Ah! Olen nyt kolmatta päivää Helsingissä yksin kotona. No, asuu poikaystäväkin edelleen täällä, mutta on päivät pitkät töissä. Minä jään onnellisena "muka" nukkumaan mutta nousenkin nopsaan hänen lähdettyään. Keitän paljon kahvia, teen smoothieta ja nautin aamun rauhasta - yksin.
Tosin tänään jäin kiinni, kun poikaystävä palasikin hakemaan joitain papereitaan...
Olen nauttinut yksinolosta kotona jopa niin paljon, että pelkään erakoituvani. "Onneksi" suurin osa kavereista on kesämatkoilla, puhelin ei soi ja olen vältellyt Facebookia. Ja "onneksi" sääkin suosii, eli sadetta pukkaa joka päivä. Kolmas tekosyy hengailla päivät kotona villasukat jalassa on lievä kurkkukipu, jonka hankin Turusta. Helkuttiin tämä kylmä kesä jo!
Kaiken kukkuraksi koneella odottelee kasa freelancer-kirjoitushommia, joita olen vitkutellut viimeiseen asti. Päivät kun kuluvat niin nopeasti!
Miten niin? Ihaninta on hengailla yksin hiljaisessa asunnossa, maata sohvalla ja tuijottaa pilviä, kierrellä huoneesta toiseen, järjestellä tavaroita, miettiä tauluille ja kasveille uusia paikkoja ja sitä, pitäisikö hankkia uusia verhoja, mattoja, pöytäliinoja... Pieniä asioita, joihin minulla ei yleensä ikinä ole aikaa - tai halua, sosiaalinen tyyppi kun olen. Tähän voisi kyllä jäädä koukkuun...
Jokaisen yhdessäasujan tulisi saada olla YKSIN KOTONA! Ainakin yhden illan / päivän viikossa. Parisuhde voi taatusti paremmin, kun toisen naama ei koko aikaa möllötä sohvalta takaisin (vaikka kyseessä olisi kuinka ihana kultamussukka). Usein nautin poikaystävän puolesta, kun lähden pois kotoa ja kehotan häntä nauttimaan kunnolla. Itse ainakin otan ilon irti!
Yksinolossa riittää etuja: voi kuunnella täysillä omaa musiikkia tai vaan nauttia hiljaisuudesta, saa katsoa telkusta mitä ikinä ilman kitinää, syödä mitä vaan ja koska huvittaa (tietenkin sohvalla tai lehteä lukien), tanssia ympäri kämppää, kutsua omia kavereita kylään niin myöhään kuin skumppaa riittää ja voi kerrankin keskittyä kunnolla omiin juttuihin... ja kaikkein parasta on tietty jälleennäkemisen riemu, jos yksinolo on jatkunut pidempään. :) Niinpä, yksinäisyys on kivaa vain niin kauan kuin siitä voi päättää itse.
Ja vaikka tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi yksinäisinä päivinäni, niin mitä vielä! Olen kerrankin ehtinyt siivota kodin perin pohjin (jopa pestä lattiat mitä en tee tyyliin ikinä), käydä läpi vanhoja papereita, heittää pois kaikkea "turhaa" ja tehdä inventaarioita (yrtit, teet, kuivamuonat, jääkaapin uusia elämänmuotoja kehittelevä sisältö...) sekä valikoida vaatteita ja tavaroita kirpputorilla myytäväksi.
Oiva vinkki kaverilta: jollei ihan vielä malta luopua vaikka jostain vaatekappaleesta. se kannattaa laittaa laatikkoon ja viedä varastoon. Jollei määräajan, esim. vuoden aikana ole kaivannut vaatetta, joutaa se ehdottomasti kirpputorille. Toimii!
Iltaisin piristän töistä palaavaa poikaystävää romanttisilla hetkillä: eilen puhdistimme viemärikaivot (ekaa kertaa vuoteen, yh!), puistelimme matot ja pesimme jätelavalta löytyneen hienon valkoisen arkun, jonne saimme säilöttyä kitaramme - joita meillä on jostain syystä siunaantunut kolme, vaikkei kumpikaan osaa soittaa.
Mikä tärkeintä, tein vaatehuoneen rekillä tilaa poikaystävän vaatteille, no ehkä kymmenesosan pitkästä rekistä mutta kuitenkin - hän kun aina valittaa paitojensa tilan puutetta. Alan epäillä että tyypillä on kohta enemmän vaatteita kuin minulla...
Tajusin myös pitkästä aikaa, kuinka älyttömän tärkeä paikka koti on. Haluan, että ympärilläni on kaunista, viihtyisää ja kodikasta. En tiedä sen kummemmin feng shuista, mutta uskon että meillä kotona vallitsee aikas hyvä sellainen. Ainoa miinus tulee tavaran paljoudesta. Luin jostain, että kaikki mitä ei tarvitse vuoden aikana pitäisi heittää pois! Olen tehnyt sitä vähän vaatteiden suhteen, ja sekin on vaikeaa. Tunne poisheittämisen jälkeen on kuitenkin ihan mahtava - tulee vapaampi ja kevyempi olo!
