Kuinka suhtautua elämän mullistuksiin?

Pahoittelut heti alkuun. Luvassa ei ole "viittä vinkkiä" tai kattavaa vastausta kysymykseen, jota olen pohtinut jokaikinen päivä viime kuukausien aikana.

No, näköjään pohdin viimeisimmässä blogipostauksessani (josta on jo ihan liikaa aikaa!), ostaisinko uuden polkupyörän. Sitä pohdin edelleen eli tämä asia ei ole edistynyt, mutta muilta osin paljon on ehtinyt tapahtua. 

Vaihdoin työpaikkaa ja saan lokakuussa lapsen. Molemmat muutokset ovat onnellisia, mutta myös elämää mullistavia.

Ensinnä työ, lopulta paljon pienempi asia näistä kahdesta. Työpaikalla ihminen viettää kahdeksan tuntia vuorokaudesta ja jäljelle jäävästä ajastakin hän ajattelee työtä ainakin parisen tuntia. Riippuu tietty alasta, mutta ainakin omallani näin tuppaa olemaan.

Ehdin jo viettää kuherruskuukautta uudessa työssäni ja hehkuttaa sen mielekkyyttä kaikille, jotka jaksoivat kuunnella, kunnes märkä rätti viskattiin vasten kasvoja. Uusi hallitus "hieman" leikkasi rahoitustamme (mistäpä järkevästä ne eivät olisi leikanneet) ja edessä lienee lähiaikoina elämäni ensimmäiset YT:t, jossa väki vähenee rankalla kädellä. Hullu tunne, sillä tähän mennessä olen aina ollut itse se joka päättää, milloin on aika vaihtaa työpaikkaa. Ironista, nyt kun kerrankin löysin jotain mielekästä...

Rajut leikkaukset heikoimassa asemassa olevilta sekä uuden hallituksen tyly ja kova linja on aiheuttanut itselleni isoa alakuloa viime aikoina. Osittain syy lienee hormoneissa.

Tästä päästään toiseen mullistukseen. Raskaus. En ole koskaan potenut vauvakuumetta, mutta joskus viime vuoden aikana ajatus lapsesta ei enää tuntunutkaan absurdilta, vaan ensin orastavalta mahdollisuudelta ja pikkuhiljaa yhä varmemmalta. Silti raskaus oli yllätys (vuosien e-pillereiden käytön jälkeen kuukautiset tulivat miten sattuu tai yleensä jättivät tulematta).

En ole vieläkään täysin sisäistänyt, että lokakuussa meitä on kolme. Uskomatonta kuitenkin on, miten luonnolliselta raskaus on tuntunut. Onneksi kaikki on mennyt tähän asti vallan mainiosti, alkupahoinvointien ja tajuttoman väsymyksen jälkeen, ja olotila tuntuu yleensä joka mukavalta.

Ennen kaikkea juuri nyt tuntuu hyvältä saada elämään täysin uudenlaista sisältöä ja perspektiiviä. Olen aina lähinnä keskittynyt itseeni (minun urani, haaveeni, elämäni), joten tulee olemaan erittäin terveellistä viettää lähes vuosi muualla kuin työelämässä, ihan erilaista projektia vaalien.

Saa nähdä, mitä tuleman pitää...

Vaaleista, polkupyöristä ja parisuhteen koukeroista

Tänään kävin äänestämässä fiksua ja rohkeaa naista, jonka löysin viime metreillä.

Äsken avasin telkkarin valmiina jännittämään, tuohtumaan ja toivottavasti myös ilostumaan. Jännittää kyllä ihan tosissaan. Olisi muuten mahtavaa, jos tällä sohvalla istuisi poikaystävän lisäksi ainakin muutama samanhenkinen kaveri lisää. No, olisinpa tajunnut järjestää vaalivalvojaiset hieman aiemmin kuin tänä aamuna...

Tämä päivä alkoi hyvin, tavallisesti mutta tehokkaasti. Siivottiin, kävin pienellä juoksulenkillä, äänestin ja iltapäivällä körötimme metrolla Itikseen ostamaan mulle uutta kevätpyörää.

Oma, nelisen vuotta sitten käytettynä ostamani fillari nimittäin vetelee viimeisiään. Haaveissani on citypyörä, jonka selässä voisi ylväänä körötellä Helsingin katuja pitkin. Tosin pyörän tärkein kriteeri on, ettei se saa olla "liian hieno". Meillä ei ole suljettua sisäpihaa, joten fillari ei todellakaan saa houkutella varkaita.

Eilen illalla halpoja citypyöriä googletellessani päädyin Occano-citypyörään. Occano on Stadiumin hiljattain lanseeraama merkki, joka näyttää tältä (tosin itse valitsisin pyörän punaisena, jonka kuvaa en nyt löytänyt):

Tällä kertaa pyörä jäi kuitenkin ostamatta, sillä Stadiumissa ei ollut valmiina koottuja kappaleita. Kehottivat tulemaan ensi viikolla uudestaan. Kattellaan, tässä ehtii ehkä vielä mieli muuttua. Kaikki pyörävinkit ovat erittäin tervetulleita!

Pyörän oston sijaan onnistuimme kehittämään Itiksessä riidanpoikasen poikaystävän kanssa. Olin kaavaillut, että tästä harvinaisesta vapaapäivästä tulisi hauska. Haaveilin, että käyn lenkillä (kävinkin), äänestämässä ja vaalikahveilla ja sitten ostamassa polkupyörän, josta olen puhunut... no, viime keväästä lähtien!

Asiat alkoivat mennä väärin, kun poikaystävä ei halunnutkaan kahville ja toivoi lisäksi, että Itis-vierailumme olisi mahdollisimman lyhyt. Itse olin ajatellut, että hengattaisiin siellä ja ostaisin mm. kuorintavoidetta sekä raakakaakaojauhetta Ruohonjuuresta. Kauppa, jossa voisin viettää tuntikausia ja jonka poikaystävä kiertää kaukaa.

Heitettyäni ilmoille perinteiset "no lähde sitten kotiin jollei kiinnosta" -kommentit ja murjotettuani Itiksen käytävän päästä päähän aloin pikkuhiljaa tajuta, etten ehkä voi olettaa, että toinen haluaa viettää hauskan päivän juuri minun kaavailemallani tavalla. Varsinkin, jollen ole edes ilmaissut hänelle, mitä olen kaavaillut.

Vedin henkeä ja kerroin (rauhallisesti) suunnitelmastani ja toiveistani. Totesin myös, että voidaan tehdä kompromissi ja lähteä kohta kotiin. Silloin poikaystävä tuli vastaan, ehdotti että mennään jäätelölle ja kannusti vielä ostamaan sen kuorintavoiteenkin.

Molemmat taisivat olla tyytyväisiä, ja tärkeintä oli – jälleen kerran – jakaa omat ajatuksensa. Niin simppeliä, niin vaikeaa. Ollaan me ihmiset kyllä aika jänniä olentoja.

Joulu ja köyhien perheiden auttaminen

Törmäsin nyt joulun alla ilmiöön, jota en ole ennen kohdannut yhtä isossa mittakaavassa Suomessa. Ehkä syynä ovat taloudellisesti heikot ajat, tai ehken vain ole kiinnittänyt asiaan huomiota aikaisemmin. Tuntuu, että nyt joka puolella syntyy uusia aloitteita, joilla tuetaan vähävaraisia perheitä eri tavoin.

Liityin eilen Facebookissa Apua vähävaraisille, koko Suomi -ryhmään, jossa eri alueista vastaavat ylläpitäjät kunniakkaasti kokoavat viestejä erilaisilta perheiltä, jotka ovat avun tarpeessa.

Ryhmässä avun tarjoajat voivat sitten "valita" oman tapansa auttaa heitä lähellä asuvaa perhettä, ja sopia ylläpitäjän välityksellä avun perillä toimittamisesta.

Perheiden tarinat koskettavat. En itsekään ole yhtään rikas, mutta tuntuu kauhealta, kuinka huonossa jamassa moni perhe täällä juuri nyt elää.

Erityisesti nyt jouluna. Joulu on juhla, johon jokaiselle meistä liittyy toive siitä, että pöydästä ja lahjapaketeista voisi löytyä vähän jotakin ekstraa, arjesta poikkeavaa. Etenkin lapsille. Jollei perhe tätä pysty tarjoamaan, sen täytyy tuntua surkealta.

Hienoa, että ihmiset ovat tarttuneet toimeen ja että me teemme konkreettisia asioita toistemme hyväksi.

Lopulta tietenkin mietityttää se, miten ihmeessä tällaiseen tilanteeseen ollaan jouduttu! Miksi eriarvoisuuden annetaan koko ajan lisääntyä entisestään – sekä Suomessa että koko maailman tasolla. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Näinhän aina hoetaan, mutta näin tosiaan myös tapahtuu – huimaa vauhtia.

Pistää myös kysymään, kuinka pitkälle yksityisten ihmisten hyväntekeväisyys voi paikkailla valtion tarjoamaa tukea ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Mielestäni vain vähäsen, sillä ihmisten tuki riippuu aina heidän auttamishalustaan ja -kyvystään. Kenenkään toimeentulon – tai jopa elämän – ei pitäisi olla näin häilyväisen turvan varassa.

Haluan edelleen maksaa veroja, jos tiedän, että ne turvaavat elämän edellytykset jokaiselle täällä asuvalle ihmiselle.

Näihin hieman synkkiin tunnelmiin... hyvää joulun odotusta kaikille! Muistakaa niitä, joilla ei mene yhtä hyvin – älkääkä vain muistako, vaan tehkää myös jotakin konkreettista näiden ihmisten eteen.

Tapoja on monia, kuten Hyvä joulumieli -keräys, Pelastusarmeijan joulupadat tai vaikkapa lahjoittaminen Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien yhteydessä niiden hyväksi, joiden köyhyys on moninkertaisesti pahempaa kuin meidän täällä Suomessa.

Exiä katselemassa

Kun on tehnyt töitä ja stressannut koko päivän kaikesta tekemättömästä samalla kun työhuoneen ovelle on kirjaimellisesti muodostunut jono ihmisistä, jotka haluavat jotakin, niin mitäpä sitä ihminen muutakaan voi kello 21.30 kuin avata hyvän Bordeaux 2011 -punkkupullon. Ihan itsekseni.

Äsken meinasi tosin tulla suru puseroon, kun koko päivän olen haaveillut tästä hetkestä ja sitten tajusin, ettei mulla ole yhtään punaviinipulloa varastossa. Miten näin on voinut päästä käymään!?

Ihmissuhteen hyviä puolia on, että kun omat punkut on juotu, voi mennä matkalla olevan poikaystävän varastolle. Miehen henk. koht. varastosta löytyikin kuusi (6!!) punkkupulloa, eikä hän edes tykkää punaviinistä.

Koska rakkaus on jakamista, tiesin mitä tehdä. Olen silti huomaavainen tyttöystävä, sillä tiedustelin whatsappissa, mikä pulloista sopisi juoda... mistä minä tiedän, jos vaikka joukossa on joku supererityinen pullo viime vuosisadalta. No eipä ollut.


Kylläpä nyt pikku Bordeaux maistuu ja ilahduttaa minua parkaa, joka on ihan yksin kotona vain työvuori seuranaan koko tämän ja ensi viikon sillä välin, kun poikaystävä lomailee Espanjassa.

Mitäpä sitä nainen muutakaan voi kuin katsella exiä. Hetken mielijohteesta päätin nimittäin tsekata, mitä exille kuuluu Facebookissa. No, ei niitä nyt niin montaa siellä ole, mutta muutama. Olen edelleen ystävä lähes kaikkien exien (ja jopa joidenkin yhden yön juttujen kanssa, hih) mutta olen piilottanut heidät uutisvirrastani. Joku roti.

Silti aina joskus, ehkä kerran vuodessa, on virkistävää käydä exien sivuilla ja todeta että tyypit, joiden vuoksi olen itkenyt epätoivoisesti yötä päivää, eivät enää herätä minkäänlaista tunnereaktiota.

Korkeintaan tuntee hieman sääliä ja empatiaa sekä vahvan hyvänolon tunteen siitä, ettemme enää ole yhdessä. Samalla totesin, että eipä näytä exille mitään uutta kuuluvan. Enemmän tai vähemmän sinkkuja näyttävät vielä olevan, eikä jälkikasvuakaan ole ilmaantunut.

No mutta, eikun lycka till vaan itse kullekin & hyvää yötä kaikille tasapuolisesti!

Sekä malja meille kaikille, jotka ovat päässeet yli exästään –tai useammasta sellaisesta.

Kippis!

Vanha konsti tepsii v-tutukseen, onneksi

Tänään on ollut yksi niistä päivistä. Täysin ilman mitään ulkoista syytä, päinvastoin, mikään ei vaan napannut. Yhtään.

Nihkeyden kruunasi, että ulkona oli jo aamusta ihan liian täydellinen sää syyskuuksi, joka kutsui nauttimaan eikä pönöttämään toimistossa. Töissä oli kaikenlaista periaatteessa kivaa häppeningiä, mutkun ei vaan napannut.

Itse asiassa tajuan, että kesäloman jälkeen tällaisia epämotivoituneita työpäiviä on ollut jo useampi, mikä on tietty harmi – ja myös oman postauksensa (tai useamman) aihe. Lyhyesti: mieli alkaa kovasti vetää uusiin haasteisiin ja seikkailuihin.

Suomen tilanne on tällä hetkellä hiema näköalaton, joten myös muutto jonnekin lämpimämpään ja rennompaan mestaan kiinnostelee kovasti. Toisaalta: täällä on perhe, ystävät, tuttuus ja turvallisuus, puhdas luonto jne. jne. Valintoja, valintoja...

Tämänpäiväisen nihkeyteni pohjalla olivat kyllä hormonit, kiitos vaan. Se kuuluisa aika kuusta. Itse asiassa meneillään ovat vuosisadan menkat, joista olen silti erittäin iloinen e-pillereiden lopettamisen aiheuttaman hormonaalisen epätasapainon jälkeen.

Tästä superkiinnostavasta – ja ihan liian monia naisia vaivaavasta – ongelmasta kirjoitin mm. postauksessa Miten saada hormonit tasapainoon? Sekä samasta setistä kakkososa.

Heh, näiden postausten jälkeen tietämykseni aiheesta on syventynyt huimasti. Olen viettänyt iltoja pitkiä netissä selaillen vinkkejä hormonien normalisointiin. Nytkin on uusi iHerb-tilaus matkalla kohti Suomea. Täytyykin kirjoittaa pian lisää aiheesta, kolmas kerta toden sanoo. Nyt jylläävät kuukautisetkin ovat täysin napsimieni yrttien ansiota, ainakin uskon näin.



Olipa inhan olon syy mikä tahansa, vanha konsti tepsii: liikunta. Niin se vaan on. Tänään saavuin kotiin ja vaikka olisi ollut hirveästi kaikkea tärkeää tehtävää, vaihdon äkkiä lenkkivaatteet päälle, söin banaanin (vinkki: ainoa ruoka mitä voi nauttia juuri ennen juoksulenkkiä) ja kipitin Ruoholahden ympäri upeassa auringonpaisteessa.

Lenkki ei pituudella huimaa, mutta ajoi asiansa. Oloni parantui huimasti. Kotona vetäisin vielä 50 vatsalihasliikettä ja pikku käsilihastreenin, jota yritän toistaa nyt pari kertaa viikossa. Kuulemma se(kin) riittää. Koska mä vaan niin haluan lihaksikkaat käsivarret! Ja kyllä sieltä jo jotain pilkottaa.... JES!

Nyt sitten röhnötän sohvalla ja harkitsen punaviinipullon avaamista. Koska on tiistai. Koska olen yksin kotona. Koska luonnollisesti olen ansainnut sen.

Kuten me kaikki! Hyvää iltaa! Muistakaa liikkua, edes vähän!

Pötköttelyä, vuokralaiskandidaatteja ja tavallista parempi maanantai

Vietin viime viikonlopun Tampereella tekemättä mitään, mikä teki erittäin hyvää. Viime viikot kun ovat olleet tosi kiireisiä. Päivätyötä, friikkuprojekteja sekä vanhan Kallion-kotini vuokralaiset, jotka ilmoittivat muuttavansa muualle. Puff. Uusien vuokralaisten rekrytointi on aina yllättävän rankkaa puuhaa.

Viikonlopun vietin kuitenkin vanhempien luona, nautin upeasta syyssäästä ja lämmöstä (otin jopa bikineissä aurinkoa pihalla!) sekä pitkistä kävelyistä ja yhdestä lyhyestä juoksulenkistäkin Pispalan idyllissä. On se vaan upea paikka!





Kenties parin päivän täyslepo antoi voimaa maanantaihin, joka ei ns. ole lempparipäiväni. Varsinkin, kun vietän tämän viikon yksin kotona poikaystävän lomaillessa Espanjassa. KYLLÄ, olen kateellinen!! No, onneksi täälläkin paistaa aurinko. Ja onhan yksinolo aina välillä ihanaa myös...

Voisin tosin nauttia laatuajasta itseni kanssa enemmän, jos se olisi vapaata aikaa. Töitä nimittäin riittää, ja tänään olin lisäksi lupautunut esittelemään Kallion asuntoa muutamalle kiinnostavalle.

Jos asuntonäyttöön tulevia jännittää, niin vuokranantajaa vasta jännittääkin, ainakin tätä! Millaista porukkaa sieltä lappaa sisään... mitä jos vaikka joku psykopaatti?! Onko kukaan heistä se oikea? Ja mikä tärkeintä: miten ihmeessä muodostaa oikea kuva ihmisestä lyhyen näytön aikana?

Tällä kertaa minulla todellakin kävi tuuri! Yksi ehdokkaista oli supermukava, luotettavan oloinen jne. jne. Sain vahvan fiiliksen, että tässä tämä nyt on. Onneksi tunne oli molemminpuolinen.

Jäimme asunnolle rupattelemaan niitä näitä opiskelu- ja ulkomailla-asumiskokemuksistamme, kunnes kaverini soitti ja tiedusteli, missä mahdan olla. En ollut tajunnut katsoa kelloa. Päiväni nimittäin kruunasi treffit rakkaan vanhan ystävän kanssa, jota en ollut nähnyt ihan liian pitkiin aikoihin.

Jatkoin juoksuaskelin letkeään Fafasiin. Ihanaa, että Sörnäisistä löytyy nykyään tällaisia(kin) paikkoja, yhä enemmän! Olisi pitänyt mainita se yhtenä asunnon plussista.

Mutta niin, viime viikkojen asuntoasioista (jälleen ehkä vähän) viisastuneena, pari vihjettä vuokra-asuntoa etsiville. Heh, nämä samat vinkit pätevät varmaan hakuun kuin hakuun! ;)

• Älä jankkaa: jos vuokranantaja lupaa ilmoittaa valinnan kohdistuessa sinuun, niin ei kannata meilata ainakaan ihan joka päivä ja tiedustella missä mennään.
• Jos etukäteen jo tietää että asunto on liian kallis tai muulla tavalla itselle sopimaton, niin ei varmaan kannata tulla paikan päälle toteamaan sitä. Jollei satu olemaan ihan sikana luppoaikaa.
• Jos pyydetään yhteydenottoja meilitse, älä soita. Ainakaan keskellä työpäivää. 
• Jos lupaat innostuneena tulla henkilökohtaiseen näyttöön, niin älä jätä tulematta ilmoittamatta mitään. Tai ainakaan ilmoita jälkikäteen, että olisit edelleen kiinnostunut.
• Älä ala tinkiä vuokrasta, jolle on yleensä syynsä. (Vaikka osa Helsingin vuokrista onkin ihan naurettavia!)
• Jos ilmoitat olevasi tosi kiinnostunut asunnosta sen nähtyäsi ja vuokranantaja on jopa valmis antamaan sen sinulle, niin olisi korrektia ilmoittaa, jos ehditkin saada toisen asunnon. Eikä vain jättää vastaamatta = suomalainen tapa reagoida ns. hankalampiin juttuihin...?
• Jos ilmoituksessa lukee "ei lemmikkejä", se tarkoittaa myös pieniä söpöjä koiria, jotka eivät hauku.

Chia-puuroa naamaan – mistä löytyy herkullisia reseptejä?

Kauaksi on tultu siitä, kun lapsena joutui syömään aamupalaksi kaurapuuroa "jotta jaksaisi". En ole näemmä koskaan ollut hyvä aamusyöjä, koska lautasellinen kuumaa viljaa kello seitsemän aamulla ei houkutellut silloin eikä houkuttele nyt.

Viime vuodet olen yleensä nauttinut aamupalaksi jogurttia tai rahkaa ja hedelmiä ja marjoja. Sekaan olen heittänyt milloin mitäkin: pellavarouhetta, kauraleseitä, hamppuproteiinia, tyrni- tai karpalojauhetta...

Kesällä teki mieli kokeilla jotain uutta myös superruokarintamalla, joten ostin muodikkaasti chiasiemeniä. Ne tuntuvat tulevan vastaan ihan joka puolelta.

Ensikosketukseni chiaan ei ollut hääppöinen. Innostuin heti ekana iltana heittämään aimo annoksen chiasiemeniä jogurttini päälle ja nauttimaan satsin saman tien. Viisi minuuttia, ja piti juosta vessaan. Ja kohta toisen kerran. Huhhuh. Chiasiemenet tosiaan ovat täyttä tavaraa, joita ei kannata syödä liottamatta, jollei halua täystyhjennystä. Ainakaan oma herkkä vatsani ei niitä näytä kestävän.

Kuva: http://veja.abril.com.br

No juu, kannattaisi lukea käyttöohjeet. Se vaan ei koskaan ole ollut kärsimättömän luonteeni vahvimpia puolia. No, kantapään kautta oppii...

Nyt on liotukset selvillä ja valmistan noin kerran viikossa jääkaappiin ison pullollisen houkuttelevasti nimettyä tuotetta eli chialimaa, jota syön aamiaiseksi tai illalla tutun jogurtin tai manteli-, soija ja kauramaidon kanssa.

Ajattelin kuitenkin antaa myös aamupuurolle uuden mahdollisuuden – kaikkien näiden vuosien jälkeen! Muina vuorokaudenaikoina puurot kuitenkin maistuvat minulle, on jopa suurta herkkua.

Niinpä kokeilin yhtä netistä löytämääni chiaraakapuuroreseptiä mutta täytyy sanoa, ettei homma mennyt putkeen. En muista, mistä reseptin noukin mutta puuroon tuli chian lisäksi mm. kaurahiutaleita, hunajaa, raakakaakaojauhetta, banaania... kaikenlaista. Yksi ainesosa kuitenkin pilasi kokonaisuuden: kookosöljy.

Käytän kookosöljyä pääasiassa ihon rasvaukseen, joten jo se vieroitti öljyn nauttimisesta suun kautta. Tärkein asia kuitenkin oli, etten ilmeisesti lämmittänyt puuroa tarpeeksi. Kookosöljy nimittäin lillui seossa luotaantyöntävinä kökköinä. Harmi kyllä puuroa ei tehnyt mieli syödä aamulla, eikä kyllä muulloinkaan.

Herkullisen chiapuuron tekeminen ei siis ole yhtä simppeliä kuin minuuttipussipuuron lämmitys. Nyt kaipaisin uusia ideoita siitä, miten käyttää chiaa. Auttakaahan aloittelijaa ja linkittäkää reseptejä, oi te chiakonkarit!

Elämäni ensimmäinen Desigual – uskalsin!

Tänään ostin pitkästä aikaa ihan puhtaan heräteostoksen. Tai no, viime viikonloppuna ostin Tampereen Keskustorin peräkonttikirppikseltä söpön mustavalkoisen mekon, ihanan ohuen mutta lämpöisen villahuivin sekä taidokkaasti vanerilevylle tehdyn puupiirroksen, joka esitti haukkaa. Tai kotkaa. Sen oli kuulemma veistellyt joku jo edesmennyt ruoveteläinen pappa.

Taulu oli pakko ostaa, tai no lopulta äitini osti sen poikaystävälleni, joka ei tietenkään voinut kieltäytyä lahjasta. Aion ripustaa taulun meidän ulko-oven päälle, koska se tuo hyvää onnea. Mistä tiedän? Se naisen vaisto...

Edellämainittuja ostoksia ei kuitenkaan lasketa, koska kyse oli kirpputorista ja ne maksoivat pari euroa.

Jaahas, harhauduin sivupoluille. Halusin kertoa, että ostin äsken ensimmäisen Desigualin vaatteeni ikinä! Olen aina hiplaillut niitä, ihastellut värejä ja printtejä, mutta samalla tiedostanut, etten niitä varmaan lopulta pistäisi päälleni.

Tänään päädyin ihanan hierontasessioni jälkeisessä hurmiossa Forumiin, jossa on hintahulinat tms. teemapäivät su asti.

Nykyään en vaan löydä mitään kivoja vaatteita H&M:stä, Gina Tricotista, Cubusista tai vastaavista. Haluan, että vaatteeni ovat laadukkaita ja mahdollisimman eettisesti tuotettuja, ei mitään massakökköakryylitekeleitä Bangladeshin riistotehtailta... mikä tekee uusien vaatteiden ostamisen näinä aikoina yllättävän hankalaksi. Onneksi on kirppikset, netti ja pikkuputiikit, vaikka niiden hinnat ovatkin monesti pikkuisen liian tyyriitä meitsille.

Tänään päätin käväistä Forumin Showroom8-vaatekaupassa, jossa myydään Desigualin lisäksi raflaavan Skunkfunkin vaatteita (tykkään!) sekä mm. Soaked in Luxuryn, Makian, Coston ja sandwich_in ja eettisesti tuotettuja vaatteita... pöh, en nyt muista merkkiä eikä sitä mainita yrityksen nettisivuillakaan.

Joka tapauksessa, ystävällinen myyjä kertoi, että aamulla oli käynyt ryysis ja 30–50%:n tarjouksessa olleet Desigualit vietiin lähes käsistä. Onneksi hyllylle oli jäänyt vielä yksi ohut sinertävä neule, joka on justiinsa sopiva, eli ei liian rajun värinen minun makuuni. Harkitsin silti ostoa aika pitkään, "kun tässä on kuitenkin kimalletta jne. jne. ja hintaakin vielä melkein 50 euroa", mutta myyjä osasi vetää narusta totemalla, että yli 20€ ostoksesta saan värikkäät Happy Socks kaupan päälle.

Kuka sellaisesta voi kieltäytyä! Valitsin iloisesti kaikkein värikkäimmät sukat. Ja nyt olen kyllä tyytyväinen, että kaapissani on eka Desigual ikinä. Jopa poikaystävällä on jo omansa. Ilmeisesti suomalaiset alkavat pikkuhiljaa löytää & ihastua merkkiin...

Vinkki: Desigualilla on myös ihania sisustustarvikkeita. Jos värimaailma on liikaa päälle pantavaksi, niin ehkä sohvan päälle kuitenkin?

Toinen vinkki: jos menette Madridiin, niin heti Puerta del Solin kupeesta löytyy iso, ihana & edullinen Desigualin myymälä! Merkkihän on espanjalainen.

Kolmaskin vinkki: myös Zalandon Desigual-valikoima & kuvailu on aika hyvä:

Vaatteita yhdistää värikkyys ja rohkeat, paikoittain retrohenkisetkin kuviot. Vaatteet ovat aina yllättäviä ja paikoittain jopa kokeilullisia. Muotitietoisen ja uskaliaan pukeutujan vaatekaapista näille vaatteille löytyy varmasti paikka. Kun kaipaat harmaaseen päivään hieman piristystä, onnistuu se helposti ja vaivatta pukeutumalla innostavaan sekä energiseen vaatekappaleeseen, joka kylvää jo sinuun istuttamaansa ilon siementä myös lähiympäristöön.

Ja neljäs kerta toden sanoo: Desigual on myös tiedostava merkki, joka uskaltaa ottaa rohkeasti kantaa. Pointsit sille.

Rahkajuoma, mikä nerokas (tai hölmö) keksintö

Toimistotyöläisen paluu rutiiniin lomailun jälkeen on näemmä sen verran tylsä, että valoa arkeen tuo lähinnä uusi tuote lähikaupassa. No, jostain se on palkkatyöläisen ilo revittävä, ja mistäpä muusta kuin kuluttamisesta... hmm.

Eilen kävin töiden jälkeen Postitalon K-kaupassa – joka muuten on yllättävän miellyttävä kauppa laajoine valikoimineen. Noukkiessani hyllyltä Valion perusmaitorahkapurkkia silmäni osuivat rahkajuomaan, joka oli vielä tarjouksessakin, 1,99€. 

Olen täysin vietävissä, mitä tulee proteiinipitoisiin terveellisiin maitotuotteisiin, joten eikun rahkajuoma koriin ja kotiin maistiaisille.

Ensimmäinen reaktioni: mitä huijausta! Tai toisaalta nerokas veto Valiolta: lisätä maitorahkaan vettä ja myydä se kalliimmalla hinnalla. 

Maitorahkahan on kovassa huudossa. Ainakin lähikaupassa todella moni lappaa sitä ostoskoriinsa reippaasti, etenkin nuoret kuntosalilta palaavat miehet ja naiset, hih. Yleensä kylkiäisinä on pari banaania ja tietenkin TONNIKALAA. On ns. opit menneet perille. 

Muuten tässä välissä on pakko näpäyttää kaikkia, jotka valitsevat rahkahyllystä saksalaisen rahkan. Hei nyt on hintaero kyllä sen verran pieni, että ostakaa sitä suomalaista kuitenkin!! Yksi hyvä tilaisuus tökätä Suomea vihdoin nousuun ja luoda niitä kuuluisia uusia työpaikkoja. Saksalla menee kuitenkin paremmin, ja niillä on jo Lidl.

Niin, siitä rahkajuomasta. Kun vihdoin tajusin ravistaa tölkkiä kunnolla – siis erittäin voimakkaasti – juomassa alkoi olla enemmän rakennetta ja potentiaalia. Purkin kyljessä sitä kannustetaan lisäämään mm. välipalajuomien eli kuuluisien smoothieiden pohjaksi. Ehkä ostan tätä toistekin. Vaikka ehkä voisi kokeilla, saisiko saman reaktion aikaan, jos perusrahkaan lisäisi vettä...

Onneksi rahkajuoma ei ollut ihan ainoa tämän päivän sisältö. Tapasin myös pitkästä aikaa ystävää tapaksilla Bar Barcelonassa, jossa pohdimme työelämän kummallisia koukeroita... tai siis lähinnä tilitimme niistä. Ihme kuvioita kyllä... mutta ne ansaitsevat tietenkin oman postauksensa.

Nyt hyvää yötä!

Syksyn uudet tuulet – muttei ihan vielä, kiitos

Hola el mundo! Tuntuupa hyvältä kirjoittaa jälleen vanhaan kunnon blogiini. Elämä on ns. palannut raiteilleen, rutiiniin ja ihan liian sateiseen (yök!) Helsinkiin.

Viimeisin blogipäivitykseni näkyy olevan maaliskuulta ja otsikoitu Apua, en osaa rentoutua!. Kuvaavaa. Sen jälkeen elämä onkin ollut ns. hullunmyllyä.

Kevääksi olin onnistunut ujuttamaan lusikkani päivätyön lisäksi aikas moneen soppaan, mikä aiheutti sen, että vapaa-aikaa ei vaan ollut yhtään. Tai no, sen vähän mikä oli yritin käyttää tehokkaasti kaikkeen onnellisuutta lisäävään toimintaan kuten ihmissuhteen varjeluun, liikkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen.

Kesäloma meni lähes kokonaan matkustaessa, ihanaa! Ensin köröttelimme junalla Kiinaan ja vietimme viikon Pekingissä – upea matka josta lisää myöhemmin. Sen jälkeen kävimme vielä perhematkalla Prahassa ja avomiehen kanssa Tallinnassa sekä iki-ihanassa kotikaupungissani Tampereella ottamassa arskaa ja uimassa Pyhäjärvessä.

Viime viikolla palasin takaisin töihin, ja pikkuhiljaa tähän kaikkeen alkaa taas tottua. Vaikka vähän kyllä kirpaisee. Tykkään edelleen työstäni mutta huomaan, että alan kaivata uusia haasteita ja tuulia. Ja onhan mulla jo joitakin uusia, haastavia viritelmiä, saa nähdä. Ihmiset: aina pitää yrittää, varsinkin meidän naisten, jotka liian monesti aliarvioimme kykymme!

No, nyt sitten onnistuin saamaan jonkun syysflunssapöpön, pöh! Juuri viime viikolla kehuskelin sillä, etten kyllä ole ollut tosi pitkään aikaan kipeänä. Kohtalon ivaa, näin on meinaan käynyt ennenkin.

Eli tämän päivän vietän toipilaana sängyn pohjalla ja teen listaa kaikista niistä kymmenistä asioista, joista haluan blogiini nyt kirjoittaa! Päivitettävää on. Ehkä tauti katoaa viikonlopuksi, kun on luvattu aurinkoakin. Vihdoin!

Ihanaa perjantaita teille, älkää kastuko ja pysytelkäähän terveinä niin pääsette puolukkametsään viikonloppuna! Tai baariin.