Luontoa ja melankoliaa Kallvikissa

Liekö ilmassa syysmelankoliaa vai hormonien heittelyä (tämän asian pähkäilyä luvassa myöhemmin), mutta tänään heräsin oudon melankolisella tuulella. Itkeä tirautinkin aamukahvin äärellä ilman mitään "järkevää" syytä, mikä sellainen sitten olisikaan... Se teki kyllä hyvää, en ollut pitkään aikaan itkenyt ja kyyneleethän puhdistavat.

Onneksi poikaystävä ymmärtää mieleni liikkeitä ja suhtautuu niihin tyynen ymmärtäväisesti. Koska kotona pyjamassa pyöriminen ei tunnetusti nosta mielialaa, ehdotin luontoterapiaa – meren rannalla. 

Läheisyys- ja merikriteereillä kohteeksi valikoitui Kallvik ja Kallahdenniemen uimaranta. Ollaan molemmat vietetty erinäisiä seminaareja Sofia-koulutuskeskuksessa, mutta muutoin en tajunnut kuinka mahtavia paikkoja Kallvikista löytyy!

Mieliala parani, tietenkin. Kiitos aurinko, meri ja ihminen, joka ymmärtää melankolisen päivän viettäjää! Ei aina voi tai tarvitse olla iloinen ja hyväntuulinen. Annos surumielisyyttä silloin tällöin tekee ihmiselle hyvää. Ja silloin saa myös syödä herkkuja. 

Hyvää uutta viikkoa, tulkoon siitä kaikille aurinkoinen!

Vinkki kaikille levottomille

Kaveri tulee kohta yökylään Jyväskylästä, mikä on hienoa. Emme ole nähneet ainakaan vuoteen. Tai kahteen, aika juoksee.

Kaveria odotellessa ehdin jakaa erään tuiki tärkeän asian, jota alan pikku hiljaa tajuta ja – mikä vielä parempaa – soveltaa omaan elämääni. Esimerkiksi juuri nyt.

Taustana, että olen aina ollut (kiitos äidin geenien) rauhaton tyyppi, jolla on monenmonta rautaa tulessa yhtä aikaa. Eikä siinäkään vielä mitään, lisäksi säädän joka suuntaan, mikä tekee olon koko ajan enemmän tai vähemmän levottomaksi. Ei ihme, että niskatkin ovat aina jumissa ja jännitys päällä...

Kuten poikaystävä aina välillä päivittelee: "sä et osaa olla paikallasi, olla vaan tekemättä mitään".

Taitaa pitää paikkansa. Ainoastaan flunssan kourissa suostun olemaan pidemmän aikaa tekemättä mitään mielestäni järkevää tai hyödyllistä. Ikävä kyllä tällainen lievä ADHD vaikuttaa olevan erittäin toivottu piirre nykyajan työelämässä...

Ja sitten se vinkki. Viime päivät olen tietoisesti yrittänyt tehdä vain yhtä asiaa yhtä aikaa. Ei mikään helppo homma, mutta erittäin palkitseva, kun siinä onnistuu.

En tiedä sen kummemmin mindfullnessistä tai meditaatiosta, mutta ilmeisesti samanlaista keskittymisen tilaa niissäkin tavoitellaan. Tai siis vielä syvempää, mutta tällaiselle keskittymisen ummikolle yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan edes silloin tällöin on ihan hyvä alku.

Esimerkiksi tänään kävelin (kuuntelematta samalla musiikkia tms.), söin lukematta mitään, kastelin kukat ryhtymättä välillä esim. päivittämään Facebookia ja juttelin poikaystävän kanssa ajattelematta samalla omia juttujani.

Minimaalinen askel ihmiskunnalle, mutta tärkeä oivallus minulle. Olen viettänyt mukavan levollisen iltapäivän. Nyt kaveria vastaan bussille, rauhalliseen tahtiin, yksi juttu kerrallaan... Mukavaa torstaita itse kullekin!

Kolme asiaa jotka pelastivat maanantain

Maanantai ei toden totta ole minun päiväni, kuten ei varmasti monen muunkaan... liekö kenenkään?! 

Jo Karvinen-kissa ja varmasti myös antiikin kreikkalaiset tiesivät, ettei viikonlopun päälle heitetystä arkisesta möykystä hyvää seuraa. 

Tänään maanantain kohtaamista ei auttanut, että olin nukkunut huonosti (kuten niin usein sunnuntain ja maanantain välisenä yönä), niskat olivat taas jumissa ja lisäksi se aika kuusta pukkaa päälle.

Minulle maanantai näyttäytyy pahimpana aina sunnuntaisin, ennakoiva ihminen kun olen. Jo lapsena, ainakin koululaisena, aloin inhota sunnuntai-iltapäiviä. Hyi. Kello kolmesta kuuteen alkaa tuntua, ettei oikeasti ole enää vapaalla ja miettiä tulevan viikon hommia. 

Onneksi aina illalla olo helpottuu, täysin mystisistä syistä. Olen kuullut, että tosi monella on vastaavia kokemuksia, joten en ole tämän(kään) angstin kanssa yksin.

Tämä maanantai onneksi – ja ihmeen kaupalla – pelastui, kiitos seuraavan kolmen hyvän asian.

1. Hauskat työkaverit. Mikään ei piristä maanantai-murjotusta yhtä tehokkaasti kuin hyvät, enemmän tai vähemmän päättömät jutut, vitsit jotka syntyvät vain maanantain puolikoomassa, kun ei ole vielä saanut tarpeeksi kahvia. Mikäs sen parempi arjen elävöittäjä kuin joukkohysterian poikanen.

2. Juoksulenkki auringossa, joka tuntui hyvältä ja jota olisi voinut vain jatkaa ja jatkaa hyvän musiikin soidessa täysillä korvissa. Juoksu ei suinkaan aina kulje, enkä tänään odottanut että nauttisin lenkistä ja auringonpaisteesta kasvoillani näin täysin rinnoin. Ehkä juuri siksi jaksoin juosta itselleni yllättävän pitkään, yleensä vedän puolen tunnin lenkin mutta tänään 45 minuuttia lähti kevyesti. Kuten tunnettua, lenkin jälkeen olo oli euforinen! Liikunta ei petä koskaan, pitäisi vain muistaa se...

3. Uusi leuanvetotanko vaatehuoneen ovessa, jonka poikaystävä osti äsken salaa lahjaksi "muuten vaan". Parhautta, meille molemmille niskajumittaja-paroille. Tangon hankkimisesta on puhuttu ainakin vuoden verran, mutta asia oli jo tyystin unohtunut, ainakin minulta. Yllätys oli siis täydellinen, kun käänsin hetkeksi selkäni Forumin Intersportissa, jonne olimme menneet ostamaan pingismailoja (läheisellä Baanalla pelaamista varten, nyt kun kesäkin on "hyvässä vaiheessa"...). Mailatkin löytyivät, joten sitten vaan harjoittelemaan – leuanvetoa ja pingistä.

Kiitos näistä. Mutta kaikista parasta tässä maanantaissa on, että ihan kohta se on ohitse – kokonaiseksi viikoksi! 

Millaisia maanantain selätyskeinoja olette keksineet?

Kun kaikki ärsyttää - olekin kiva ja tee suklaakeksejä!

Maanantailla ja minulla on viha-viha-suhde, eikä marraskuun pimeys ja kylmyys auta lämmittämään jäistä suhdetta.

Tänään raahauduin töihin, ja tuntui että aloin (pikkuisen) heräillä vasta viidennen kahvikupin jälkeen puoliltapäivin. Lounaalla ruoka ei maistunut, fiilis oli kuin herätettäisiin kesken makeimpien unien syömään ruokalan ankeahkoa borsch-soppaa ja nahkeita kasviksia. Ja niinhän se olikin. Jätin puolet ja palasin pitkin hampain iltapäiväksi nuokkumaan tietokoneen ääreen.

Mitään en ollut saanut aikaiseksi, paitsi yltyvää valitusta ja murjotusta, kun kello viisi annoin olla ja leimasin itseni ulos - eikun pimeyteen ja kylmyyteen. Tupakalle samaan aikaan ilmestynyt työkaveri selitti vielä jotain, mutta totesin että nyt on pikkuisen kiire... ja soitin poikaystävälle, koska pitäähän kaikelle tälle valitukselle saada äkkiä kuuntelija, joka ei muutakaan voi. Tapasimme Kampin keskuksessa, jossa pyörimme kehää ja keskustelimme tätä rataa:

- Ärsyttää, väsyttää, mikään ei huvita, tahdon tehdä jotain kivaa...
- No mitä sä oikein haluaisit, mennäänkö leffaan?
- Äh en mä tiedä, ei siellä kuitenkaan mitään mene.
- No mennäänkö glögille?
- Njää ei tee mieli.
- Menntäiskö kävelylle?
- Eikä, liian kylmä.
- Kotiin?
- Äh, liian tylsää. Mä haluan seikkailuja! Siis tää elämä ylipäänsä on yhtä tylsää rutiinia! Ihan kauheeta! Miten me ollaan tähän tultu!?!

Poikaystävä-parka, mutta tämä on sen osa - ainakin kerran kuussa.

Päädyimme ostamaan luomuviiniä Alkosta, kahdet lohdutuskorvikset Kampin keskuksen Bijou Brigittestä, lottokupongin R-kioskista (aina pitää olla toivoa) sekä suklaapatukan, jonka söin kokonaan ihan itse.

Voi poikaystävää. Sääli iski ja lupailin leipoa hänelle suklaahippukeksejä - ja sen teinkin. Idea oli jostain ihme syystä lentänyt mieleen tänään töissä, jossa selailin reseptejä ja tulostin sen, jonka kommenteista löytyi eniten hehkutusta - siis niistä muutamista, jotka kävin läpi. Resepti löytyi Leivontamatka-blogista. Kieltämättä keksit onnistuivat ihan ok ekaksi kerraksi - ja kävivät kiitettävästi kaupaksi, tosin ilman vertailukohtaa... No, eihän nämä mitään muotovalioita ole, mutta mitä väliä. Poikaystävä ripotteli vielä kuumien keksien päälle ekstra-fazerin-marjasuklaat niin voilà.

Suklaakeksejä ankeaan maanantaihin. Toimii ja koti tuoksuu niin makealta jälkeenpäin.

Keksejä voi nauttia kaakaon kanssa. Tämän pussin toin Nicaraguasta - maissista valmistettua kaakaojauhetta, erityisen makuista.

Päivän opetus: jos on paska päivä, niin sen sijaan että että rypisi itsesäälissä kannattaakin (yrittää) kääntää katse läheisiin, olla kiva ja unohtaa samalla oma kurja olo. Tänään, aikani valitettuani, ilmoitin yllättyneelle poikaystävälle, että itse asiassa tänään on hänen päivänsä! Suklaakeksien lisäksi annoin hänen valita elokuvan katsottavaksi (vaikka se lopulta jäikin tekemättä) ja yritin hemmotella kaikin tavoin. Ja tadaa, oma olo parantui kuin ihmeen kaupalla! Enää ei ärsytä - ainakaan ihan yhtä paljoa.