sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Flu Survival Kit ja muita käytännön ideoita flunssaan

Kolmas flunssapäivä, ja olo on ainakin 10 kertaa karseampi kuin eilen. Hetkinen, ei tämän näin pitänyt mennä?! Kaiken kukkuraksi poikaystävä heräsi kurkkukipuisena ja kaikkihan tietävät vanhan totuuden miesten sairastamisesta. Lempparipalvelustani Pinterestistä löytyi oikein osuva kuva aiheesta.


Imuri kuvassa tosin istuu meillä toisiin käsiin, sillä äsken poikaystävä tarttui toimeen ja imuroi (sekä kuuntelee täysillä jotain jumputusmusaa), pienen painostuksen alaisena. Totesin, että meidän pölymäärät ei ainakaan edesauta paranemista ja nostelin muutaman isommista villakoirista näytille. Huh! Eli en valita meteliä, vaikka päässä jomottaa aika tavalla.

Muutoin päivä on jälleen kulunut sohvalla maaten, mikä ei niin haittaa kun katsoo ulos. Lisäksi olen häippäissyt kolmeen otteeseen nukkumaan parin tunnin settejä - uni on paras lääke! Ja internetittömyys & televisiottomuus! Krhm, kohta pitääkin taas laittaa netti kiinni ja keskittyä parantumiseen.

Sitä ennen kuitenkin asiaan! Flunssaa - jota jokainen meistä sairastaa ihan riittävän usein - kannattaisi ehdottomasti hyödyntää paremmin tuotekehittelyssä! Itse ainakin olisin valmis syytämään rahaa lähes mihin vain, mikä parantaisi oloani. Pinterestistä löytyi pari lupaavaa keksintöä. Sitä paitsi selviytymiskitti olisi "kiva" lahjaidea toipilas-kaverille. Lisäksi voisi myydä yllätys-settejä tuomaan vähän jännitystä flunssapotilaan tylsään päivään.

Ja tässä vähän flunssan estetiikkaa tuotuna kodinsisustukseen. En tiedä, haluaisinko vihreää saippuaa päästelevää räkänenää kylpyhuoneeseen, mutta osuva idea joka tapauksessa.
 Flunssa on myös ihan liian vähän hyödynnetty aihe taiteissa. Äkkiseltään mieleen tulee vain Helene Scherfbeckin maalaus Toipilas ja jotkut Ebolaviruksella revittelevät kauhuleffat. Mutta mitä kaikkea ihan tavallisesta perusflunssastakin saisikaan revittyä irti! Ehkä...?

Sitten pari vähemmän tunnettua vinkkiä flunssan torjuntaan. Toisen toimivuudesta ei ikävä kyllä ole tietoa, mutta ensimmäistä eli vodkaa nautittuna erilaisissa kuumissa juomasekoituksessa, suosittelevat ihan kaikki tapaamani venäläiset. Viimeksi yksi sympaattinen myyjäpoika Vallilan kirpputorilla. 

Vodkasta en juuri perusta, mutta kotoa löytyy jättipullo Venäjältä tuotua rommia, joka ajanee saman asian. Ainakin eilen illalla lorautin sitä aimo annoksen teehen... tujua tavaraa olikin tuo rommi värjätyn veden kanssa, eli paljon hunajaa joukkoon myös!



Loppukevennys. Söpöt eläintenkuvat auttavat tautiin kuin tautiin, varsinkin jos nekin inhimillistetään potilaiksi. Näyttäisinpä itse yhtä söpöltä kuin tämä koira meikittömänä, nenä punaisena, tukka roikkuen ja päälläni poikaystävän jättisuuri & lämmin kylpytakki. No, sairaana saa näyttää just siltä kuin näyttää!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti