München - litran oluttuoppeja, paljon rahaa ja yksi upea linna

Hep. Nyt se on, Octoberfest Münchenissä! Öö vai menikö se jo, ei jaksa tsekata Googlesta... Joka tapauksessa aika moni (no, ainakin kaksi) kaveria on päivittänyt heti aamusta Facebookiin kuvia, joissa he hymyilevät litran oluttuoppi yhdessä kädessä ja pretzel toisessa, taustalla satoja kanssajuhlijoita hassuissa perinnepuvuissaan.

Biergarten - yksi niistä kuuluisista, jonka pitkä ja vaikea nimi on jäänyt unholaan...

Mieleen palasi elävästi viime pääsiäisen matkamme Müncheniin poikaystävän kanssa. Vieläkin ihmettelen miten ihmeessä päädyimme juuri sinne!  München kaupunkina eikä  Saksa maana ole inspiroinut kumpaakaan - yhtään. