"Ruokasnobit"

Istuimme kaverin kanssa juomassa valkkarispritzeriä Llamasin terassilla ja puheeksi tuli - mikäs muukaan kuin - ruoka.

Kaveri oli tavannut mukavan pojan Kuudes aisti -festivaalin yössä, ja he olivat nähneet toisensa jo pari kertaa festarin jälkeen. Olin iloinen hänen puolestaan.

Nyt poika oli ehdottanut illallista jossain, mutta voivotteli sitä että kaverini on niin kovin ruokasnobi, että sopivaa paikkaa oli vaikea keksiä.

Ruokasnobi?!

Kaverini, kuten minäkin, olemme aika tarkkoja siitä mitä suuhumme pistämme, mutta en silti kutsuisi kaltaisiamme ruokasnobeiksi.

Sitä paitsi: mistä lähtien itsestään huolehtimisesta on tullut snobiuden merkki? "Ulkopuolisen" pojan kommentti sai pohtimaan asiaa, tosin mihinkään johtopäätökseen emme päässeet.

Kiinnostavaa joka tapauksessa on, miten "normaalia" on syödä reippaasti kaikkea, mitä eteen sattuu ilmestymään – eikä edes niin, vaan syödä kaikkea epäterveellistä miettimättä millaisia vaikutuksia ruoalla saattaa olla kehoon, mieleen ja tulevaisuuden terveydentilaan.

Snobi-nimityksestä tulee itselleni mieleen hienostelija, joka nyrpistelee nenäänsä suurimmalle osalle tarjolla olevasta ruuasta ja vaatii eksklusiivisia herkkuja, laadukasta samppanjaa ja kaviaaria... sen sellaista.

Tärkeä snobin ominaisuus on, että hän myös arvostelee muiden ihmisten valintoja.

Hyvää ja terveellistä (ei hienoa ja kallista) ruokaa vaativien snobius on tällaisesta käytöksestä kaukana.

"Söisin mielelläni vaikka uusia perunoita ja voita", kaveri hymähti. Ei sen kummempaa.

Jos asiasta ei tee numeroa tai pakota muita seuraamaan omia "parempia" valintoja, niin eikö ole jokaisen ikioma asia, mitä suuhunsa laittaa? Yllättävää, kuinka paljon intohimoja muiden ruokavaliot meissä ihmisissä herättävät (erilaiset dieetit, karppaus, kasvissyönti, lihansyönti...)

Ehkä vielä joku päivä haluamme ehdoin tahdoin olla kaikki ruokasnobeja, hyvällä tavalla: vaatia laatua, lähiruokaa, arvostaa vanhoja hyväksi koettuja perusruokia. Tuntisimme myös itsemme ja ymmärtäisimme, millaisia vaikutuksia eri ruokavalioilla hyvinvointiimme on.

Valencia ja Benidorm - merta ja aurinkoa

Palasin Espanjasta Helsinkiin (ja töihin!) viime sunnuntaina. Matka oli kaikin puolin ihana – kuten aina. 

Espanjassa asuneena vierailu on vähän kuin kakkoskotiin menisi. Tässä sekalaisia tunnelmia viime viikolta. Vaikka paikat ovat tuttuja, onnistun aina napsimaan ainakin parisataa valokuvaa. Digiajan "iloja" kai...

Tällä kertaa vietimme muutaman päivän "sisämaassa" Albacetessa poikaystävän vanhempien kesäasunnolla, etenkin sen uima-altaalla, ja jatkoimme sitten kolmeksi päiväksi autolla Valenciaan ja rannikolle, jota pitkin ajoimme Alicanteen asti vieraillen kivoilta näyttävissä merenrantakylissä. Alicantesta lensin tyylikkäästi Ryanairilla Tampereelle.

Meri ja aurinko, ei ihminen juuri muuta tarvitse, eli kyllä rantalomalla kelpaa – varsinkin niinä hetkinä, joina onnistuimme välttämään täyteen pakatut "lihatiskirannat", joilla joutui tappelemaan pienestä hiekkapläntistä pyyhkeensä alustaksi. Huhhuh. En ihan ymmärrä, miksi ihmiset haluavat olla siellä missä kaikki muutkin. Varsinkin, jos ihan vierestä löytyy mahtava, puolityhjä ranta.

Kiipesimme härälle! Kyseessä on kuuluisa Osbornen härkä, joita seisoo ympäri Espanjaa valtateiden varsilla. Onnistunut mainoskampanja toteutettiin jo vuosia sitten, mutta härät saivat jäädä paikoilleen (ja kansainvälistä kuuluisuutta!), kun kansa ihastui niihin.

Härälle kiipeäminen puskia pitkin olikin haastavampi juttu, varsinkin +35C helteessä. Vaivan arvoinen kuitenkin, sillä saatiin aimo annos hienoja otoksia. Tässä kuvassa roikun härän hännässä... kertoo mittasuhteista.

Valencian tiedekaupunki (Ciudad de las Artes y las Ciencias) on näkemisen arvoinen, hienoja arkkitehtonisia luomuksia vieri vieressä. Ei ihme, että Valencia on Espanjan velkaantunein kaupunki, ehheh. No, toisaalta tällaiset helmet houkuttelevat paikalle rutkain määrin turisteja, kuten kuvassa poseeraavan sellaisen.



Valencian kaunis ja avara kauppahalli.

Yllä järvi Valencian läheltä, El Palmarin kannaksen läheltä. Myös Espanjassa on järviä! No, muutama ainakin. Oheisen järven ansiosta alueella onnistuu riisinviljely, mistä saadaan materiaalia Valencian maailmankuuluun paellaan...

Visiitti turistiparatiisi/helvettiin Benidormiin kiinnosti erityisesti. Paikka oli jokseenkin sitä mitä odotin eli täyteenpakattuja rantoja, rumia pilvenpiirtäjiä ja kännisiä brittituristeja, mutta myös allaolevaa paratiisin palasta. Meille esiteltiin tämä upea laguuna, jossa snorklailtiin ja ihailtiin kaloja ja koralleja kristallinkirkkaan veden läpi. Ja kaikki tämä vain kivenheiton päässä massaturismista!

Yllä näkymä ystävän äidin asunnosta Benidormissa, kerros taisi olla 17.  Talon uima-altaan palveluita käytimme ahkerasti. Ei hullumpaa.

Lempipuuhaani pääsin harjoittamaan myös Benidormin biitsillä: halailemaan palmuja.

Vierailimme muissakin rannikkokylissä: Gandía, Altea, Cullera... niistä juttua erikseen, ovat sen arvoisia! Varsinkin Altea...

Päätöksiä, päätöksiä

Otsikko kuvastaa mielialaani tänä iltana, vaikkei mitään oikeita päätöksiä juuri nyt tarvitse tehdäkään.

Vai tarvitsisiko?

Viime päivät olen pohtinut syvällisiä juttuja eli elämääni: mitä se on, mitä haluaisin sen olevan ja miten voin vaikuttaa asioihin niin, että elämästä tulisi entistä rikkaampaa.

Minulla ei ole vielä aavistusta mistään edellisistä seikoista, mutta jotenkin tuntuu, että kohta on aika tehdä päätöksiä. Vaikka kaikki on hyvin – tai ehkä juuri siksi. Minulla on ihana poikaystävä, kiva koti, mielenkiintoinen työpaikka, terveyttä ja loistavia ystäviä. Ei paremmasta väliä. Ainoa, mikä tuntuu uupuvan on se jokin, oma ISO projekti tälle elämälle.

Töitä kun tehdään yleensä jollekin toiselle, ja vapaa-aikakin tuppaa katoamaan käsistä tuosta vain, jälkiä jättämättä. Ja sitten taas on maanantai...

Liekö ikäkriisiä vai mitä, mutta tuntuu että jollen kohta ota itseäni ja elämääni niskasta kiinni ja toden teolla ryhdy johonkin arkea suurempaan, niin elämä lipuu päivä päivältä käsistä. Kohta jo kuolla kupsahdan ja mietin, että mitä sitä tulikaan tehtyä ja saatua aikaan.

Katalinta on, että päivät kuluvat oikein mukavasti näinkin: hyvää arkea piisaa aamusta ja illasta toiseen. Joskus vähän tökkii, mutta eteenpäin kuitenkin mennään – ja vauhdilla.

Vaikka yksittäinen hetki tuntuisi pitkältä, totuus on että päivät, viikot ja vuodet vierivät ja jollei pidä huolta niin niistä ei välttämättä jää yhtään mitään käteen. En muista, mitä tein viime kuussa. Tai vuosi sitten. Voisin kaivella vanhoja valokuvia ja ehkä muistaa yksityiskohtia, mutta se ei ole pointti. Mennyt on mennyttä ja niin on kohta tulevaisuuskin, jollen tee sille jotakin.

Jotakin, mutta mitä? Se onkin ison pohdinnan aihe. Joka tapauksessa tuntuu, että tänä kesänä tiettyjä juttuja liikahtelee sisälläni siihen malliin, että joitain päätöksiä (uran vaihto, kotimaan vaihto, lapsen hankkiminen?) on varmaan jossain vaiheessa luvassa.

Tai sitten ei. Ehkä elämä jatkaa samalla uralla ja unohdan jo huomenna tällaiset "turhat" angstit. Saa nähdä... Nyt nukkumaan!

Raskaana oleva ystävä - koska on oikea hetki?

Tapasin tänään lapsuudenystäväni, joka asuu Ruotsissa ja jonka olin viimeksi nähnyt reilu puoli vuotta sitten. Mukana oli hänen poikaystävänsä, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa. Mies sai hyväksyntäni, oikein mukavanoloinen tyyppi.

En tiedä miksi, mutta aavistelin jo etukäteen että ystävälläni on uutisia. Ja kun hän tilasi alkoholittoman oluen (vaikka yrittikin tehdä sen vaivihkaa), olin varma asiasta. Liekö naisen vai vanhan ystävän vaistoa...?

"Olen raskaana", ystävä kertoi uutisen kun olin Corona-pulloni puolivälissä. Ei yllättänyt. Onnittelin molempia lämpimästi ja kysyin pakolliset kysymykset: kuinka pitkällä? oletko voinut hyvin? onhan siellä vain yksi tulossa? Jne. 

Ironista on, että ystävä kertoi raskaudestaan juuri tänään. Itselleni lasten hankkiminen on aina tuntunut tulevaisuuden jutulta: sitten kun...

Radikaali muutos tapahtui kuitenkin vain pari viikkoa sitten. Kesäloman alkaessa, hektisen kevään jälkeen, oli jälleen aikaa reflektoida elämää ja asioita, joita on pakko alkaa tässä iässä ajatella.

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, joten tuntemukseni yllättivät minut. Täysin kirkkaalta taivaalta mieleeni iski vahva ajatus, että lapsia pitää tehdä nyt tai ainakin mahdollisimman pian - muuten on liian myöhäistä! Tänä vuonna! Ensi vuonna nyt ainakin!! Mitä tämä oikein on??

Vielä ihmeellisempää oli, kun poikaystävä otti viime viikon yhteisellä Espanjan-lomallamme asian ihan spontaanisti puheeksi. Lopulta istuimme tunteja öisellä merenrannalla ja keskustelimme asian läpi. Päädyimme (epämääräisesti, mutta kuitenkin) siihen, että lapsi tai kaksi yritetään hankkia ja se tulisi tehdä pian. Kalentereita emme sentään ruvenneet katselemaan. HUH.

Raaka totuus on, että vuosi vuodelta hedelmällisyys hupenee ja meistä tulee yhä vanhempia vanhempia - jos siis onnistumme lapsen saamaan, mistä senkään tietää.

Mitään ei voi tietää.

Onnistuttaessa on luvassa totaalinen elämänmuutos, johon kukaan ei ikinä voi olla täysin valmis ja varautunut. Kaksi uraa tekevää nuorta ihmistä ainakaan.

Kaiken kukkuraksi mieleen hiipivät ne perinteiset pelot: mitä jos raskaus ei onnistu, tulee keskenmeno tai lapsi on sairas? Mitä jos toinen (siis mies) päättää suit sit häippästä ja minusta tulee katkera yksinhuoltaja, joka ei jaksa edes tukkaansa kammata?

Apua. Eikä näinä päivinä edes tapahdu yllätyksiä hormonipillereitä joka päivä napsiessani, vaan päätös raskaaksi tulemisesta täytyy tehdä ihan itse. Tai siis kaksin. Eikä sekään vielä takaa mitään...

Huomenna Espanjaan!

Mutta hyss, tämä on salaisuus ja vierailuni yllätys. Onneksi kielimuuri estää yllätyksen kohteita ymmärtämästä, että huomenna heidän ovelleen tupsahtaa kesävieras Suomesta.

Hyvä niin, sillä sateet ja harmaus alkavat tökkiä kesälomalaista. Pyörin levottomana kehää ja haahuilen netissä... aika vaihtaa maisemaa.

Espanjassa vierailen poikaystävän perheen luona, eikä heillä ole aavistustakaan vierailustani - jos poikaystävä on onnistunut pitämään salaisuuden.

Perheen (ja kymmenien sukulaisten ja kavereiden) luona hengailun lisäksi suuntaamme Espanjan itärannikon Costa Blancan turistikohteisiin, ainakin Alicanteen ja etenkin brittituristien suosimaan, televisiosta tuttuun Benidormiin.

Saa nähdä, millaisen vaikutelman turistien mekka (tai helvetti, miten sen ottaa) meihin tekee. Poikaystävä ei ole örveilyturismin ystävä – olisihan se outoa, jos Suomessakin jokainen idyllinen niemennokka täyttyisi kännisistä turisteista, jotka bilettävät yöt läpeensä. Vaikka he rahaa maahan toisivatkin.

Toisaalta hyi minua, ei saa yleistää! Ja ensi viikon jälkeen olen viisaampi, ties vaikka Benidorm olisi vallan ihana rantakohde...

Espanjassa aion myös tehdä seuraavia asioita, viime vuoden malliin.

Nauttia tapaksia! Ison lautasellisen herkkupaloja saa yleensä ilmaiseksi olusen / kokiksen kylkiäisiksi.

Paellaa! Viime vuonna nautimme oheisen, lähibaarissa valmistetun paella-luomuksen poikaystävän perheen ihanalla kesäasunnolla, joka komeilee alla.

Uima-altaalla makoilua, rentoa oleskelua sekä kuumuuden päivittelyä. Ah!

Turistirannoilla hengailua ja varpaiden hemmottelua täyshoidossa: rantahiekka ja merivesi vanhimmat voitehista. Ehkä myös hyvän kirjan lukemista, jos suinkin ehdin – ja jos löydän hyvän kirjan jostain putiikista.

Mojitos! Ei esittelyjä kaipaa.

Palmupuu on suosikkipuuni (heti koivun jälkeen), joten aion valokuvata, ihailla ja halailla niitä.

Check-in on tehty, nyt vaan kamat ja tuliaiset kokoon ja kassiin ja huomenna päivittelemään Ryanairin karja-meininkiä Tampere-Pirkkalan lentokentälle. Ryanairista en muuten perusta, mutta se lentää suoraan Tampereelta Alicanteen. Nyt maksoin suorista menopaluulennoista vähän päälle 200 euroa, eli ei paha hinta kuuman kesäsesongin aikaan.

Ystäviä naittamassa – sormet ristiin

Seuraa söpöilyä ja hempeilyä. Tai siis mitä vielä – rakkaushan on maailman tärkein asia ja heiveröinenkin usko romantiikkaan silloin tällöin tekee hyvää kyyniselle nykyihmiselle.

Ja nyt puhun minä, jota poikaystävä kuvailee epäromanttiseksi tyypiksi. No, kukin tyylillään. Perinteiset kynttiläillalliset ja lirputteluhempeilyt eivät ole meikäläisen vahvuuksia, mutta ostanhan minä poikaystävälle sen herkku-donitseja lähi-Alepasta, kun sille päälle satun. "Teot ne on jotka merkitsee, ei kauniit sanat", sanoo jäyhä hämäläinen, nääs.

Pidän itseäni hyvänä ihmistuntijana, mutta amorin nuolien ohjaajana olen amatööri. Olen auttanut useampaa pariskuntaa (joista osa tosin on eronnut, eihän sille mitään voi) löytämään toisensa. Näissä tilanteissa olen yleensä äimän käkenä, sillä en olisi voinut kuvitellakaan että X ja Y oikeasti voisivat tykätä toisistaan sillai.

Toisaalta, mikä sen hienompaa.

Pari päivää otin amorin ohjat käsiini, kun kaverini (nainen) soitti Jyväskylästä ja kertoi pulmastaan. Hän oli menossa Helsinkiin kesämatkalle ja hoitanut asian niinkin kätevästi, että oli ostanut junaliput ja alkanut sen jälkeen soitella läpi kavereita yösijojen toivossa. Nytpä on heinäkuu ja kaikki liesussa, itseni mukaan lukien.

Olisiko sulla ketään kaveria, joka voisi majoittaa mut yöksi, pariksi?, ystävä rukoili.

Olin jo sanomassa että ei, kun päässäni välähti. Kyllä! Yksi miespuolinen sinkkukaverini sattuu asumaan ihan keskustassa ja hänellä on viime aikoina ollut epäonnea sekä rakkaudessa että työelämässä. Hän on siis allapäin, ja mikäpä sen piristävämpää kuin kotisohvalla pari päivää bunkkaava hauska ja puhelias nuori nainen.

Soitin pojalle, hän lupasi majoittaa neidin mielellään ja jopa näyttävänsä tälle Helsinkiä. Sohvasurffaamista parhaimmillaan!

Todennäköisyyslaskelmieni mukaan tässä toden totta on potentiaalia. Sormet ristiin. Molemmat kaverit todellakin ansaitsisivat fiksua seuraa – ainakin uuden ystävän.

Kesäkeittoo!

Keitto kuuluu kesään kuin kärpäset konsanaan! Enkä nyt puhu mistä tahansa kesällä nautittavista keitoista vaan siitä aidoimmasta, jo lapsuudesta tutusta kesäkeitosta.

Tosin koulussa meille syötettiin pakastevihanneksista tehtyä kesäkeittoa, mikä latisti uskoni tähän herkkuun vuosiksi. Vähän kuin koulun pakko-hiihtokilpailut aiheuttivat traumoja sillä saralla...

Yllättäen tänään heräsin kesäkeiton himoon. Eikun soppaa keittelemään!

Ei ole montaa hienompaa asiaa kuin tajuta, että Suomen karussa, puoli vuotta jään peitossa kituvassa maaperässä kasvaa pieniä helmiä: makoisia porkkanoita, suloisenmakeaa sipulia, suussasulavia pikkuperunoita sekä maukkaita tuttuja yrttejä: persiljaa ja tilliä.

Kyseiset herkut tarvitsee vain heittää kattilaan - ja pilkkoa vähäsen. Kuvan vihannekset joutuivat odottamaan keittämistä tunteja ja ovat siksi vielä kokonaisia. Pilkkominen sujui niin ripeää vauhtia nälän pakottamana, että kuva jäi ottamatta...

Keitto kypsyi noin vartissa. Lisäsimme mukaan maitoa, eikä muita mausteita omalta kasvimaalta noudetun persiljan ja tillin lisäksi tarvittu. Tai no, ripaus suolaa tietenkin kruunaa ruoan kuin ruoan.

Suosittelen lämpimästi! Kesäkeitto kerran kesässä pitää lomailijan tiellä. Sitä paitsi vihannesten syöminen kaunistaa, sanovat.

Lomailu on vaikea laji!

Rakastan lyhyttä kesäämme, kuten aika moni suomalainen. Ei siis pitäisi todellakaan valittaa, kun on lomalla ja aurinkokin paistaa ihan kiitettävästi, mutta minkäs ihminen luonnolleen voi. Lomailu ei nimittäin ole lainkaan helppo juttu, vaan sitä pitää näemmä harjoitella monien erehdysten kautta.

Kesälomani alkoi maanantaina. Tänään on torstai ja olo kuin tulisilla hiilillä. Kärsin pikku paniikista nauttia täysin rinnoin kaikesta, kesä kun on niin on lyhyt jne. Pitää syödä litroittain mansikoita ja herneitä (niin kauan että vatsa on täynnä ilmaa, uh) sekä viettää kaikki mahdolliset hetket ulkona auringossa nauttien. 

Mutta ei ihminen hetkessä siirry superkiireisen kevään jälkeen autuaaseen olotilaan, jossa maataan päivä riippumatossa hymy suussa. Mitä vielä! Lomailijaa vaivaa alituinen polte suorittaa eli yhtäältä nauttia ja toisaalta kelata kaikkia (pieniä) työasioita ja murheita, joita ei ollut keväällä aikaa pohtia:

Mitähän se ja se mahtoi ajatella, kun tein niin ja näin? Muistinkohan lähettää meiliä X:lle? Onkohan se jo vastannut...? Mitä jos toimistolla päivystävä kesäharjoittelija on paniikissa kriisin keskellä, muttei uskalla soittaa? Muistinkohan varmasti tehdä kaiken mitä piti?!? Jne. Jne.

Tässä murehdinnan vaiheessa tekee jo mieli avata työmeili, mutta siihen en todellakaan sorru! Tilani vain pahentuisi, se on varmaa.

Toisaalta tiedän, kuinka typerää tällainen vanhojen asioiden jauhaminen on. Kaikki on ok, minä olen lomalla enkä suinkaan mikään korvaamaton työntekijä. Itsekästä ajattelua, hyi!

Silti. Ihmisen on vaikea sopeutua olemaan tarpeeton, vaikka vain muutaman viikon ajan, ja olla tekemättä mitään. Onneksi eilen tuli parempi mieli, kun juttelin parin kaverin kanssa ongelmastani – heillä on ihan samoja vaikeuksia vaihtaa lomatunnelmiin.

Ystäväni totesi viisaasti, että pitää olla itselleen armollinen. Ei tietenkään aktiivikäytössä olleita aivoja voi kääntää 360-astetta tuosta vaan.

Kärsivällisyyttä ja iloa siis kaikkien teidän vastaavista tunteista kärsivien lomapäiviin! Täydellistä autuuden tilaa ei taida ihmisen elämässä ollakaan, vaikka mainoksissa ja naistenlehdissä niin väitettäisiin.

Siitä huolimatta lomasta ja siihen liittyvistä mukavista jutuista voi iloita – ihan rauhassa ja omalla tavallaan.

Eikä sekään haittaa, vaikka sataa. Kuten nyt. Silloin voi vaikka lukea blogeja.

Uudet New Balance -juoksukengät - hyvät ja vielä eettisetkin

Tadaa! Joskus materia tekee onnelliseksi. No, tavaran välttämättömyydestä voi tietysti keskustella ajasta ikuisuuteen.

Oli miten oli, ostin pari päivää sitten New Balancen juoksukengät ja nautin niistä nyt jokaista juoksuaskelta ottaessani.

Vanhat Niken juoksukenkäni ovat muutaman vuoden ikäiset ja hyvin palvelleet. Mutta kun äitini ilmoitti, että häneltä löytyi "ylimääräinen" lahjakortti pieneen Nokialla sijaitsevaan urheiluliikkeeseen eikä hän tiennyt mitä sillä tekisi, kerroin että ei hätää. Kaikki olivat tyytyväisiä, varsinkin minä joka sain jo alennuksessa olevat pinkit juoksukengät 50 euron "käsirahalla". 

Myyjä oli fiksu nuori mies. Valittelin hänelle, kuinka mahdotonta on ostaa juoksukenkiä, kun pitäisi käydä ties missä testeissä ja isojen kauppojen hyllyt notkuvat satoja toinen toistaan teknisempiä (=kalliimpia) luomuksia. Myyjä onnistui rauhoittamaan mieltäni vakuuttamalla, että:

• lopulta itselle sopivien kenkien määrä on hyvin rajallinen. Testit on usein tehty houkuttelemaan asiakkaita, eikä kengissä ole huomattavia eroja.
• jos perusasiat on kunnossa (täyseristys ja kenkä tuntuu hyvältä, ei sen kummempia testejä tarvita.) 100-200 euron hintaluokassa erot eivät ole suuret, mutta halvempia ei kannata ostaa. 
• juoksukengät kannattaa uusia parin vuoden välein (jos juoksee parikin kertaa viikossa) ja parasta on käyttää rinnakkain kaksia kenkiä, niin jalka saa vaihtelua. Vanhat kengät palvelevat siis edelleen.

Niinpä minä – jolle valinnat ovat yleensä hyvin hyvin vaikeita – kokeilin yksiä kenkiä tässä pikkuliikkeessä, jossa Adidakset ja Niket loistivat poissaolollaan. Hyllyiltä löytyi New Balance -merkkisiä kenkiä.

Kyselin, mikäs se tällainen merkki on, itselleni tuntematon. Yleensä googlettelen kaikkea etukäteen, koska yritän myös ostaa edes jollain tavoin eettisesti... Vastaus ilostutti: New Balance pyrkii tekemään suuren osan tuotannostaan Euroopassa ja Jenkeissä halpatuotantomaiden sijaan.

Ostin kengät ja kävin seuraavana aamuna koejuoksulla, joka sujui kuin vettä vaan!

Kaivelin vielä lisätietoja merkistä – ja yllätyin jälleen iloisesti seuraavista seikoista. New Balance on kuin minulle luotu!

• New Balance amerikkalaisten urheilukenkämarkkinoiden toiseksi suurin merkki. Se on tänä päivänä johtava teknologisesti innovatiivisten urheilukenkien ja vaatteiden valmistaja. 
• New Balance on kulkenut omia polkujaan urheilualalla, ja tällä se pysyy kovassa kilpailussa mukana. Yksi ratkaiseva valinta New Balancen tarinassa on ollut Endorsed by No One -filosofian seuraaminen, mikä tarkoittaa, että he investoivat tulonsa ennemminkin tutkimukseen, tuotekehitykseen ja hyväntekeväisyyteen kuin markkinointiin julkisuuden henkilöiden avulla. Hieno veto!
• Päätös kotimaisen tuotantonsa säilyttämisestä on ollut menestyksekäs ja New Balance on kasvanut yhdeksi maailman suurimmista kenkävalmistajista viidellä Amerikan ja yhdellä Englannin tehtaallaan. 
• Päätös valmistaa kenkiä erilevyisillä lesteillä on ollut tärkeä. Endorsed by No One-filosofiasta huolimatta monet suuret urheilijat haluavat käyttää New Balancen kenkiä ja varusteita. 
• Euroopan vahvan retro running -trendin ansiosta New Balancen tennarit ovat saaneet paljon huomiota ja New Balance tarjoaa tänä päivänä suuren valikoiman70-, 80- ja 90-luvun malleja sekä alkuperäisasussa että uusina trendimuutoksina. New Balance on kuumaa valuuttaa tennarifanien keskuudessa.

Kauramaito vai soijamaito?

Kauramaito vai soijamaito? Kas siinä pulma.

Olen pyrkinyt vähentämään maitotuotteiden käyttöä pahentuneen laktoosi-intoleranssin takia, mutta myös eettisistä syistä. Maidon ekologinen jalanjälki on kookas.

Mitä vähemmän maitotuotteita käytän, sitä vähemmän niitä tekee mieli. Elimistö tuntuu kiittävän, sillä kun nyt juon hyla-maitoa (vaikkapa vaan lasillisen), niin vatsaa kivistää joka kerta pahemmin ja se paisuu yhä isommaksi ilmapalloksi. Ei kiva. (Lisää vuolatusta vatsaongelmistani on luvassa vähän myöhemmin!)

Tärkein valintaperuste juomassa kuin juomassa on tietenkin maku. Olen ollut pari vuotta koukussa soijajuomaan ja vetänyt light-versiota valtavia määriä ihan janojuomana.

Viime aikoina on mennyt vaikeaksi, kun soijamaidon eettisyys on alkanut arveluttaa yhä enemmän – ja tiedostavat kaveritkin kehottavat vaihtamaan kauramaitoon.

Sosiaalinen paine toimii ja totuus on, Suomessa/Ruotsissa valmistettu kauramaito tulee lähempää kuin kaukaa roudattava soija. Ennen kauramaito tosin ei maistunut – mutta nyt Oatly-kauramaito olikin yllättävän hyvää! 

Entä hinta? Kauramaito ja soijamaito ovat suht yhtä tyyriitä. Wikipedian mukaan soijamaito maksaa Suomessa noin kaksi euroa litralta. Periaatteessa soijamaidon valmistuskustannukset eivät ole suuremmat kuin lehmän maidon, mutta hintaerot johtuvat lehmänmaidon kuluttajahintaa laskevista maatalouden tuista.

Aloitetaan siis tiukka ja ehdottoman subjektiivinen minivertailu, kriteereinä maku & käyttö, eettisyys ja terveellisyys.

PS: Soijamaito on virallisesti "soijajuoma" ja kauramaito "kaurajuoma, koska EU kieltää käyttämästä maito-sanaa muusta kuin eläimistä tulevasta valkoisesta nesteestä.

Maku ja käyttö

Soijamaito

• Soijamaito valmistetaan vedestä ja puristetuista soijapavuista. Maku on... soijainen. Suositun belgialaisen Alpron juomista löytyvät natural, light-, luomu, luomu makeuttamaton ja maustamaton. Maku vaihtelee: light maistuu vähemmän soijalle kuin tavallinen ja maustamaton versio vaatii hieman totuttelua. Kunkin makunystyrät ratkaiskoot, itse tykkään kevytversiosta. Luomua en ole vielä kokeillut, eikä sitä lähi-Alepasta löydykään. Harmi! 
• Soijamaito on kauramaitoa suositumpaa kahvimaitona. Tosin se tuppaa sakkautumaan kuumassa nesteessä. 
• Soijajuomia valmistetaan myös mansikan, vaniljan ja suklaan makuisina. Itselleni liian makeita.

Kauramaito

• Kauramaito tehdään vedestä, kaurasta ja kasviöljystä. Yllättävää: maku on kaurainen. :)
• Olen juonut ruotsalaisen Oatlyn kauramaitoa (sininen pakkaus) ja luomukauramaitoa (musta pakkaus). Tykkään luomusta – sekä maultaan että eettisyydeltään. Vähän tökkii ostaa ruotsalaista, joten pitää pikimmiten kokeilla kotimaista Keijun kaurajuomaa – harmi kyllä tätäkään ei lähi-Alepasta löydy. Hop hop sisäänostajat!
• Kaurajuomaa on saatavilla myös suklaan makuisena. Nalle on nami eväs!

• Kumpi voittaa erän? Tasapeli. Kukin päättäköön omalta osaltaan ja makunsa mukaan.

Eettisyys

• Soijamaitoa saa myös luomuna (vähän kalliimpaa). Soija tulee kaukaa, siitä ei pääse yli, ja sitten on se geenimuuntelu: yli 90% maailman soijasta on geenimuunneltua, pöh. Toisaalta eläinperäisiin tuotteisiin verrattuna soija on ekologista.

• Kaurajuomista olisi ekologista ja fiksua olisi suosia Keijun kaurajuomaa, joka tehdään kotimaisesta kaurasta mainitsemani ruotsalaisen Oatlyn sijaan. Joka tapauksessa kaura tulee paljon lähempää kuin soija.

• Kumpi voittaa? Kaura.

Terveellisyys

Soijamaito

• Saatavilla A, D ja B12-vitaminoituna, kalsiumrikastettuna sekä fruktoosilla makeutettuna.
• Soijamaidossa on yhtä paljon proteiinia ja vähemmän hiilihydraatteja kuin lehmänmaidossa. Se sisältää kevytversiota lukuun ottamatta vähän enemmän rasvaa (tavallinen 1,8 g ja kevyt 1,2 g) kuin kevyt lehmänmaito (1,5 g), mutta pääosin terveydelle suotuisia monityydyttämättömiä rasvahappoja.
• Proteiinia natural-versiossa on noin 3 g (saman verran kuin kevytmaidossa) ja kevytversiossa 2,1 grammaa / 100 g.
• Soijamaito sisältää saman verran kalsiumia kuin kevytmaito (120 g). D- ja B12-vitamiiniakin on tuotteissa lähes saman verran, lehmänmaidossa tosin vähän enemmän.
• Soijan terveellisyydestä vedetään kovasti kättä, mistä voi lukea esim. Uusimusta-blogista tai ympäriinsä netistä... Lopullista totuutta ei ole löytynyt.

Kauramaito

• Kevyempää (rasvaa noin 0,5 grammaa) ja ravintoarvoiltaan heikompaa kuin soijamaito. Kauramaitoa saa luomuna, D- ja B12-vitaminoituna ja kalsiumrikastettuna. Oatlyn kauramaitolitran kalsium- ja D-vitamiinipitoisuus on sama kuin lehmänmaidon.
• Kauran rasva on hyvälaatuista ja se sisältää vain vähän tyydyttyneitä rasvahappoja. Kauran proteiinikoostumus on ravitsemuksellisesti paras tavallisimpiin viljalajeihin verrattuna.
• Kaura tekee hyvää sydämelle! Se sisältää vesiliukoisia ravintokuituja, beetaglukaaneja, jotka voivat auttaa alentamaan kolesterolia.

Vaihtoehtoja on tietty muitakin, etenkin manteli-, riisi- ja kookosmaito. Ne eivät vielä kuulu säännöllisesti omaan ruokavaliooni. Ehkä lähiaikoina. Näiden vertailua on suoritettu esim. Uusimusta-blogissa.