Oon lätkässä lääkäriin... paranemisen ihanuudesta

En enää ihmettele, miksi lääkäreitä pidetään seksikkäinä. Tänä aamuna kello 9 olin täysin myyty, kun tumma ja komea Diacorin lääkäriherra mittasi kuumeen, kuunteli hengityksen, testasi poskiontelot - ja totesi, että niissä on selvä tulehdus. Lisäksi keuhkoissa rohisi.

Sanoin lääkärille hyvästit leveä hymy (turvonneella ja meikittömällä, uh) naamallani ja antibiootti- antihistamiini- ja kolmio-yskänlääkereseptit kädessäni. Hymy pysyi naamalla Manskun Yliopiston apteekin kautta kotiin asti.

Vaikka olo on yhtä kurja kuin koko viimeisen viikon, iso asia muuttui: nyt tiedän, mikä minua vaivaa ja pöydällä tönöttää kolme isoa putiloa lääkkeitä parantamaan se. Ihanaa! Äsken napsaisin tattaripuuron ja puolukoiden kera ensimmäisen antibiootin (joka opastetaan ottamaan ruoan mutta EI maidon kera, jännää), ja saman tien tunsin paranevani huminalla.

Aamupala: tattaripuuroa, jota ostin hetken mielijohteesta - maku on jännä, ainakin se vähä mitä nuhainen maistaa. Puolukoita ja lääkecocktail. Eiköhän näillä lähde päivä käyntiin...

Aaah. Kiitos, Diacorin lääkäri! Ja kiitos, että kaikesta säästöstä huolimatta elämme edelleen maassa, jossa pääsemme lääkäriin parin tunnin sisään soitosta (no juu, kyseessä oli työterveydenhoito) ja jossa saamme tarvittavat lääkkeet suit sait apteekista. Antibiootit eivät edes ole kalliita.

Ruokaakin on alkanut vihdoin tehdä mieli - edes ihan vähän. Ruokahalu on nimittäin ollut täysin kateissa - kuten myös makuaistini. Kävin lääkärireissulla Kampin K-kaupassa rohmuamassa kaikenlaista, mitä kuvittelin voivani haluta. Ostin myös kaupan ulkopuolelta kojusta litran terveyspommi-puolukoita, joista vedin saman tien melkein puolet sekä herneenpalkoja - täh siis näitäkin myydään vielä, vaikka syyskuu on lopuillaan?! Pakko oli ostaa yhtä kesän lempiherkuista.

Syksy on saapunut, kertovat vastapäiset vaahterat! Kuvassa myös yksi meidän neljästä upeasta orkideasta, jotka on kukkineet putkeen varmaan vuoden! Lienevät karaistuneet tällä hoidolla.

Yksi hyvä puoli sairastamisessa on, etten ole nauttinut tippaakaan alkoholia lähes kahteen viikkoon. Pakollinen tipaton puolikuu, hehhe. Elimistö saa puhdistautua.

Toinen tosi kiinnostava seikka on, että aina kun tulen sairaaksi kahvinjuonti loppuu kuin seinään! Ei vaan tee mieli - yleensä siis vedän ainakin 5 kuppia päivässä. Kahvinhimo on myös ensimmäinen parantumisen merkki... siitä puheen olleen, ihan kuin kahvihammasta alkaisi nyt kolottaa... Mutteripannu porisemaan!