Tuhoutuuko maapallo jos shoppailee henkkamaukassa?

Luitteko viime Nyt-liitteestä  jutun, jossa himoshoppaaja piti Nytille päiväkirjaa ja kertoi "polttavansa" perusviikon aikana 500 euroa uuteen tavaraan, etupäässä vaatteisiin.

Tosi moni tuntui jutun lukeneen, sillä sitä kommentoivat tosi erilaiset tyypit eri tilanteissa. Poikaystävä opiskelee mba-tutkintoa työn ohessa, ja jopa hänen luennollaan oli nostettu "henkkamaukka-tyttö" esimerkiksi "päättömästä shoppailusta". Siellä korkeissa asemissa työskentelevät herrat ja rouvat pääsivät kauhistelemaan moista menoa.

Itsekin vastustan kertakäyttökulutusta ja pyrin ostamaan vähän (eettisesti ja ekologisesti) tuotettua laatutavaraa (mikä ei tietty aina onnistu), mutta juttu pisti pohtimaan miksi se on tehty?! En ollut ainoa, sillä kaverit käyvät parhaillaan keskustelua aiheesta Facebookissa.

Yksi kommentoija tiivisti asian kysymykseen, onko parempi a) asua loft-asunnossa Punavuoressa, lentää monta kertaa vuodessa toiselle puolelle maailmaa kuten Nykiin ja Vietnamiin (ja retostella sillä) sekä ostaa kampasimpukoita – ja tietenkin shoppailla Ruohonjuuresta kaikkea kivaa, jotta tulee parempi mieli ja ajattelee elävänsä oikein.

Vai b) asua pienessä vuokra-asunnossa, käydä shoppailemassa Isossa Omenassa (Nykin sijaan) ja lentää ehkä kerran kahdessa vuodessa etelänlomalle, jos on varaa.

Kävi sääliksi Nytin shoppailevaa tyttöä, josta muodostui oiva sauma paheksunnalle ja oman paremmuuden tuntemiselle "huh, no en mä ainakaan käytä 500 euroa viikossa laaduttomiin rätteihin" -tyyliin.

En tiedä, mutta joku tässä hämää, varmaan mittasuhteet. Kuinka paha on tehdä jotain suhteessa johonkin muuhun? Kenellä on varaa arvostella toisia? Oma fiilis on, että lähes jokainen meistä suomalaisista elää tälle maapallolle täysin kestämätöntä elämää, omalla tavallaan.

Eikä mikään tietty ole mustavalkoista. Shoppailu lisää onnellisuutta ja tyydyttää, sanottiin mitä sanottiin. Itsekin ostin juuri Boozt-nettikaupan alesta neuleen, mekon ja chinot. Laadukkaat, toivon, mutten tietenkään olisi niitä välttämättä tarvinnut...

Maanantaista ja siitä, että vierellä on joku joka ymmärtää

Nyt on ehdottomasti yksi niistä päivistä. Aika usein nämä nihkeät päivät ovat minulle maanantaita. Sattumaa? Ei tietenkään! Jo Karvinen tiesi, ettei maanantai ole mikään hyvä juttu.



Viime viikkokaan ei ollut kaikista hohdokkain, sillä kävin koko viikon puolikuntoisena nuhaisena töissä ja lisäksi vietin koko viikonlopun intensiivisellä videokurssilla. Tosi mielenkiintoista juu, mutta tässä vaiheessa antaisin aika paljon edes yhdestä vapaapäivästä! Viikonloppuja ei ole annettu meille poloisille työmyyrille vapaaksi ihan syyttä... ihmisen on pakko välillä levätä.

Kaiken kukkuraksi poikaystäväkin sairastui flunssaan, joten vähät vapaat viikonlopun tunnit makasimme sohvalla olo ankeana. Sama tuntuu jatkuvan edelleen, töissä jaksaa jotenkuten käydä, kiirettä riittää, mutta siinä se sittenkin onkin. Toimistolta suoraan kotiin ja sohvalle katsomaan mömmöä telkkarista. Ilta "huipentuu" kymmenen uutisiin, joiden jälkeen kaadutaan sänkyyn. Ja sitten sama uudelleen...

Tietty nämä ovat pieniä murheita ihmiskunnan mittakaavassa jne., mutta lannistavat mielialaa.

Toisaalta näinä hetkinä tajuaa kiittää siitä, että vierellä on joku, joka jaksaa kuunnella jatkuvaa voivottelua ja valitusta ja vielä sympatiseeratakin. Ainakin suurimman osan ajasta.

Jokaisella meistä on huonot hetkensä, On hienoa, kun uskaltaa olla se mikä on, valittaa kun on tarvetta – ja pitää myös suunsa kiinni. On hienoa tajuta, ettei tarvitse olla täydellinen, ja että täydellisyys on turhaa ja tylsää! Kaikkein parasta on tajuta, että vierellä kulkee toinen ihan samanmoinen.

Olen tänään kuunnellut ihanan ranskalaisella aksentilla laulavan Mina Tindlen biisiä. Se kertoo kaikista niistä pienistä asioista, joita kannamme mukanamme. Jokaisella on taakkansa, niinpä. Ja taakkaa keventävät myös videolla tanssivat komeat ranskalaismiehet...

Spirulina-testin tulos – talttuiko flunssa?

Viime viikolla pohdin ihmetuote spirulinaa. Testasin vihreää mönjää ekaa kertaa, koska kuulin sen auttavan flunssan oireisiin. Tuomion hetki on tullut. Auttoiko spirulina?

Lopullinen tuomio ei tietty ole helppo, sillä joka tauti on erilainen enkä tiedä miten minun olisi käynyt ilman spirulinaa. Kuitenkin täytyy sanoa, että selvisin flunssaisena kunnialla: nautin viime viikonlopusta Tallinnassa, enkä joutunut olemaan päivääkään poissa töistä viime viikolla. Tosin olin töissä ihan liian puolikuntoisena, hyi minua.

Olen niitä, jotka kyllä patistavat kollegoja kotiin yhden aivastuksen jälkeen mutta itse raahautuvat toimistolle vaikka missä kunnossa. Pikku hiljaa elämä alkaa opettaa, mutta vaikeaa se on kun kerran on "näin korvaamaton" työntekijä... just.

Mutta niin, flunssa meni yllättävän kevyesti ohi – vuosiin en ole yhtä helpolla selvinnyt räkätaudista. Varsinkaan näin vähäisellä levolla, sillä työviikko oli aikas hullu ja parhaillaan vietän "rentouttavaa" viikonlopun videokurssilla... uhhuh.

Annetaan siis spirulinalle kunnia! Flunssa on jo melkein selätetty, mutta olen jatkanut levän nauttimista joka ainoa aamu: eikun teelusikallinen vihreää mönjää kylmän veden joukkoon, nenästä kiinni ja kurkusta alas! Makuun ei kyllä ikinä taida tottua. Vai onko tämä jonkun mielestä hyvää? Uskomaton tuo allaoleva kuva muuten: ei voi kuin kunnioittaa, jos joku saa lapsensa nauttimaan spirulinaa!

Loppuun vielä Puhdistamo-sivulta poimittua ylistävää faktaa, eli miksi spirulinaa kannattaa "nauttia".

Spirulina on yksi niistä levistä, joita on ollut maapallolla pitempään kuin mitään muuta elämää. Nämä levälajit ovat "villiruokaa" parhaimmillaan ja erittäin ravintopitoisia.

Spirulina sisältää:

• 2300% enemmän rautaa kuin pinaatissa 
• 3900% enemmän beetakaroteenia kuin porkkanassa 
• 300% enemmän kalsiumia kuin maidossa 
• 375% enemmän proteiinia kuin lihassa tai tofussa 
• fytoravinteita 31 kertaa enemmän kuin mustikassa 

Spirulina muodostaa kaikista maailman organismeista tehokkaimmin proteiineja ja se sisältää 65-71 % hyödynnettävässä muodossa olevaa proteiinia! Tämä tekee siitä ehkäpä maailman rikkaimman proteiininlähteen.
Spirulina sisältää valtavan määrän kehollemme tärkeitä mineraaleja mm. seleeni, kalsium, rikki. Spirulinan sisältää runsaasti rikkipitoisia aminohappoja (metioniini, kysteiini) sekä harvinaista fykosyaniini -nimistä polypeptidiä.

Spirulina sisältää runsaasti varsinkin B-ryhmän vitamiineja (B1, B2, B6), sekä beetakaroteenia ja K-vitamiinia. Suurin osa merilevistä sisältää huomattavan suuria määriä välttämättömiä rasvahappoja. Nämä ainesosat ovat tärkeitä lähes kaikkien kehon mekanismien opimaalisen toiminnan kannalta.

Täydellisestä blogielämästä

Päädyin lukemaan blogeja vasta suht "myöhään" ja kirjoittamaan omaani sitäkin myöhemmin.

Oma blogini on ollut elossa jo ööö jonkin aikaa, mutta vasta viime aikoina kirjoittamisesta on tullut oikea intohimo. Aiheita pulppuaa mielessä vaikka kuinka ja on pakko päästä kirjoittamaan. Hyvä niin.

Mikä blogimaailmassa aluksi eniten yllätti – ja shokeerasi – oli se ylitsepursuava täydellinen elämä, joka sadoista ja taas sadoista blogeista hönkii päälle, vaihtelevalla menestyksellä.

Kaikkein ihaninta elämää huokuvat blogit myös tuntuvat houkuttelevan eniten lukijoita. Ei ihme, kukapa ei haluaisi että kaikki on täydellistä.

Mitä sitten on täydellinen elämä? Blogeissa se tuntuu rakentuvan hyvinkin perinteisen kaavan mukaisesti. Kivaa on, kun ulkoisesti kaikki on kunnossa. Rahaa riittää itsensä hemmotteluun, koti on kiva samoin kuin poikaystävä ja mielellään myös söpö lemmikki.

Arkikin on kaunista, jopa marraskuussa, ja vapaisiin hetkiin mahtuu aina pitkiä brunsseja. Sellaisia, joiden laadukkaissa valokuvissa kaikki muu on valkoista ja valoisaa paitsi hedelmät, smoothie, croissant & cappuccino. Ja hillo, joka on tietenkin luomua.

Hyvän elämän blogien sankareilla ei ole paskoja hetkiä, karseita työpäiviä, plösöä oloa tai ylipäänsä mitään saamattomuuden ja kurjuuden alhon kokemuksia. Siis niitä hetkiä, kun ei todellakaan tule mieleen lähteä aamujoogaan kello kuusi, kokata ihanaa luomuateriaa kavereille/poikaystävälle oman pihan/Kauppahallin lähiruoka-antimista, pukeutua trendikkäästi ja otattaa (kaverilla tai poikaystävällä?) kymmeniä valokuvia itsestään vaikka missä säässä. Kuvissa tosin hymyillään ja kerrotaan kuinka ihanaa on, kun kevät/kesä/syksy tulee. Ainahan on ihanaa kun on ihanaa!

Hyvän elämän blogeissa sisustetaan silleen kivasti, muttei normeista ja vallitsevasta trendistä poikkeavasti. Haaveillaan asioista, joista kuuluukin siinä iässä haaveilla: Thaimaan-matkasta, naimisiinmenosta, vauvasta, uudesta ihanasta mekosta tai merkkilaukusta. Tietenkin, mistäpä muustakaan. Ollaan tiedostavia ja eettisiä, muttei fanaattisesti. Ollaan snobeja, muttei tietty liikaa.

En kritisoi, ihmettelen vaan. Onko näiden ihmisten elämä ihan oikeasti edes jollain tasolla noin ihanaa vai onko kaikki tämä vain yksi suuri bluffi?! Ja jos, niin miksi ihmeessä?

Tallinna on ihana – ja paljon muutakin kuin vanhakaupunki

Vietimme viime viikonlopun Tallinnassa. Maisemanvaihdos tekee poikkeuksetta hyvää ihmiselle. Monesti viikonloput menevät kotona ihan liian rutiininomaisesti, eikä tunnu siltä että olisi tehnyt jotakin erityistä. Täytyisi useammin muistaa ottaa itseään (ja poikaystävää) niskasta kiinni ja lähteä! Minne vain!

Takaisku: päälle pukkasi flunssaa. Olisin jo peruuttanut matkan, mutta perjantaina oli liian myöhäistä. Eikun troppia naamaan ja lauantai-aamuna reippaana Eckerö Linelle pällistelemään, kuinka baari täyttyy alkoholia kittaavista suomalaisista & humppaorkesteri pistää bileet pystyyn klo 9. Uhhuh.

Alle koottujen troppien avulla pöpöt pysyivät kurissa matkan ajan (nyt olo onkin sitten aikas kurja ja flunssainen, mutta se on toinen juttu). Iso kiitos kuuluu myös auringolle, joka jaksoi lämmittää meitä koko ajan!

Tällä kertaa päätimme ottaa rennosti ja tehdä erilaisia asioita = poistua vanhastakaupungista. Apuna toimi pätevä Like a Local Guide – Tallinn, joka paljastaa mitä paikalliset näyttäisivät turistille.

Ensimmäinen suositus oli suuri Balti Jaam -tori rautatieaseman kupeessa. Sinne siis. Torilla saattoi "shoppailla neuvostotyyliin". Herttaiset mummot myivät (halvalla) omppuja, puolukoita ym. ja vaatteita sai 0,5-1 eurolla. Lisäksi torilta voi tehdä löytöjä neuvostoleluista sotilaskamaan ja vanhoihin radioihin – sekä kissanpentuihin, joita joku lahjoitti halukkaille! Itse ostin vain omemoita evääksi, mutta tori oli kyllä elämys!

Kuva: likealocalguide.com

Kävimme syömässä Balti Jaamin paikallisessa mestassa, jossa ateriat saattoi valita "kätevästi" vitriinistä. Söin keiton, joka lämmitettiin mikrossa. Ihan ok se oli, ainakin 1,3 euron hintansa väärti. Poikaystävä tosin jätti puolet ateriansa lihoista, jotka kuulemma näyttivät epäilyttäviltä. No, kumpikaan ei sairastunut, eli ei valittamista.

Tietty hengasimme vanhassakaupungissa myös, on se vaan tunnelmallinen. Oi kunpa Helsingissäkin olisi jotain vastaavaa, historiallista ja kaunista.

Yövyimme edukkaassa Monk's Bunk -hostellissa (lähes kaikki Tallinnan hotellit olivat täynnä, syy alla). Saimme kivan huoneen ullakolta, joten parikymppisten reppureissaajien biletys alakerrassa ei härinnyt. Taisivat pitää meitä tylsinä, kun skippasimme pub crowl -kierroksen ja jäimme juomaan kamomillateetä ja spirulinaa keittiöön lauantai-iltana. No, minkäs teet kun olet kipeä ja vähän "kypsempi" tyyppi...

Hostellin seinälle oli koottu viron tärkeimmät fraasit.

Kiinnostava paikka on anti-KUMU, Tallinnan nykytaiteen keskus Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseum EKKM. Keskus sijaitsee vanhankaupungin "päässä" lähellä satamaa, ja sen tunnistaa korkeasta tehtaanpiipusta ja rakennustyömaasta. Kiinnostavia näyttelyitä ihan ilmaiseksi ja bonuksena jännitysmomentti: romahtaako putki, jossa osa näyttelyistä järjestetään...?

Tallinnassa juostiin sunnuntaina maraton! Syy, miksi hotellit olivat täynnä. Juoksijoita oli valtava joukko! Vaikka yleensä olen erakko-juoksija, nyt alkoi hieman innostaa ajatus 10 kilometrin vetämisestä Tallinnassa ensi syksynä. Sen kyllä jaksaisi, ja olisihan tässä vuosi aikaa harjoitella...

En tiedä onko Tallinnassa aina konsertteja ja tanssiesityksiä, joihin sattumalta törmää siellä täällä ympäri kaupunkia, mutta jään elämään siihen illuusioon. Kiitos! Toivottavasti näemme taas pian, rakas naapuri.

Mukava yllätys oli myös Paksun Margareetan huipulla sijaitseva jätskibaari, jonne kivutaan portaita Meremuuseumin läpi. Rauhallinen paikka ihailla kaupunkia kattojen yllä – ja nauttia gelatot (tai vaikka olunen).

Auttaako spirulina vilustumiseen?

Tänä aamuna heräsin puoliflunssaisena, missä ei tietenkään ole mitään hauskaa, varsinkin kun eilen taudinpoikasta niin antaumuksella pois manasin. Minkäs teet, ja nyt tuntuu olevan puoli Suomea pöpöjen kourissa. Syksy?

Aamulla toimistolla pari työkaveria valitteli ihan samaa kurjaa oloa. Voi meitä kunnon työntekijöitä, jotka tulevat kipeäksi heti kun viikonloppu lähestyy... aarg.

No, napsimme yhdessä aamulla inkivääriteetä, finrexiä ja hunajaa, kunnes terveempi kollega suositteli spirulinaa. Kuulemma ihmelääke flunssan ensi oireisiin, yhdistettynä vanhaan kunnon sinkkiin.

Avaruushirviö? Ektoplasmaa? Ei vaan spirulinaa!

Pakko kokeilla. Kipitin ruokatunnilla Hakaniemen Ekoloon ja ostin purkillisen spirulinajauhetta. Sekä tropolis-tippoja, kun olivat vieressä hyllyssä ja kuulemma erinomaisia kurkkukipuun. Kipeänä olen maailman helpoin markkinointikohde.

Myyjä varoitteli, että spirulinajauhe voi olla tosi tujua kamaa (ja muuttaa ruuan tai juoman maun heti merileväksi). Yleensä ihmiset suosivat tippoja, jotka olivat nyt loppu – yllätys.

No, rohkea spirulinan syö! Toimistolla valmistin itselleni ja kollegalle spirulinajuomat (1 tlk jauhetta vesilasiin). Väri oli sen verran raju, että meni pitkään ennen kuin uskallettiin maistaa – nenästä kiinni pidellen. Kollega sai yökötysreaktion, mutta lopulta joi kiltisti koko lasillisen spirua. Hyvä me!

Maku: kalanruoka potenssiin 100. Ja haju myös.

Reaktio: en tiedä oliko se spirulina vai mikä, mutta loppuiltapäivä meni paremmissa fiiliksissä. Ihmeeksemme huomasimme, että olimme spirulinaa nauttineen kollegani kanssa viimeiset ihmiset toimistolla! Muut olivat lähteneet ajat sitten viikonlopun viettoon. Ihme työbuusti.

Täytyy ehdottomasti jatkaa kokeilua, nyt kun on selvinnyt alkushokista. Tämänhän pitäisi olla superfoodien aatelia, joka auttaa vaikka mihin! Raportoin sitten, tuleeko minusta superterve.

Mutta nyt pakkaamaan, uhhuh. Huomiseksi ollaan varattu Tallinnan-matka, jota ei voi enää perua. Saa nähdä miten käy. Pahimmassa tapauksessa makaan matkan hotellilla, parhaimmassa tapauksessa hengailen kaupungilla terveenä – spirulinan voimin. :)

Syysflunssan ekat oireet – en suostu!

Voi ei! Heräsin aamulla vähän kurkkukipuisena, olo oli juuri sellainen kuin on ihmisellä, jonka kohtalona on viettää seuraavat päivät syysflunssan kourissa, sängyn, sohvan ja nenäliinakasan ympäröimänä, itsesäälin kourissa.

Mutta ei, tällä kertaa en suostu! Saimme nimittäin eilenillalla ex tempore -idean viettää ensi viikonloppu Tallinnassa, ja nyt on lautta ja hotelli varattuna la-su. Pieni maisemanvaihto tekee nyt erinomaisen hyvää. Milloinpa ei tekisi. Samalla vältämme kivasti viikonlopun siivouksen (mitä tämä koti tosin kovasti tarvitsisi). Mutta hei, elämä on lyhyt eivätkä pölyt katoa!

Takaisin asiaan, nihkeään oloon. Tällä kertaa turvauduin vanhoihin ja uusin hoitokeinoihin. Olen syönyt lusikkakaupalla hunajaa (nam) sekä pari isoa kupillista teetä raastetusta inkivääristä ja nokkosenlehdistä. Lisäksi olen pannut päälleni kahdet villasukat ja lämpimimmän villapaidan. 

Olen myös napsinut sinkkiä, loistolääke näihin pirullisiin "ekoihin oireisiin". Meidän laajaa vitamiinivalikoimaa tutkiessani taisin samalla napata myös Omega 3 -tabletin, B-vitamiinin, pari vahvaa D-vitamiinia sekä kalsiumtabletin (joka maistuu appelsiinilta ja on vaan hyvä). Saa nähdä, miten tällainen sekalainen cocktail vaikuttaa. Jos mitenkään.

Pisteenä iin päällä kävelimme poikaystävän kanssa aurinkoisilla merenrannoilla. Perinteinen "pikku" kävelymme kestää yleensä ainakin pari tuntia. Kierrämme Hietsun torin kautta Eiranrannan kallioille – lempparipaikkojani! Sitten jatkamme Kaivarin ja Punavuoren kautta kotiin. Meren näkeminen tekee ihmiselle hyvää. 

Nyt nautin yömyssyllisen Vana Tallinnaa, viikonlopun teeman sopien. Yleensä olisin ottanut Jägermeister-shotin, joka on ihan paras yskänlääke. Jekku vaan oli loppu.

Ratkaiseva hetki taistelussa on ensi yö: heräänkö täysin terveenä vai onko kurkun kaktus kasvanut? Sormet ristiin. Ja tsemppiä kaikille syysflunssassa riutuville, kyllä se siitä ihan kohta!

EI:n sanominen on vaikeaa – mutta harjoittelu tekee mestarin (ehkä)

Viime päivinä eteen on osunut useampi tilanne, jossa olen joutunut sanomaan ei. Tai no, joutunut on suhteellinen käsite, sillä yleensä olen sanonut ei itsekkäistä syistä: koska olen ollut väsynyt tai koska haluan olla oman aikani itsevaltias. Rauhaa ja vapautta meitsille, kiitos.

Heh, ihan samaa asiaan pähkäilin "jo" viime lokakuussa postauksessa Kaikkeen ei tarvitse revetä – opiskelen sanomaan EI.

Ei-opettelu taitaa siis jatkua, vaihtelevalla menestyksellä. Tosin sillä erotuksella, että nykyään kyllä sanon kyllä ei, yleensä vaikeuksitta, mutta jään jälkeenpäin vatvomaan, oliko se sittenkään hyvä vaihtoehto, mitähän ihmiset mahtavat ajatella jne.

Yleensä ihmiset eivät tietysti ajattele yhtään mitään, kun en kuitenkaan ole se maailman napa...

Sanoin ei viimeksi lauantaina. Olin ollut koko päivän Siivouspäivissä hommissa, ja luvannut mennä vielä illansuussa kaverin isoihin valmistujaisjuhliin, tunnin ajomatkan päähän koto-Kampista. En ole nähnyt kaveria pitkään aikaan (emmekä me itse asiassa edes tunne toisiamme hyvin). Varsinkaan en tunne ketään hänen kavereistaan tai perheestään.

Vielä eilen kivalta vaikuttanut juhla ja kaikki mikä siihen liittyi: suihkussa käynti, pukeutuminen, meikkaaminen ja 50 tuntemattoman seurassa hengaaminen tuntui täysin mahdottomalta idealta, kun palasimme Siivouspäivästä kotiin. Otin itseäni niskasta kiinni, katsoin sohvalle levähtänyttä poikaystävää ja lähetin pahoittelevan viestin ystävälle.

Ei siinä mitään, hän varmasti ymmärtää. Silti kelailin saman tien, teinkö väärin ja olisiko sittenkin pitänyt lähteä – olenko (olemmeko) me vaan laiskoja?! Naurettavaa: elämä on lyhyt, ja kaverilla on valmistujaisissaan tasan yhtä hauskaa ilman minua!

Viime viikon toinen ei oli vaikeampi. Olin luvannut tarjota yösijan kaverille, ja kaikki oli ok, kunnes kaveri alkoi tiedustella yösijaa myös toiseksi yöksi. Ja kolmanneksi. Koko viikonlopuksi.

Kiva, että on yövieraita, mutta koko viikonlopun ex tempore -visiitti ei ole houkuttelevin vaihtoehto, koska siihen sisältyy aimo annos kestitsemistä ja hostausta. Harva kaveri haluaa "olla vaan" vieraillessaan Helsingissä toisesta kaupungista.

No, sanoin ei – oli vaikeaa, mutta tein sen!! Kaveri sai yösijan toisaalta, enkä olisi jälkeenpäin muuttanut käyttäytymistäni – vaikka sekunnin sadasosan ajattelin, olenko ihan kamala ihminen...

Hullua. Oppiikohan sitä joku päivä sanomaan ei kevyemmin, ihan hyvillä mielin? Yksi ei ei todellakaan maailmaa kaada! Millaisia ei-kokemuksia teillä on?

Unicafe & opiskelijaruoan ankeus

Käytiin tänään töistä syömässä opiskelijaruokalassa, joka sijaitsee kätevästi toimistoa vastapäätä. Ennen kesälomia kävimme paikassa usein, ja mielestäni – vaikken opiskelija-alennusta enää saa – ruoka oli "ihan ok" ja suht hintansa väärti. Varsinkin, koska salaattipöytä oli runsas, leipää monta sorttia ja ateriaan kuului jälkiruoka.

No, tänään ei tarvinnut kuin astua sisään ja tajuta että jokin oli muuttunut. Paikka vaikutti sairaalamaisen kliiniseltä, ankealta, keitto-vaihtoehtoa ei enää ollut ja leipäpöydässä oli vain muutama vaihtoehto, eikä tietenkään mitään vastaleivottua (tai no lämmitettyä).

Selitys saatiin nopeasti, sillä työkaveri tiesi että ravintoloitsija oli vaihtunut: Unicafe oli voittanut Metropolian tarjouskilpailun ja korvannut Palmian, joka ennen vastasi kaikista Metropolian ruokaloista.

Ankeahkon ruokailun aikana juttelimme lisää asiasta. Opiskelijat ovat kuulemma nousseet kapinaan, sillä ruokaa saa liian vähän. Äsken huomasin, että aiheesta on ollut juttua esim. Metrossa otsikolla Metropolian opiskelijat saavat liian vähän ruokaa, nyt elokuun lopulla. Hyvä, ettei asiaa purematta niellä! Kirjaimellisesti...

Unicafesta kommentoidaan tiukkoja "vain yksi XX / henkilö" -rajoituksia sillä, että lounaan tulee koostua useista osista, ei pelkästä lämpimästä ruoasta. Toki, mutta mitä jos salaatit ja leivät eivät esim. sisällä mitään kunnon proteiineja, kuten tänään (lehtisalaattia, kaalia ja porkkanaraastetta ja no juu: herneitä).

Ruokalassa vastaan iskevät isot julisteet, jotka vievät lopunkin ilon ruokailuhetkestä: niissä komeilee se peruslautasmalli, jossa on puolet vihanneksia, 1/3 lihaa/kalaa/kasviksia ja 1/3 energialisää.

Energialisäke, hyi hitto! Kuka viitsii kutsua ruokaa tuollaisella nimellä, varsinkin kun yleensä kyse on "tyhjästä energiasta" eli valkoisesta riisistä tai pastasta, jota en lautaselleni halua.

Summa summarum: ruoan taso on kaikkiaan laskenut, ja jopa kahvikupit pienentyneet! (Eikä niihin saa enää kansia, minkä vuoksi työkaveri läikytti omansa liukkaissa portaissa...)

Harmillinen juttu myös Palmialle, jonka kaikki entiset työntekijät ovat ilmeisesti lentäneet pihalle. Ainakin sen verran amatöörimäiseltä palvelu vaikutti tänään. Alkukankeutta, ehkä.

Opiskelijat: jatkakaa kapinaa: hyvä, ravitseva ja kauniisti tarjottu ruoka on tärkeää köyhälle opiskelijalle – sekä henkisesti että fyysisesti. Olen puolellanne, vaikken enää opiskelija olekaan!

Herkkuja Espanjasta: manchegolainen gazpacho

Gazpacho alkaa olla monelle suomalaiselle tuttu juttu, mutta sain kunnian tutustua täysin toisenlaiseen gazpachoon kuin se kylmä andalusialainen vihanneskeitto, jota yleensä nautitaan kesähelteitä helpottamaan.

Gazpachoja kun on moneen lähtöön, eikä tähän poikaystävän kokkaamaan versioon sisälly juuri mitään samoja aineksia kuin andalusialaiseen serkkuunsa.

Gazpachon tarina alkoi tällaisesta Espanjasta tuodusta pussista, joka sisälsi kuivia littania leivänpaloja. Kuvassa alla.

Pussi ehti lojua kaapin pohjilla noin vuoden, kunnes eräänä iltana poikaystävä sai päähänsä ruveta kokkaamaan (välillä pelkään näitä hetkiä, koska seurauksena on aika usein räjähtänyt keittiö ja melkein sydänkohtauksen aiheuttava palohälytin, joka herää henkiin kärystä.) Toisaalta hienoa tietty, että innostusta ja energiaa riittää.

Gazpacho manchegoon laitetaan yleensä puolikas jänis, mutta tällä kertaa poikaystävä päätyi helpompaan vaihtoehtoon, kanaan.

Ruoka valmistui nopsaan, ja se oli hyvää. Vaikka totesin, että ulkonäkö muistuttaa vauvalle tarjottavaa mössöä... ja kieltämättä makukin aluksi, sillä poikaystävä oli unohtanut suolan. No, ripaus suolaa mukaan, niin johan alkoi maistua!

Muuten timjami on tässä ruoassa erityisen tärkeä ja tyypillinen mauste, eli sitä ei ainakaan kannata unohtaa!

Spanishfood.org-sivustolta ainakin löytyy herkun resepti, jos joku haluaa sitä kokeilla kotona. (Kertokaa sitten, miten onnistui!)

Suosittelen tätä erilaista gazpachoa kyllä, etenkin nyt syksyn koittaessa. Lisäksi ainekset ovat helposti saatavilla ja edullisia: kanaa, paprikaa, sipulia, valkosipulia, sieniä jne. Ja nuo perinteiset leipäpalaset voi varmasti korvata esim. Polarbrödin näkkärillä... suht samalta maistuivat ainakin minun suuhuni, ja varmasti sulavat keittoon kivasti.

Ja eikun hyvää sunnuntaita kaikille, kyllä tämä tästä vaikka huomenna on maanantai (taas!)