvä niin! Moninaisuus on rikkaus, myös säkkiä hakattaessa.

Ja nyt perjantaitreeneihin, hop! Sen jälkeen viikonlopun korkkaava kylmä olutkin maistuu paljon paremmalta ja ah niin ansaitulta. Suosittelen!

Muodikas foolihappo - yleislääke kaikkeen

Ostin eilen Tampereen Sokokselta purkillisen foolihappopillereitä, sillä olen täysin mainoksen orja mitä tulee vitamiineihin - tai no mihin vaan terveyteen liittyvään. Olin nimittäin edellisenä iltana lukenut äidin Kauneus&Terveys-lehdestä järkyttävän uutisen, jossa todettiin että suuri osa suomalaisista kärsii foolihapon puutteesta. Siinä se löytyi - syy kaikkiin mahdollisiin ongelmiini!

Sitäpaitsi foolihappo on todella in maailmalla, Suomeen trendit vain tuppaavat saapuvan myöhässä.

Tohtori Tolonen kertoo verkkosivuillaan, että foolihappo on ajankohtainen vitamiini. Sitä lisätään elintarvikkeisiin Yhdysvalloissa, Kanadassa, Chilessä, Unkarissa ja 47 muussa maassa, mutta ei vielä muissa EU-maissa.

Erityisesti kaikkien hedelmällisessä iässä olevien nuorten naisten (minä!) tulisi napsia foolihappoa - se kun lisää hedelmällisyyttä ja ehkäisee mm. sikiön epämuodostumia.

"Itä-Suomen yliopiston tutkimusten mukaan piilevä foolihapon puute on Suomessa yleistä ja se lisää riskiä sairastua muun muassa masennukseen ja sydän- ja verisuonitauteihin."

Eikä siinä kaikki - foolihappohan auttaa vaikka mihin!

• ehkäisee masennusta ja tehostaa masennuslääkkeiden vaikutusta
• ehkäisee verenpaineen nousua
• ehkäisee kuulon heikkenemistä
• ehkäisee aivoinfarkteja
• ehkäisee rintasyöpää
• parantaa sperman laatua (suomalaisten sperma taisikin olla aika lailla heikentynyt, eli miehet foolihappoa napsimaan!)
• Ja niin edelleen...

... foolihappo tuntuu olevan todellinen yleismies-jantunen. Okei, ehkä musta on vaan tullut foolihappo-hullu. Vähän kuin D-vitamiinifani silloin aikoinaan - tosin suhteemme on jatkunut lämpimänä tähän päivään asti, sillä napsin ainakin kaksi appelsiininmakuista 25 mg D-vitamiininappia joka aamu.

Yhdysvalloissa foolihappoa lisätään jauhoihin. Kuva: www.firebrickbread.com.

Sisustustrendit 2013 & 2014 - ja näitähän riittää!

Liekö kevättä rinnassa, vaikka lunta tulee taivaan täydeltä, kun tänään iski hirveä into sisustaa kotia. Erikoista tämä hinku on, koska en yleensä ole mikään sisustustyyppi, joka seuraa trendejä ja pistää kaiken uusiksi säännöllisin väliajoin - tai edes jotain uusiksi, sillä meidän kotona kaikki on suurin piirtein samoilla paikoilla kun muuttaessamme asuntoon pari vuotta sitten. Siitä huolimatta - tai juuri siksi - meillä on mielestämme kotona tosi viihtyisää ja mikä tärkeintä - kodikasta ja rentoa. 

Suuria muutoksia en siis kaipaa, mutta jotain kuitenkin... ja kun kerran sisustuksesta innostuin niin päätin saman tien tsekata, mikä on nyt maailmalla in.

Bongasin Luxury Interior Design Journalin - täältä jos mistä luulisi löytyvän infoa! Ja löytyihän sitä. Blogin pitäjä Laura Bielecki valottaa meitä trendeistä 2013-2014. Bongasin itseäni innostavimmat - onneksi trendiviidakko on tunnetusti sen verran laaja, että kukin löytää sieltä itseään innostavat ilmiöt. Hyvä niin. Mitä sitten tapahtuu?

1. Keltainen on uusi pinkki. Sopii - keltainen on lempivärini!

2013-trends-1-yellow-tara-seawright © Tara Seawright Interiors

2. Kuviokuosit tekevät paluun - ja mikä tärkeintä: taustavärin tulee olla valkoinen. Siis mitä vaan, kunhan kaikki tapahtuu valkoista taustaa vasten...

Designersblock Department Store at Interiors UK 2013

3. Folklore tekee paluun: afrikkalaista, meksikolaista, bulgarialaista... Lisäksi erilaisia kuviointeja saa huolettaa sekoittaa (no juu ainahan niitä saa, mutta nyt ihan trendilisenssin kanssa).

Folklore Enamel Coffee/Tea Pot: Amazon.co.uk: Kitchen & Home

4. Luonnollisuus ja kosketettavuus. Kuosien tulisi kutsua hivelemään itseään, hehkua lämpöä ja syvyyttä. Blogissa kehotetaan ottamaan mallia aamupalan kokojyväleivän sävyistä ja pinnasta (eikun ruisleipää hipelöimään, heh). Eli beigen ja ruskean lämpimiä sävyjä yhdistettynä yllätysyllätys - valkoiseen.

5. Kirjailu, kutominen ja käsityöt ylipäänsä. Suurensuurilla silmukoilla kudottuja pintoja sisustukseen! Tällaisen matskun tuottaminen voisi onnistua kärsimättömältä meikäläiseltäkin...

6. Mustavalkoisuus, geometrisuus & graafisuus.

7. Surrealismi ja satumaisuus: Liisa Ihmemaassa ja Disney saapuvat olohuoneeseen - ja lapsetkin tykkää!

Tässä vielä yhteenveto vuoden 2013 väreistä - kiitettävän valoisalta näyttää, ja sitähän juuri me täällä pohjan perukoilla tarvitsemmekin harmaan ankeuden vastapainoksi. 

Irtisanoutumisen auvoa

Istun sohvalla ja hengittelen syvään, onnellisena. Lauantai ja pysähtyminen hektisen viikon jälkeen tuntuu niin hyvältä. Tällä viikolla irtisanouduin työpaikastani.

Kyseessä on kuitenkin iloinen asia, sillä olen jo pitkään kypsytellyt lähtöä (tai siis ollut kypsä aika moneen juttuun), mutta nyt tärppäsi ja sain toisen työpaikan, joka tuntuu kaikin puolin "täydelliseltä matchilta", kuten tulevani pomoni hehkutti. Olen samaa mieltä! 

Tosin tähän mennessä alan oppia, ettei täydellistä työpaikkaa ole olemassakaan. Kuten ei täydellistä miestä, kotia tms. Ja hyvä niin. Samalla olen nimittäin oppinut, mitkä seikat ovat juuri minulle tärkeitä työpaikassa: hyvä ja avoin ilmapiiri, kaikkien oikeudenmukainen kohtelu, yleinen innostus, mahdollisuus kehittää itseään ja oppia joka päivä uutta... sekä kymmenet pienet jutut, joka tekevät töihinmenosta joka aamu kivan asian.

Jännitin irtisanoutumista ja viivyttelin ilmoituksen kanssa pari päivää. Minua ei niinkään jännittänyt kertoa pomolle vaan lähimmille työkavereille. Mitä jos he suuttuvat ja alkavat tilittää, että miten sä voit jättää meidät kaiken tämän keskelle?!? 

Onneksi ihan turhaan. Ihmiset suhtautuivat kypsästi ja tuntuivat aidosti iloitsevan puolestani. Totta kai he voivottelivat lähtöäni (olisikin ollut aika ikävää, jolleivät...) mutteivät syyttävästi. 

Aloitan uudessa paikassa maaliskuun alussa, joten ehdin vielä hoitaa muutaman keskeneräisen proggiksen päätökseen tai ainakin parempaan vaiheeseen seuraajaani varten. 

Yllättävintä tässä kaikessa on, että olen ollut tämän viikon maailman innostunein, iloisin ja motivoitunein työntekijä! Kaikkien pitäisi irtisanoutua silloin tällöin - ainakin, jos luvassa on jotakin parempaa... Aiemmin tosi ankeilta tuntuneet työtehtävät ovatkin ihan ok nyt, kun loppu häämöttää. 

Työkaverit tuntuvat ekstramukavilta enkä jaksa enää valittaa tai murehtia mistään, kuten jatkuvasta kokoustamisesta tai vellovista projekteista. Pari viikkoa enää... Jääpähän kaikille sitten hyvä kuva minusta, kun lähden uusiin seikkailuihin, Jippii! 

Ihmiset: jos työnne on jo pidempään tuntunut kurjalta, suosittelen vaihtoa. Nimittäin...

Elämä on lyhyt, carpe diem!

PS: Asiat voivat muuttua nopeasti. Pari viikkoa kirjoittelin vielä työnhaun hulluudesta kriisi päällä.

Työnhaun hulluudesta - ei herkimmille

Tämä on tositarina, jonka vuoksi viime viikko meni erittäin oudoissa ja stressaavisssa tunnelmissa.

Kaikki alkoi ennen joulua, kun päätin lähettää työhakemukseni kiinnostavalta kuulostavaan paikkaan. Itse asiassa avoimessa haussa oli kaksi saman yrityksen oman alan paikkaa, hieman eri profiilein. Valitsin itselleni kiinnostavamman, päivitin CV:n ja hakemuksen, painoin meilin send-nappulaa ja jäin odottamaan kutsua haastatteluun. 

Olin aika itsevarma kutsun suhteen, sillä täytin kaikki työpaikan kriteerit. Oikeassa olin, sillä haastattelukutsu tupsahti meiliini juuri joulun alla. Hieman oudolta lähestyminen sähköpostitse kyllä tuntui, yleensä kun haastatteluun pyydetään soittamalla. No, firmassa firman tavalla.

Tämä vuosi alkoi karseassa flunssassa, ja haastattelua edeltävänä päivänä makasin pedissä pää täynnä räkää. Jossain vaiheessa sumentuneet aivoni tajusivat, että ex-työkaverini on töissä kyseisessä lafkassa - hyvin samanlaisisssa hommissa. Hän voisi varmaan antaa vinkkejä haastatteluun! Soitin tyypille.

Itse asiassa kaverini oli liiankin samassa hommassa. Hän kertoi, että itse asiassa olen hakenut hänen paikkaansa, joka oli yllättäen pantu avoimeen hakuun! Ei hyvä sylvi!! Jäin sanattomaksi. En missään vaiheessa ollut tajunnut tilanteen olevan moinen enkä todellakaan halunnut olla viemässä kenenkään työpaikkaa - vähiten kaverini! 

Onni onnettomuudessa, että kaveri oli hakenut sitä toista avointa työpaikkaa vähän eri profiililla - hänen kollegansa (samassa kurjassa tilanteessa) oli sen sijaan hakenut minunkin hakemaani (omaa) paikkaansa.

Motivaationi oli tässä vaiheessa täysin mennyt, mutta haastattelua ei voinut enää peruuttaa. Flunssaisena istuin seuraavana aamuna kuulusteltavaksi. En yllättynyt, kun haastattelu alkoi sanoin "vedetäänpä tämä mahdollisimman nopeasti läpi, meillä on päivä täynnä haastatteluja". 

"Sopii mulle", vastasin. Kysymys - vastaus - kysymys - ja 20 minuutissa ulos. Ei jäänyt erityisen hyvä fiilis.

Kului viikko, kun puhelimeeni oli tullut soitto seiskan maissa illalla. Saavuttuani kotiin pitkän työpäivän jälkeen klo 20.30 huomasin tekstiviestin firmasta: "Yritetään tavoitella sua, vastaisitko?". Kun vastasin olevani nyt kotona, puhelin soi saman tien. Aika myöhäinen ajankohta kontaktoida tuleva työntekijä?

Olin kuin olinkin saanut työpaikan. Tosin minulle ei tarjottukaan hakemaani paikkaa, vaan sitä toista (kaverini paikkaa). Ei voi olla totta!, ajattelin. Hämmentyneenä en tiennyt mitä vastata, enhän edes tarkkaan muistanut missä toisessa paikassa oli kyse - kun en  ollut sitä hakenut. Huhhuh. Sain armeliaasti miettimisaikaa seuraavaan aamuun...

Olin jo ihan sekaisin, joten soitin saman tien kaverilleni. Ehkä sitä minun hakemaani paikkaa oli tarjottu hänelle?! Mutta ei - kun kerroin tilanteesta, kaverini meni shokkiin. Hänelle ei oltu kerrottu yhtään mitään, lupailtu vain että kaikki jatkuu ok ja ettei tarvitse olla huolissaan oman työnsä puolesta - samaan aikaan, kun paikkaa tarjottiin hänen selän takanaan toiselle. Ai niin: eihän meidän kahden olisi "kuulunut" tietää tilanteesta mitään. Onneksi Suomi on tuppukylä!

Kun aamulla firmasta soitettiin, tiesin mitä tehdä. Vastasin nätisti, että asiaa pohdittuani on pakko kieltäytyä, koska tämä ei ollut se paikka jota hain ja toinen teema kiinnostaa enemmän. Toisessa päässä ei kuitenkaan jääty sanattomaksi, vaan saatiin minut jälleen pasmat sekaisin: "no me tarjotaan sitten sulle sitä toista paikkaa, jota haitkin!" Nyt jäin täydellisen sanattomaksi.

Sain jälleen hieman pähkäilyaikaa. Kyseessä kun oli määräaikainen sopimus, jonka vuoksi en halunnut irtisanoutua nykyisestä (vaki)paikastani. Olisin pyytänyt työvapaata. Motivaationi vaan oli tässä vaiheessa suht pohjamudissa ja kaverini (ja varmaan myös hänen kollegansa) paskana. Soitin pomolleni ja pyysin työlupaa. Hän kuitenkin luetteli listan syitä, miksi sellaista ei voitu minulle nyt myöntää. Loppu hyvin kaikki... Kieltäydyin siis perustellusti paikasta, jonka jälkeen toista (ei-hakemaani) työtä oli tarjottu kaverilleni - kuulemma pitkin hampain.

Voin kuvitella, kuinka motivoituneita työntekijöitä tällä firmalla nyt on. Ja millainen mielikuva itselleni koko prosessista jäi. Huh, mitä meininkiä! 

Onneksi Suomi on pieni paikka, jossa ihmiset usein tuntevat toisensa ja puhuvat asioista - sana vaan kiertämään tällaisista mestoista! Me työnhakijat olemme vain pelinappuloita, mutta yhdessä voimme ainakin yrittää taistella epäoikeudenmukaisia käytäntöjä vastaan.

Tällä kertaa verkosto pelasti minut hyppäämästä suin päin keskelle tulehtunutta ilmapiiria. Kuinka yleistä tällainen meno mahtaa olla, kokemuksia...? 

Israel ja lempeämpi uusi vuosi

Blogiparka on ollut paitsiossa, kun emäntä on liehunut maailmalla. Heti joulun jälkeen otettiin ja lähdettiin poikaystävän kanssa metsästämään aurinkoa - muttei minnekään perusrantapaikkaan vaan Israeliin ja Palestiinaan! 

Hengasimme Tel Avivissa, Jerusalemissa, Nazarethissa sekä Länsirannan puolella Bethlehemissä ja Ramallahissa. Tämä jos mikä oli sivistävä matka!

Aurinkokin löytyi heti taivaalta iloisesti möllöttämästä. Tervehdin riemulla kauan poissaollutta ystävääni ja kysyin - jälleen kerran - vakavasti itseltäni, mitä ihme järkeä on asua maassa jossa on aina kylmää ja pimeää?!? Ainakin melkein aina, ja talvi on viisi kuukautta liian pitkä omaan makuuni. 

Matkasta riittää kerrottavaa bloggaukseen jos toiseenkin, mutta ihan ensin täytyy toivottaa itse kullekin vallan mainiota uutta vuotta! 

Juujuu olen myöhässä toivotusteni kanssa, mutta tämä vuosi on alkanut jotenkin tosi hissun kissun ja salakavalasti. Mistä lie johtuu. Ehkä siitä, että vietin koko viime viikon karseassa flunssassa - kuten puoli Suomea.

Uudenvuoden lupauksetkin ovat vielä työstön ja harkinnan alla. Olen päättänyt, että parempi tehdä uusia lupauksia vaikka joka päivä, kun siltä tuntuu, eikä kasata epärealistista listaa vuoden ekana päivänä kuukauden kuluttua unohdettavaksi. Siitä tulee vain paha mieli, ja sitä haluan välttää tänä herran vuonna 2013.

Samoin haluan muistaa ja muistuttaa jokaista meistä, että oikeasti vuosi alkaa uudestaan joka päivä - aina on hyvä hetki aloittaa alusta ja lähteä tavoittelemaan suuria unelmiaan! Sen aion toden totta tänä vuonna tehdä - tosin vielä on pikkuisen epäselvää, minne suuntaan kannattaisi katseensa asettaa ja lähteä tallustamaan...

Aurinko laskee Tel Avivin rannalla. Joulukuun viimeisiä päiviä. Jepulis.

Iloa ja kaikkea entistä parempaa vuodelle 2013!