Poikaystävän isoäiti kuoli tänään. Se oli odotettavissa, koska isoäiti oli jo yli 90-vuotias ja ollut pitkään tosi huonossa kunnossa. Päivä päivältä olo huononi: luut menivät poikki noin vain ja Alzheimerin tauti sai unohtamaan kaikki rakkaat.
Vaikka kaikki tiesivät, että isoäiti poistuu pian keskuudestamme, iski tieto silti molempien päälle tänään iltapäivällä. Isoäiti oli hurmaava nainen ja nyt hän on poissa. Tätähän tapahtuu päivittäin, ihmisiä kuolee, ja kuoleman aiheuttama suru - samoin kuin syntymän aikaansaama ilo - ovat maailman ja inhimillisen elämän normaaleimpia asioita.
Silti. Olimme juuri hilpeinä lähdössä pikkujouluihin ja toisen kaverin synttäreille, kun puhelu tuli. Juhlat jäivät välistä. Outo yksityiskohta oli, että kiersimme juuri tänään Stockalla valitsemassa neuletakkia isoäidille joululahjaksi. Päädyimme kuitenkin siihen, ettemme osta puseroa vielä. Nyt emme osta sitä ikinä.
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
- Aila Meriluoto -
Hyvää matkaa sinne jonnekin, isoäiti! Me itkemme nyt, sitten hymyilemme ja muistamme sinut aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti