torstai 27. syyskuuta 2012

Hierojalla ramppaamista - loppu(työ)elämäkö?

Tänään kävin kolme päivän flunssan jälkeen kääntymässä töissä - vain jotta ystävälliset työkaverit "ajoivat" puoliltapäivin takaisin petiin kuultuaan röheän yskäni. Olo oli kyllä aika surkea, kun selvisin tihkusateessa kotiin ja vällyjen alle etätöihin Finrexiä kiskoen.

Iltapäivälle varattua hieroja-aikaa en silti halunnut peruuttaa - olin jo kerran joutunut siirtämään aikaa flunssan takia ja viiden päivän makaamisen jäljiltä niskat ovat niin vallan turkasen jumissa.
Sateinen Baana = autio ja hiljainen. Kuten koko kaupunki tuntui olevan tänään.
Ihan hävetti mennä uudelle hierojalle, tällä kertaa kokeilin kotikulmilla Kampissa sijaitsevaa Flow21:ta, joka on myös kampaamo. Mukava ja pätevä nuori naishieroja olikin - ja voi kamala sitä muljahtelua ja natinaa! Tilanne taisi olla "aika" paha, koska hieroja päivitteli niskojani moneen otteeseen. Ja kyllähän minä sen tiesin, viime viikkoina olen kärsinyt jopa kovista päänsäryistä.

Hiukan jännitin hierojaa myös siksi, että flunssa on edelleen päällä. Luin netistä pelotteluja, kuinka kipeänä ei saisi mennä hierojalle - ja itsekin olen kuullut tämän - jopa hierojalta. Ihme kyllä hieronta teki tällä kertaa oikein hyvää, tosin lihakset olivat selvästi normaalia jäykemmät.  Edes nenä ei alkanut vuotaa, vaikka pää roikkui puoli tuntia reiässä. Mikä tärkeintä, tuli hyvä ja rento mieli. Varasin saman tien uuden ajan ensi viikoksi. Kun lihakset on tosi kipeinä, kannattaa mennä useamman kerran putkeen ja tiheään tahtiin. Rahaa menee, muttei auta... No, 30 euroa 1/2 tunnin hieronnasta on normi hinta Helsingin keskustassa.

Vaahterat on saaneet jo kaunista väriä Marian sairaalan kulmalla. Syksy.

Nyt makaan kotisohvalla ja kiroan sekä särkeviä lihaksia että niiden aiheuttajaa: perskeleen päätetyö! Kahdeksan tuntia paikoillaan tietokoneen orjana ei todellakaan ole se, mitä varten ihmisruumis on suunniteltu. 

On surkeaa ja siis ihan kamalaa, miten yhä uudet sukupolvet pilaavat terveytensä päätetyössä! Tai no, ennen tietokoneita asiat olivat tietenkin paremmalla tolalla... Saa nähdä kauanko kestää, ennen kuin työelämä tajuaa tämän ja asioita muutetaan radikaalisti! Mitä järkeä ylipäänsä on päivystää meilissä koko ajan?! Sitä vartenhan on luotu kaikki hienot mobiilisysteemit, jotta voisimme tehdä töitä silloin kun sille on oikeasti tarvetta - ja mistä itse haluaisimme. No, vallankumousta odotellessa jatkan hierojalla ramppaamista - ja ensi viikolla vuorossa on myös fysioterapeutti.

Yhdyn täysillä seuraavan kuvan sanomaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti