torstai 5. marraskuuta 2015

"Kel onni on" ja "suku on pahin" – vauvojen vanhempien välisestä kateudesta


Aargs. Liekö kyse hormoneista, mutta eilisillasta asti on ärsyttänyt reippaasti. Yleensä harmistukseni laukeavat yön aikana, mutta tällä kertaa v-tus senkun jatkuu vaikka päivä on jo puolessa. Onneksi voi purkaa edes tänne, kun olen yksin kotosalla. Tai no, vauvan kanssa, mutta epäilen hänen kuunteluintoaan. Ainakin nyt nukkuminen vie voiton ja varmaan hyvä niin. :)

Kaikki alkoi eilisiltana, kun mieheni skypetti Espanjassa asuvien vanhempiensa kanssa. Tuntuu, että hän valitsee aina juuri huonoimman hetken puheluihin. Olin juuri tullut saunasta ja löhösin sohvalla meikittä ja punaisena, vauva kiinni rinnassa, ainoana toiveenani päästä nukkumaan asap. No, sen sain unohtaa sillä puhelu kesti ainakin tunnin...

Puhelu alkoi kivasti, kerrottiin kuulumisia ja ihasteltiin maitokoomaan nukahtanutta vauvaa eri kulmista.

Tässä välissä pitää korostaa, että miehen vanhemmat ovat oikein mukavia ihmisiä, minulla ei ole heistä pahaa sanottavaa! Mutta jokin heidän sanomansa aiheutti yhä jatkuvan reaktion.

Nimittäin mieheni veli vaimoineen sai myös vaimon, vain pari viikkoa meidän jälkeemme. Hienoa, sillä he olivat yrittäneet lasta kuusi vuotta, ja viimein tärppäsi hoitojen avulla. Heillekin syntyi poika, kolme viikkoa etuajassa keisarinleikkauksella, koska istukka sijaitsi vauvan kulkuväylän tiellä.

Liekö johtunut vauvan pienestä koosta ja lievästä ennenaikaisuudesta, mutta pikkuisella on ollut vaikeuksia imeä rintaa ja siten kasvattaa painoaan. Vanhemmat tietty stressaavat, eikä tunnin välein syöttäminen yötä päivää auta mielenrauhan saamisessa.

Meidän poikamme on lihonut hienosti, kuukaudessa lähes kaksi kiloa. Posket pullottavat ja aina on kamala nälkä. Olemme kiitollisia!

Tästä syystä miehen vanhemmat esittivät eilen toiveen, ettemme toistaiseksi julkaisisi valokuvia vauvastamme perheen yhteisessä Whatsapp-ryhmässä. Miksi? Koska ne kuulemma aiheuttavat kateutta ja pahaa mieltä miehen veljelle ja tämän vaimolle! Tsiisus!!

Miehen sukulaiset ovat nimenomaan pyytäneet meitä julkaisemaan kuvia, koska se on ainoa keino olla yhteydessä kaukana Suomessa asuvaan perheeseemme ja todistaa vauvamme kehitystä.

Mielestäni meidän ilomme ei todellakaan ole keneltäkään pois, päinvastoin. Luulisi, että veljekset iloitsisivat toistensa puolesta! Oudointa on, ettei veli itse ole pyytänyt meitä olemaan julkaisematta kuvia, silloin toki sen tekisimme.

Mieheni kommentoi vanhemmilleen, että come on, olemme julkaisseet vain muutamia kuvia siinä missä veli päivittää satoja omasta vauvastaan! Ja nyt sekin ilo evätään.

Jatkoin muistuttamalla, että jokainen vauva on erilainen ja kehittyy omaan tahtiinsa, eikä vertailuun kannata ryhtyä. Tätä vertailujuttua nimittäin vähän pelkäsinkin, tavallaan huonoa onnea että vauvat ovat niin saman ikäiset, olisipa edes pari kuukautta ikäeroa!

Sitä paitsi, jos vertailun tielle lähdetään niin loppuahan ei näy: aina jompikumpi tekee jotakin ensin. Jos veljen vauva oppii kääntymään, istumaan, kävelemään, puhumaan tms. ennen meidän poikaa, niin samaan tyyliin voisin vaatia että lopettavat siitä kertomisen, koska "tulee paha mieli". Aarg.

Puhelun jälkeen valitin miehelleni vanhempien älytöntä ideaa, eniten pahoillani olin hänen puolestaan, koska hän on onnensa kukkuloilla vauvasta ja nyt se pitäisi pitää omana tietonaan. Mutta mies alkoikin puolustaa vanhempiaan. Minulle riitti. Painuin univeloissani ja ärtyneenä saman tien nukkumaan, ilman pusuja. Ja aamukin oli hyvin vaitonainen.

Voi että kun ärsyttää. Hormoneilla on tietenkin osuutensa asiaan, mutta se ei juuri nyt oloa helpota.

Vertaistukea kaipaan! Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ja miten olette niihin reagoineet?






































maanantai 2. marraskuuta 2015

Kannattaako julkaista vauvan kuvia somessa?

Olen ollut äiti nyt reilut viisi viikkoa. Upeaa, ihmeellistä aikaa.

Pikkuisen syntymä mullisti elämämme, hyvällä tavalla, ja pisti myös pohtimaan asioita joita ennen on pitänyt itsestään selvinä. Kuten kuvien julkaisemista sosiaalisessa mediassa, lähinnä Facebookissa ja Twitterissä.
Kuva: http://forfreeblog.blogspot.fi/

Olen töissä viestintäalalla ja sosiaalinen media on olennainen osa työtäni – sekä vapaa-aikaa. Roikun ihan liikaa somessa ja olen suhtautunut siihen hyvinkin letkeästi. En ole juuri miettinyt kuvien julkaisemista sen syvällisemmin silloin, kun kuvissa esiinnyn minä tai samalla tavalla asiaan suhtautuva poikaystäväni.

Minulla on laajat verkostot sosiaalisessa mediassa, enkä ole vaivautunut jakamaan kavereita ryhmiin sen perusteella, ovatko he sydänystäviä vai hyvänpäiväntuttuja. Olen ajatellut, että jos kuva meitsistä kiinnostaa, niin siitä vaan katsomaan, tykkäilemään ja jopa kommentoimaan.

Vauvan kuvien kohdalla yllätin itsenikin, sillä suhtauduin alusta alkaen niiden julkaisemiseen tosi tiukasti. Ei.

Kuva: tweetreports.com

Pienellä ja avuttomalla vauvalla ei ole mitään sananvaltaa tähän asiaan, joten hänen kuvien julkaiseminen "ilman lupaa" ei yksinkertaisesti tuntunut hyvältä. Poikaystäväkin yllättyi, sillä hän oli ajatellut jatkaa aktiivisia somepäivityksiään vanhaan malliin sillä erotuksella, että nyt kuvissa pällistelisi kahden sijaan kolme tyyppiä. Hän kuitenkin ymmärsi minua, eikä ekojen viikkojen aikana julkaissut vauvasta sellaisia kuvia, joissa hänen kasvonsa näkyvät. Tiukkaa se kyllä ylpeälle isälle teki. Itse julkaisin tyypillisen kuvan pikkujalasta sekä vauvasta takaapäin.

Kavereille ja sukulaisille selitin, että toistaiseksi en julkaise kuvia ja että haluan rauhassa miettiä vauvan sosiaalisen median strategiaa, näin viestinnän ammattilainen kun olen. ;)

No. Yksi tämän reilun kuukauden aikana oppimani asia äitiydestä on, että vakaat aikomukset voivat muuttua hetkessä. Näin kävi some-periaatteenikin kanssa. Viime viikonloppuna juhlimme vauvan nimijuhlia, enkä malttanut enää. Ensin poikaystävä aneli, että saisi julkaista Facebookissa ottamansa ihanan kuvan pienokaisesta. Myönnyin, kunhan hän ei tägäisi minua kuvaan. Meillä on paljon yhteisiä ystäviä, joten sekin vaatimus alkoi tuntua pöljältä. Ja kuva oli niin ihana, etten pystynytkään enää perustelemaan itselleni, miksei sitä voisi julkaista – toki vain kavereiden silmille.

Homma lähti hieman lapasesta, sillä samana iltana myös minä postasin omalle FB-seinälleni ihanan kuvan vauvasta, joka sai satoja tykkäyksiä ja onnitteluja. Tuli todella lämmin fiilis. Niinhän se on, että uusi ihminen ansaitsee kaiken huomion ja kauniit sanat. Kylä kasvattaa lapsen, vai miten se meni... ja kel onni on, se onnen jakakoon. Vaikka sitten somessa. ;)

Saa nähdä, miten tämän vauvan somenäkyvyys elää. Kohta hänelle pitää varmaan luoda oma häshtäg, jos sama tahti jatkuu. Ei vaan. Aion edelleen istua alas ja miettiä vauvalle kunnollisen & järkevän somestrategian. Heti, kun on vähän aikaa ja aivotoiminta palailee...

Tämänkin kuvan julkaisin somessa. Onneksi ulkokuvissa vauvasta näkyy vain hänen kulkupelinsä. ;)