perjantai 19. huhtikuuta 2013

"Kyllä ne pari kuukautta kestää" - vihaksi pistää farkkuostoksilla!


Farkkujen ostaminen on vihoviimeistä hikisessä sovituskopissa äheltämistä, joten olen viivytellyt uusien farkkujen ostamista viimeiseen asti.

Pari päivää sitten tajusin oikeasti, että kaikki nykyiset farkkuni - ah, niin rakkaat ja mukaviksi muotoutuneet - lököttävät pahan kerran. Kyllä nainen tarvitsee siistitkin farkut, varsinkin kun kevät koittaa ja talvivaatteiden alta näkyy taas sitä sun tätä.

Musta on aina in, eli tajusin että tarvitsen mustat farkut. Hyvin istuvat mutta mukavat.

Tajusin myös, ettei minulla ole hajuakaan mistä farkkuja kannattaa Helsingissä ostaa - tai siis missään muuallakaan.


Modernina shoppailijana turvauduin tietenkin Facebookiin. "Mistä ostaa farkut?!?" tiedustelin ja kaverit jakoivat hetkessä keskeiset tiedot: paras paikka on JC, jossa myyjien asiantuntemus (ja kyky kuunnella asiakkaiden avautumisia farkkutraumoistaan) on vailla vertaa. Carlings on kuulemma myös ok, ja tyyriimmistä vaihtoehdoista minulle suositeltiin Acnea (joita saa mm. Yliopistonkadun Beamhillistä).

No, meitsi oli fiksu ja suunnisti rankan perjantaisen treenisession päätteeksi hortoilemaan Forumiin ja Kamppiin (nälkäisenä, väsyneenä ja hikisenä on paras hetki suunnata muutenkin niin hilpeille farkkuostoksille). Toisaalta: joskus karseuden maksimointi auttaa. Sen verran itsepäinen olen, että kun farkut haluan niin farkut on saatava. Nyt heti mulle.

Ensimmäinen pysähdys: Forumin Carlings. Keräsin vaatimattomasti kaikki löytämäni kohtuuhintaiset mustat farkut sovituskoppiin ja eikun homma käyntiin. Yhdet farkut olivat ylitse muiden, kuin toinen iho! Dr Denimin Plentyt. Aijaijai.

Olin myyty - kuten ilmeisesti aika moni muukin on ollut, minkä sain selville googlettamalla farkut pikapikaa sovituskopissa (modernia shoppailua tämäkin). Epäilin, että näin hyvissä farkuissa on jotai mätää ja löysin monta blogia, jossa ihmiset olivat menneet samaan lankaan - Dr Denimin Kissyt ja Plentyt ei kuulemma kestä mitään! Hintaa on silti 45 euroa. Ei kiitos.

Dr Denimin Plentyt. Nämä olisin halunnut...
Onneksi Carlingsilta löytyi myös Now & Then -merkkitset Super Stretch -farkut, jotka istuivat myös ihanasti. Hintaa 50 euroa. Googlettamalla ei löytynyt kritiikkiä (tai muutakaan tietoa) joten menin myyjän pakeille - jossa muuten edellinen asiakas oli valittamassa rikkimenneistä Dr Denimeistään... vahvisti päätöstäni jättää ne ostamatta. No juu.

- Mahtaako nää farkut Now&Then -farkut kestää, kun ovat niin mukavat...? Ainakin paremmin kuin dr Denimit...?
- Hm. Ei näitä ainakaan kukaan oo palauttanut. Eli kyllä ne varmaan kestää. Pari kuukautta pitäisi hyvin kestää. PARI KUUKAUTTA!? Come on! Farkut jäivät hyllyyn ja alkoi ärsyttää pahemman kerran.

Miksi ihmeessä me nielemme tällaista? Ja niin kauan kuin sen teemme, ei huonolaatuisten farkkujen valmistajalla ole mitään intressiä parantaa laatua. Näemmä aina riittää porukkaa, jotka ostavat kiltisti uudet farkut parin kuukauden välein entisten mentyä risaksi.

Jollei rahan meno haittaa, niin ainakin voisi miettiä ekologisuutta!


Tarina päättyi, kun bongasin Cubuksen ikkunassa farkkutarjouksen. Mustar farkut 20 eurolla... ei hullumpaa... ja istuivat hyvin. Ostin ja fiilis on, että tulevat kestämään kauemmin kuin puolet kalliimmat sukulaisensa.

