"Yllättävä" tutkimustulokseni: ulkoilu ilostuttaa!

Viikko alkoi jotenkin nihkeästi. Jo herääminen oli vaikeaa ja koko ajan on tuntunut, ettei päivä oikeastaan ole "alkanut" ollenkaan. Kuin sumussa olisi taivaltanut toimiston käytäviä...

Toimistolla en löytänyt suurta inspiraatiota, ja päätin lähteä aikaisin kotiin. Olin aamulla pakannut nyrkkeilykassin valmiiksi, mutta aurinko paisteli sen verran nätisti että päätin vaihtaa hikisessä salissa pomppimisen raittiiseen ulkoilmaan ja merenrantoja pitkin juoksenteluun. Hyvä valinta!

Kotimatkalla tajusin, että avain oli jäänyt aamulla kotiin. Eikun soittelemaan poikaystävälle, joka oli juuri kokousputkessa... Hengailtuani kaupungilla (=Punnitse&Säästä -kaupassa ostamassa herkkuja) sain hänet vihdoin kiinni ja avaimet käteen.

Kävin kotona vaihtamassa vaatteet, ja lähdin saman tien juoksemaan. Jostain syystä juoksu kulki kuin unelma, Hietsun poluilla oli älyttömän kaunista kun lehdet värjäytyivät superpunaisiksi auringonlaskun ansiosta, ja spotifyn tarjonta tahditti täydellisesti askelia.

Päivän läksy: ulkoilma (ja ruumiinsa liikuttaminen!) tekee aina ja ikuisesti ihmiselle hyvää ja ilostuttaa. Onnekkaita olemme, kun saamme elää näin nättiä syksyä! Ja muutenkin: kaikkea on meillä täällä niin paljon, ettei paremmasta väliä!

Keltainen satumaa - ruskaa Hietsussa

Viikonloppuna on ollut niin uskomaton ilma ja väriloisto ulkona, että nyt kuvittelee ehkä selviävänsä tulevasta talvesta... katsotaan. Hesarissa kyllä povattiin (ei tällä tavalla saisi manata!), että tänään oli syksyn viimeinen lämmin päivä. Voi meitä suomalaisparkoja, odotettavissa kylmyyttä ja pimeää ja media senkun revittelee tuskallamme.

No, menneitä kelpaa muistella. Vielä eilen nautimme syksyn parhaasta annista kävelylenkillä kotikulmilla Hietsussa. 

Koska juuri nyt en pysty kirjoittamaan (toivun edelleen eilisillan 11 tuntia kestäneestä hääjuhla-sessiosta, uhhuh). Hieman yllättäen häät olivat riemukkaat, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Nyt aurinkoa, värejä, märkien lehtien tuoksua ja iloa siitä, ettei ihminen koskaan ole liian vanha hyppiäkseen lehtikasoissa. 

ADHD-orava kävi moikkaamassa. Mahdotonta saada tyyppiä kuvaan sekä tarkkana että kokonaisena. 

Hääpaniikki (ei onneksi oma)

On niitä (vai onko?), jotka miettivät viikkoja etukäteen mitä panna päälle häihin tai vastaaviin fiineihin tilaisuuksiin. Itse aloin miettiä asiaa tänä aamuna, kun juhlat alkavat iltapäivällä. Tämä johtuu ehkä yleisestä nihkeydestäni häitä kohtaan – varsinkin käytännössä tuntemattomien poikaystävän kaverien. Tästä tilitin jo eilisessä postauksessa...

No, kaikesta huolimatta päätin aamulla repäistä siivun omaa aikaa tästä viikonlopusta. Lähdin juoksulenkille uskomattoman kauniiseen syysaamuun! Meri oli tyyni, aurinko lämmitti naamaa ja lehdet kiiluivat upean punakeltaisina... Ah!

Oma hetki sai paremmalla tuulelle, jopa siinä määrin että kotiin tultuani hoputin poikaystävänkin lenkille. Otimme järkkärikamerat mukaan ja vaelsimme Hietsun rantoja ja hautausmaata. Kuvia otimme parisataa kun oli niin kaunista.

Äsken kävin suihkussa ja lakkasin kynteni, joten nyt ei auta möllöttää sohvalla ja kirjoittaa blogia. Päällä lökäpöksyt, naama meikittä ja tukka sotkussa. Vieressä poikaystävä fotoshoppaamassa valokuvia... No, onhan tässä vielä reilu tunti aikaa!

Onneksi sain äsken valitsemani (superryppyisen) juhlamekon silitettyä. Operaatioon liittyi pieni kriisi. Kaivoin silitysraudan kaapin pohjalta ja poikaystävä huomasi, että se valutti sikana vettä.

Jostain ihme syystä hän sai päähänsä liimata silitysraudan pohjan aukkoja liimalla. Huomautin, että liimahan sulaa todella ikävästi vaatteen päälle! Hups, ei ollut tullut mieleen...

No, jotenkin ihmeen kaupalla saimme mekon silitettyä raudan nokkaa käyttäen. Tuossa se roikkuu henkarissa odottamassa, että pukija olisi vihdoin valmis.

Seuraava kriisi koittanee parin minuutin päästä, kun lähden vaatehuoneeseen penkomaan ehjiä sukkahousuja. Tietää, miten siinä käy... tarkenisikohan tuolla vielä ilman?

No mutta, eikun iloista lauantaita itse kullekin, juhlilla tai ilman! ;)

Kaverin häät – onko pakko jos ei halua?

En ole perinteisten häiden "ylin ystävä". Huomenna on poikaystävän kaverin häät, johon minutkin on kutsuttu. Asiasta tekee vielä mielenkiintoisemman se, etten ole koskaan tavannut morsianta ja sulhasenkin vain kerran pari. Luultavasti en myöskään tunne yhtään häävierasta.

Kaiken kukkuraksi jostain selvittämättömästä syystä sulhanen on ollut niitä ihmisiä, joiden kanssa ei vaan jostain syystä tule toimeen. Tiedätte ehkä tunteen. Ei tyypissä varmaan ole mitään vikaa, jostain syystä vaan hänestä tulee outo fiilis.

Tältä pohjalta pistän huomenna mekon päälle (ei vielä hajuakaan minkä mekon!) ja suuntaan avecina hääjuhliin. Hiphei.

Onko pakko jos ei halua? Tätä olen tiedustellut tällä viikolla pariin otteeseen poikaystävältä, joka sanoi että ei tietenkään ole mutta antoi samalla ymmärtää että parempi olisi jos tulisit... Hän on liiankin huomaavainen muiden tunteiden suhteen, eikä toisaalta tahdo mennä paikalle yksin. Ja minähän menen, kun en halua laittaa toista hankalaan välikäteen.

On jännää – ja surullistakin – huomata, kuinka vuosien ja kiireen myötä tulee yhä mustasukkaisemmaksi vähäisestä omasta ajastaan. Minulla olisi nyt vapaa viikonloppu, mutta ei sitten olekaan. Olen siis nihkeä.

Toisaalta oma nihkeys ärsyttää. Joitakin vuosia sitten olisin varmaan ollut että onpas hauskaa, juhlat tiedossa ja paljon uusia ihmisiä! Nyt jaksan tutustua yhä vähemmän uusiin ihmisiin, joiden kanssa ei usein löydy juuri yhtään mitään yhteistä.

Saapa nähdä, millaista porukkaa huomenna kohtaan häissä. Toivon todella, että joudun syömään sanani ja että tiedossa on hauskat juhlat. No, eikun hymyä huuleen ja tarkistamaan oma asenne ensiksi!

Taistelujoogaa – mitä ihmettä?!

Tänä aamuna ylitin itseni ja kävin aamujoogassa. Enkä missä tahansa joogassa vaan "taistelijan joogassa", Fighter's Yoga. Elämäni ensimmäinen oikea joogatunti! Teki varmasti hyvää, mutta oli yllättävän rankkaa.

Jooga pidettiin Savate Clubilla, jossa käyn kuntonyrkkeilemässä ym. treeneissä, joten päätin kokeilla kuukausimaksuun sisältyvää henkisen rauhan tarjoajaa.

Unisen kropan raahaaminen tunnille oli saavutus jo sinänsä. Olen aina ajatellut, ettei aamutreenaaminen sovi minulle. Ihaillen – ja oudoksuen – kuuntelen heitä, jotka hikoilevat salilla kuudelta aamulla ja vielä nauttivat siitä! Minä hikoilen tuohon aikaan korkeintaan liian kuuman peittoni alla.

Mitä sitten on Fighter's Yoga? Alussa epäilin, että nimi on keksitty jotta miehetkin uskaltavat mukaan. Ja olihan meistä puolet miehiä, mikä ei taida olla tyypillistä joogatunnille. 

Savaten sivuilla kerrotaan, että Fighter's Yoga on suunniteltu kamppailulajien harrastajille. Liikkeet tukevat ja täydentävät harjoittelua sekä toimivat myös palauttavina harjoitteina.

Fighter's Yoga parantaa tasapainoa, lisää nivelten liikkuvuutta, notkeutta ja liikelaajuutta, parantaa lihaskuntoa, vahvistaa yleiskuntoa ja edistää rasvanpolttoa, lievittää stressiä, lievittää kipua ja lihasjäykkyyttä, tukee immuunijärjestelmää, poistaa terveydelle haitallisia aineita kehosta, keskittyy hengittämiseen, joka on tärkeä kamppailulajien harjoittamisessa JA parantaa keskittymistä.

Olo olikin tunnin jälkeen yllättävän energinen, ei ollenkaan niin kuollut kuin olin uumoillut. 

Toisaalta lehmä, kissa, delfiini, kala- ynnä muut liikkeet osoittautuivat yllättävän raskaiksi, etenkin käsivarsille joiden varaan joogassa nojataan lähes koko ajan! 

Tuomio: jaksoin joogan päälle pitkän päivän töissä (no, neljän ison kahvimukin avulla) ja sen päälle selvisin jopa yhdestä iltakokouksesta, sillä olen luvannut auttaa yhden kiinnostavan (ja herkullisen!) proggiksen viestinnässä. Kaiken kukkuraksi nautimme äsken kaverin synttärioluet Los Cojonesissa.

Nyt kyllä väsyttää. Eiköhän uni tule tänä yönä!

Elämäni ekat SandBell-treenit

Mikä ihme on SandBell, moni kysyy. Niin kysyin minäkin vielä pari päivää sitten, kunnes luin nyrkkeilyklubini Savaten nettisivuilta tästä uudesta supertehokkaasta treenausmetodista.

SandBell on neopreenikumilla päällystetty hiekkasäkki, jolla harjoitetaan yhtaikaa keskivartaloa, voimaa ja kestävyyttä.

Viime viikolla hieman venähtäneen kesätauon (6 kk) jälkeen aloitin jälleen rakkaan kuntonyrkkeilyn. Tänään maanantaista oli kehkeytymässä perinteisen nihkeä, joten ajattelin piristää päivää kunnon hikitreeneillä. Toimii. Aina.

Tänään Savatella oli tarjolla SanBell-harjoittelua, jota nettisivuilla kuvaillaan vakuuttavin termein:

SandBell®-harjoittelu on äärimmäisen tehokasta, kaloreita polttavaa, turvallista ja hauskaa! 

Hyperwear SandBell®-säkeissä yhdistyvät yleisimpien kuntoiluvälineiden kuten. esim. kahvakuulan, kuntopallon sekä käsipainojen vahvuudet. Kehität räjähtävää voimaa heittämällä tai paiskaamalla SandBell®-säkkiä täysillä ja täydellä laajuudella maahan.

20 minuutin SandBell®-harjoitus polttaa enemmän kaloreita kuin yli tunnin reipas kävely.

PE Universe nimesi SandBellin parhaaksi uudeksi liikuntavälineeksi.

Vakuuttavaa. Minuun tehosi etenkin osuus, jossa vakuutettiin SandBellin haastavan keskivartalon tukevat lihakset. Yleisimmät olkapään alueiden vammat kun usein johtuvat heikosta puristusvoimasta. Säkillä voi treenata käden ja ranteiden puristustyötä tekeviä lihaksia, joita yleensä ei harjoiteta.

Tuomio? Tehosi, ja oli hauskaa! Nyt tuntuu koko kropassa, vaikka valitsin nyt ekakertalaisena suht kevyen 3,5 kilon säkin. Kyllä siinäkin vastusta riitti. 

Erityisen vapauttavaa oli paiskoa säkkiä täysillä lattiaan, siinä pikku aggressiot kukistuivat kerralla. Rankinta taisivat olla säkin nostelut suorilla käsin, joka liikesarjaa kun toistettiin nelisen kertaa, kymmenen liikettä kerralla. Huh.

Toistaiseksi Savate Club on ainoa paikka Suomessa, jossa säkkiä voi testata ohjatussa ryhmässä. Toki säkin voi tilata kotiin ja treenailla Youtuben ääressä (googleta SandBell). Varoituksen sana: ainakin kerrostalossa naapureilla saattaa olla jotain sanottavaa, jos säkkiä paiskoo täysillä lattiaan, karjahdusten saattelemana. 

Lisää lajista voi lukea esim. Healthista.com-artikkelista (enkuksi). 

Kuivattuja omenalastuja talveksi, nam

Tulin viikonlopuksi rauhoittumaan vanhempien luo Tampereelle. He olivat saaneet reilut 200 kiloa (!) omenoita äidin siskolta, ja perinteiseen tyyliin päätimme kuivattaa valtaosan niistä.

Rakastan kuivattuja omenanpaloja, joita onkin viime vuosina riittänyt kiitettävästi läpi koko pitkän kylmän talven. Juuri tänään nautin viime talven viimeiset omput, joten olikin jo aika alkaa säilöä lisää.

Homma toimii näin. Ensin omenoista poistetaan sisuskalut omenaporalla – kaikkea sitä keksitään, onneksi! Isä huolehti tästä hommasta niin, että karat ja siemenet lentelivät ympäri keittiötä.

Seuraavaksi omenat pilkottiin ohuiksi viipaleiksi jonkinlaisella viipalointikoneella, en tiedä mihin moinen vehje on alkujaan suunniteltu, mutta meillä nyt tähän tarkoitukseen.

Minun tehtäväni oli ripustaa omenansiivut roikkumaan pitkään lankaan, joita sitten ripustimme neljä kappaletta roikkumaan saunaan, lauteiden päälle kiinnitettyihin koukkuihin. Loput omenat asettelimme hienosti kahdelle ritilälle, lauteiden päälle myös.

Nyt sauna tuoksuu huumaavasti omenoilta, ja kolmen päivän kuluttua omenalastujen pitäisi olla valmista "kauraa" suuriin lasipurkkeihin säilöttäväksi ja talven aikana nautittaviksi.

Lisäsimme vielä sähköisen lämmittimen puhaltamaan aina silloin tällöin vähän lisää kuivaa ja lämmintä ilmaa saunaan (muttei liikaa, sillä kuulemma yli 40C omenat alkavat homehtua).

Huh. Säilömisrupeaman jälkeen poikkesin verannalla, jossa vastassani oli omenavuori. Näemmä sauna pääsee kuivurikäyttöön vielä muutaman kertaa tänä syksynä...

Hyvä palaute, parempi mieli

Muistakaa ihmiset kehua toisianne! Toisten selkään taputtelemisen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa – siis aina silloin, kun siihen oikeasti on aihetta. Muussa tapauksessa molemmat osapuolet kyllä tajuavat, ettei arvostus ole aitoa vaan sen tietyn ruumiinosan nuolemista.

Itse olin tänään hieman nyrpeä töissä, koska en saanut tunnustusta yhdestä asiasta, josta olisin sitä mielestäni ansainnut.

Asiaa pohdittuani tajusin, että olen itse totaalisesti unohtanut kehua muutamaakin työkaveria hienosti hoidetuista projekteista. Niinhän se on, pata kattilaa soimaa... ja hyvää palautetta on paljon helpompi ottaa vastaan kuin antaa muille. On se kumma.

Heti huomenna aion kirjoittaa kauniit meilit molemmille tai, vielä parempi, koputtaa heidän ovelleen ja mennä kehumaan ihan kasvoista kasvoihin.

Muiden kehuminen kun ei ikinä ole itseltä pois, vaikka etenkin meidän suomalaisten on välillä vaikea tajuta sitä. Päinvastoin, sitä varmemmin voi odottaa itse saavansa positiivista palautetta jos muistaa antaa sitä muillekin.

Siis: kehukaa toisianne! Siihen löytyy yleensä aina aihetta, ja kaikille tulee taatusti parempi mieli.

PS: Kehuminen ja itsekkyys taitavat nyt olla mieleni päällä, sillä postailin aiheesta viime viikollakin otsikolla Ihmisten itsekkyydestä.

Tahtoo väriä päälle syksyyn!

Tänään päätin viettää hetken laatuaikaa itseni kanssa ja hengailla kaupungilla. Mieleni halajaa värikästä syysvaatetta. Sanayhdistelmä värikäs + syysvaate taitaa tosin olla mahdottomuus. Mustaa ja harmaata kaupat kyllä notkuvat, kuten joka vuosi tähän aikaan ja etenkin nyt, kun musta on kuulemma taas syksyn uusi musta.

Shoppailukierrokseni jäi erittäin lyhyeen. Mielenhäiriössä ja karmean nälkäisenä vaelsin jossain mielenhäiriössä 3+1-päiville. Minnepä muuallekaan?! Ei hyvä idea. Onneksi selvisin pian pois ryysiksestä Kampin keskukseen, jossa näemmä vietettiin Kampituspäiviä. Huh! Ensi viikolla luvassa lienevät Hullut Päivät, jos vanhat merkit paikkansa pitää...?

Onneksi olen jo parhaan ystäväni päällä, kotisohvan syleilyssä. (Ja poikaystävä makaa yhtä raatona vieressä.)

Ja onneksi netistä löytyy värikkäitä ideoita paljon paljon enemmän kuin perusvaatekaupoistamme! Lisäksi aivotoiminta on siinä pisteessä, että kuvien selailu netissä on vaativinta toimintaa, johon juuri nyt kykenen.

Päätin siis testata: ovatko värit lopullisesti kuolleet ja kuopatut, kun on kyse syksystä?

Onneksi ei, tästä mallia!

Pipot ovat muotia, jee! Paras uutinen meille kylmyyden lapsille. Pipo voi ehdottomasti olla punainen!

... ja kengät neonkeltaiset. Tosin Suomen syksyyn ihan näin pikkuisilla "ei taida" selvitä...

Muodissa ovat myös punaiset takit! Punaisen talvitakin hankin jo viime vuonna, ja täytyy sanoa että se piristi todella monen mustan aamun.

No, on tässäkin ainakin vähän väriä... Ihastuin kokonaisuuteen.

Kuvat: Harper's Bazaar, Street Fashion, Fall 2013. Kuvaajana Diego Zuko.

Kurvi kukoistaa – "uusi" tapasbaari Kombo

Kurviin nousee kovaa tahtia uusia kivoja baareja ja kahviloita. Ilmiö ilostuttaa, vaikken enää Kurvissa asukaan, kun otin ja muutin pari vuotta sitten poikaystävän luo tänne porvarilliseen Kamppiin. Onneksi pääsen nauttimaan Kalliosta päivittäin, koska työpaikka sijaitsee siellä.

Kuva: stadissa.fi.

Treffasin tänään töiden kaveria Kurvin ainoassa viinibaarissa nimeltä Kombo Winebar & Kitchen, joka on vallan mainio! Arvosteluja voi lukea vaikka Eat.fi:stä ja Nyt-liitteestä. Tietty paikalla on myös Facebook-sivunsa.

Outoa on, että kuulin paikasta vasta nyt, vaikka Kombo on avattu jo neljä kuukautta sitten! Taidan vanhentua, ei tällainen olisi ennen mennyt sivu suun...

Yhtään kuvaa en ehtinyt tällä kertaa Kombossa napata, kun keskityimme kaverin kanssa vaihtamaan kuulumisia ja ideoimaan viestintäjulkaisua, jonka haluamme yhdessä toteuttaa. Olen innoissani, mutta siitä myöhemmin.

Kodikkaan ja sympaattisen pikkubaarin pisteenä iin päällä toimii Kiko-koira. Pötkö on kuulemma saapunut Madridista, kuten paikan omistajapariskunnan toinen puolisko.

Viinilistat olivat hyvät & harkitut ja hintakin siedettävä – Suomen mittapuulla. Nautin kaksi lasia proseccoa, joiden hinnaksi tuli reilut 8 euroa.

Tapakset olivat ainakin osin perinteistä tavaraa, ja niitä sai joko pienenä, keskikokoisena tai isona annoksena. Tai jopa yksitellen, sillä kaverini halusi vain palasen perunatortillaa, tortilla de patatas.

Espanjassa asuneena minua tosin hämäsi, että tapakset tarjoiltiin kaikki samalta lautaselta. Espanjassa en koskaan moista nähnyt, vaan joka tapas tuotiin omalla pikku lautasellaan. Fuusiota suomalaiseen makuun? Tiedä häntä.

Toinen pikku miinus siitä, että ainakin tänään kasvisvaihtoehdot olivat vähissä: perunamunakas (joka ei sovi vegaaneille) ja filosysteemi, jossa oli jotain mantelijuttua sisällä.

Plussaa tulee saman tien siitä, että jokainen annos on yllätys! Annokset kootaan auliisti asiakkaan nälän koon ja mieltymysten mukaan.

Toivon että Kombo selviää hyvin kylmästä talvestakin! Uskon, että Kalliosta löytyy paikkaa arvostavaa porukkaa. Ainakin tänään (tiistai-iltana!) Kombo oli täynnä ja pöytiä näytti olevan jopa varattuna. Muy bien!