Luontoa ja melankoliaa Kallvikissa

Liekö ilmassa syysmelankoliaa vai hormonien heittelyä (tämän asian pähkäilyä luvassa myöhemmin), mutta tänään heräsin oudon melankolisella tuulella. Itkeä tirautinkin aamukahvin äärellä ilman mitään "järkevää" syytä, mikä sellainen sitten olisikaan... Se teki kyllä hyvää, en ollut pitkään aikaan itkenyt ja kyyneleethän puhdistavat.

Onneksi poikaystävä ymmärtää mieleni liikkeitä ja suhtautuu niihin tyynen ymmärtäväisesti. Koska kotona pyjamassa pyöriminen ei tunnetusti nosta mielialaa, ehdotin luontoterapiaa – meren rannalla. 

Läheisyys- ja merikriteereillä kohteeksi valikoitui Kallvik ja Kallahdenniemen uimaranta. Ollaan molemmat vietetty erinäisiä seminaareja Sofia-koulutuskeskuksessa, mutta muutoin en tajunnut kuinka mahtavia paikkoja Kallvikista löytyy!

Mieliala parani, tietenkin. Kiitos aurinko, meri ja ihminen, joka ymmärtää melankolisen päivän viettäjää! Ei aina voi tai tarvitse olla iloinen ja hyväntuulinen. Annos surumielisyyttä silloin tällöin tekee ihmiselle hyvää. Ja silloin saa myös syödä herkkuja. 

Hyvää uutta viikkoa, tulkoon siitä kaikille aurinkoinen!

Luontoa ja Kampelaa Uutelassa

Yhdeksästä viiteen -työelämän huonoja puolia on,  että herää lauantaisinkin klo 7.30. Tai no, tänään vasta klo 7.45. On se niin väärin! Uutta unta oli turha metsästää, joten nousin ylös ja siirryin sohvalle lukemaan Hesaria kahvikuppi kädessä.

Tokalla sivulla iski viikonloppupaniikki.

Edessäni oli pitkästä aikaa edes suht vapaa viikonloppu. Ainoa "pakollinen" meno olisi kaverin synttäribileet tänään. Ah!

Mutta: pitäisi siivota (kahteen viikkoon ei olla tehty mitään sensuuntaista, minkä huomaa), edistää  friikkuviestintähommiani, kirjoittaa yksi artikkeli... ja... ja... aargs!

Tajusin, että on tehtävä vakavia valintoja. Ulkona paistoi aurinko ja elämä on lyhyt, joten innostin poikaystävän (jonka onnistuin tietty herättämään, sori) lähtemään saman tien ulos!

Puoli kympiltä olimme jo autossa, suunta kohti Aurinkolahtea ja Uutelan ulkoilupolkuja.

Aurinkolahti on komea paikka, epäsuomalainen. Vaikka rakennukset ovat uusia ja haaveilen aina vaan muutosta vanhaan taloon kantakaupungilla (lautalattiat, korkeat huoneet jne. – se perussetti, jolla hipstereitä täällä huijataan ;), niin Aurinkolahden kerrostalojen merinäköalat ja isot terassit pistävät miettimään. Ainoa iso mutta on, että paikka on kaukana. Kampin jälkeen aikas eri maailma.

Uutelan ulkoilupuisto on myös hieno paikka, kiitos Helsingin kaupungille! Löytyy metsäpolkuja, viljelypalstoja, hevosia sekä rakastamiani kallioita ja merenrantaa – ja tietenkin nuotiopaikka makkaranpaistoa varten. Äkkilähdön vuoksi meillä ei ollut mitään apetta mukana, ja nälkä kurni pahasti vatsaa kun muiden herkkujen tuoksut kantautuivat nenään...

Pelastuksen tarjosi tunnelmallinen Kahvila Kampela. Suosittelen! Hotkaisin anjovisleivän (jonka tajusin kuvata ihan liian myöhään, minusta ei ikinä tulisi ruokatoimittajaa).

Poikaystävä vetäisi kaksi kanapizziniä. Eilisiä, vain 2 euroa kpl, eli silkkaa säästöä. Heh, en muuten ollut pitsineistä kuullutkaan, sellainen calzonen näköinen käärö. Oli mitä oli, kaikki maistui hyvälle, kuten yleensä ulkoilmassa syödessä.

Kun saavuimme kotiin, alkoi pyryttää jotain rännän näköistä, yhhyh. Nyt taivas on jälleen sininen, tai siis musta. Pimeä tulee yhä nopeammin, mikä kauhistuttaa ja ahdistaa valon ystävää. Mutta päivä kerrallaan, ehkä juuri tästä marraskuusta tulee historian ensimmäinen aurinkoinen?!

Keltainen satumaa - ruskaa Hietsussa

Viikonloppuna on ollut niin uskomaton ilma ja väriloisto ulkona, että nyt kuvittelee ehkä selviävänsä tulevasta talvesta... katsotaan. Hesarissa kyllä povattiin (ei tällä tavalla saisi manata!), että tänään oli syksyn viimeinen lämmin päivä. Voi meitä suomalaisparkoja, odotettavissa kylmyyttä ja pimeää ja media senkun revittelee tuskallamme.

No, menneitä kelpaa muistella. Vielä eilen nautimme syksyn parhaasta annista kävelylenkillä kotikulmilla Hietsussa. 

Koska juuri nyt en pysty kirjoittamaan (toivun edelleen eilisillan 11 tuntia kestäneestä hääjuhla-sessiosta, uhhuh). Hieman yllättäen häät olivat riemukkaat, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Nyt aurinkoa, värejä, märkien lehtien tuoksua ja iloa siitä, ettei ihminen koskaan ole liian vanha hyppiäkseen lehtikasoissa. 

ADHD-orava kävi moikkaamassa. Mahdotonta saada tyyppiä kuvaan sekä tarkkana että kokonaisena. 

Puolukoita, kamalien hirvikärpästen uhallakin!

Asukuvani tältä päivältä, ehheh. Persoonallisuutta on ainakin pelissä, eikä yhtään hätävarjelun liioittelua (varsinkaan nuo maalarinteipit hihoissa ja sukat housunpunttien päällä), sillä suuntasimme niinkin pelottavaan paikkaan kuin puolukkametsään.

Vietän viikonlopun vanhempien hoivissa Tampereella, ja heillä on tiedossaan erinomaisia, huippusalaisia paikkoja. Harmi vain, ettemme ole puolukkametsällä yksin, vaan tuhansien ellei miljoonien hirvikärpästen ympäröimänä. Sekä luonnollisesti valtavien hirvenpapana-läjien...

Hirvikärpäset ovat kamalia, pikku ryömijöitä joita löytyi varustuksesta huolimatta ihan kaikkialta vaatteista ja niiden alta autolle palattuamme! Etenkin ne tykkäävät ryömiä tukassa.

Eivätkä hirvarit kuole millään, yhtäkin hakkasin puhelinluettelolla päähän kaikin voimin, mutta tyyppi vaan jatkoi iloisesti matkaansa. Hirvi-parat.

                              

                             

Nämä kolme ämpäriä (+yhden ison muovipussin) täytimme puolukoilla. Parissa tunnissa saimme kerättyä 45 litraa! Ei huono saavutus, jota avitti se etten päässyt syömään saman tien puolia marjoista päässä roikkuvan häkkisysteemin takia. 

Aina tuijottaessani silminkantamattomiin jatkuvaa punaista mattoa ajattelen, että on se kyllä uskomatonta, hullua ja surullistakin, että 90 prosenttia Suomen tärkeimmästä luonnonmarjasta eli puolukasta jää metsiin homehtumaan! 

Puolukat ovat superfoodia parhaimmillaan, täynnä kaikkea hyvää. Wikipedia kertoo, että puolukan tärkeimmät terveysvaikutukset perustuvat kivennäis- ja hivenaineisiin. Puolukassa on runsaita määriä ainakin mangaania, polyfenoliyhdisteitä, flavonoideja sekäbioflaviineja. 

Mangaani on tärkeä ravintoaine energia-, valkuaisaine- sekä kolesteroliaineenvaihdunnan entsyymeille. Resveratrolilla on tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia ja proantosyaniidit ehkäisevät haitallisten aineiden kiinnittymistä limakalvoille. Puolukka on myös hyvä kuidun lähde ja sisältää paljon P-vitamiinia.

Marjat edistävät maksan, sapen sekä vatsan toimintaa, pitävät suoliston terveenä, edistävät raudan sekä kivennäisaineiden imeytymistä. Antibioottiset aineet torjuvat munuaisten ja virtsateiden tulehduksia.

Ei paremmasta väliä! Lisäksi puolukkaa voi nauttia sellaisenaan, survoa, tehdä hilloa tai mehua ja lisätä vaikka mihin ruokiin mämmistä smoothieen. 

Puolukalla Suomi uuteen nousuun! Marjassa olisi potentiaalia vaikka millaiseksi vientituotteeksi, näinä terveystietoisuuden aikoina, jos vain osaisimme brändätä sen (kuten ruotsalaiset ovat ottaneet ja brändänneet kanelipullan, jota myydään ympäri maailmaa ruotsalaisena herkkuna, aargs!).

Hm, ikävä kyllä näyttää pahasti siltä, että hirvikärpäset ovat meille liian kova vastus... toivottavasti jossain vaiheessa saamme puolukat talteen ja parempiin suihin!

Liesjärven kansallispuisto, "kaukana" kaikesta (Helsingistä)

Pari viikkoa sitten pohdimme, mitä ihmettä tehdä viikonloppuna. Oli perjantai-iltapäivä, puolipilvistä ja +19C Helsingissä, ja samanmoista luvattu viikonlopuksi. Ei mikään ideaali kesäsää, mutta olisi voinut olla pahemminkin... kuten täällä aina jaksetaan muistuttaa.

Poikaystävä on hinkunut pitkään telttailemaan. Mikäs siinä. Itsekin olen telttailun ystävä, kunhan aurinko paistaa eikä lämpötila laske yölläkään alle +20C. Ja jollei ole hyttysiä. Taidan olla trooppinen telttailija.

No, aloin googletella läheisiä kansallispuistoja. Nuuksio on nähty ja siellä on yleensä liikaa porukkaa erakoitumista halajavalle, Sipoonkorvessakin olimme käyneet. Kolmas, suht läheinen vaihtoehto oli Liesjärven kansallispuisto. Kiitokset Luontoon.fi-sivustolle, josta löytyy loistavasti tietoa luonnoon helmaan tahtoville!

Telttailu epäilytti, joten testasin olisiko pikkuinen Metsähallituksen vuokramökki Peukaloinen vapaana. Ja olihan se, Hämeen luontokeskuksesta vastattiin. Hienoa! Ilmeisesti sähkötön ja vedetön mökki 55 euron vuorokausihintaan ei ole turistivetonaula.

Mutta hauskaa meillä oli. Tehtiin nuotio jos toinenkin ulos ja sytytettiin tuli kamiinaan (jonka "ansiosta" mökki kuumeni saunamaisiin lämpötiloihin - amatöörit...). Vaelsimme lähimaastossa ja mustikoita löytyi hurjat määrät. Lähes kaikki päätyivät saman tien suuhun.

Vierailimme myös kansallispuistossa sijaitsevalla Korteniemen perinnetilalla, jolla eleltiin 1910-luvun malliin. Charmantti vanha herra esitteli meille maatilaa ja tutustuimme pihapiirin asukkaisiin, lampaisiin ja kanoihin. Nekin edustivat viime vuosisadan tyyliä.

Johtopäätös: sadan kilometrin päässä Helsingistä pääsee erinomaisesti eroon sivistyksestä, nauttimaan luonnosta ja mikä parasta – reissun suunnitteluun meni noin vartti!

Tyypillisin asentoni viikonloppuna, persus pystyssä pää puskassa. Mustikat!

Korteniemen perinnetila – hieno minimatka menneisyyteen.