Tästä lähin lupaan miettiä tarkemmin, mistä farkkuni ostan. Pari kaveria lähetti linkkejä eettisiin firmoihin - joista toinen on kotimainen! Nurmi Clothing -farkut on 45% hamppua ja loput LUOMUpuuvillaa. Luonto tykkää ja uskoisin, että iho myös.

Mikä farkuissa sitten usein mättää? Nurmi Clothing kertoo verkkosivullaan hiekkapuhalluksesta, että monet merkit teettävät terveydelle erittäin haitallisen homman alihankkijoilla, joiden työoloista ei ole takeita. Päivisin tai tarkastajien vieraillessa tehtaissa käsitellään farkkuja hiekkapaperilla, mutta öisin hiekkapuhallus jatkuu salassa. Se on halpa ja “helppo” menetelmä - jollei oteta huomioon työntekijöiden altistumista vaarallisille sairauksille.

Toinen ekologinen vaihtoehto on Yalo.fi. Yllätys: hinnatkaan eivät ole pahoja. Yalon vaatteita myy Nudge, "pieni töytäisy kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa" Yrjönkadulla.

"Kuyichin huippulaadukkaat farkut on valmistettu vastuullisesti ekologisista materaaleista. Kuyichi käyttää materiaaleinaan sertifioitua luomupuuvillaa, hamppua, bambua ja erilaisia kierrätysmateriaaleja. Farkkujen kemiallinen pesu tapahtuu kahdessa luotettavassa pesulassa Veronassa tai Tunisiassa. Sovita rauhassa kotona, tuotteilla 14 päivän ilmainen palautusoikeus."
Täytyy kokeilla - ainakin sitten, kun nämä (epäeettiset?) halpisfarkut risahtavat rikki...


Credit: Nurmi Clothing

3 kommenttia:

  1. Liekkö omalla kohdalla ollut vain poikkeuksellisen hyvä tuuri, kun en ole eläissäni kuluttanut puhki kuin yhdet ainoat farkut :o Mutta paljon olen juurikin kuullut näitä juttuja, että housut hajonneet parissa-kolmessa kuukaudessa. Itse koitan sovittaessa katsoa, että tuntuisivat kestäviltä, mutta eipä sitäkään aina voi ennakoida.

    ...Joskus vuosia sitten tuli muuten telkkarista joku dokumentti, jossa aiheena oli nämä halppisketjujen työntekijät jossain köyhemmissä maissa, joiden terveys oli aivan pilalla juurikin tuon hiekkapuhallushärdellin takia. Kamalaa katsottavaahan se oli, ja on kieltämättä vaikuttanut omiin ostospäätöksiin melkoisesti :/

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, etten ole ainoa, joka inhoaa farkkujen ostamista - olen itse lykännyt vaatimattomat puoli vuotta. Toiset kuluivat puhki ja toiset lötköttävät liiasta käytöstä kuluneina. Hehheh, tyylikästä.
    Eettisyyden olen vielä onnistunut tunkemaan ajatusten taka-alalle mahdollisimman tehokkaasti. Siitä tahtoo usein joutua maksamaan turhan paljon.

    Seuraisin blogiasi mielelläni, koska sinulla on kivan rento kirjoitustyyli ja mielenkiintoiset aiheet. Sinulla ei vain ole sitä ah niin helppoa lukijaksi liittymisen nappia. :(

    VastaaPoista
  3. Niinpä, tuntuu että näinä päivinä minkä tahansa tuotteen ostaminen menee vaikeaksi, jos haluaa laadukasta, ei-sairaan-kallista & vieläpä eettisesti tuotettua.

    Tuntuu kyllä pahalta, että toisilla menee terveys tai jopa henki, jotta meikäläiset saa FARKKUNSA hiekkapuhallettuna. Hesarista löytyi muuten lista firmoista, jotka ei käytä hiekkapuhallusta - onneksi näitä on useampi ja lista viime syksyltä, eli varmaan suht ajan tasalla vielä: http://www.hs.fi/paivanlehti/kuluttaja/Moni+merkki+lupaa+farkut+ilman+hiekkapuhallusta/a1350963367255.

    Näin viime yönä jopa unta farkuista, huhhuh...

    Ja kiitos vinkistä, Avena! Olen suht noviisi täällä, enkä tajunnut lisätä tuota Liity lukijaksi -nappulaa... Nyt löytyy eli tervetuloa seuraamaan! Aiheet liukuvat kyllä tosi laidasta laitaan, mikä milloinkin ärsyttää / riemastuttaa. Onneksi blogissa se on ok. :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista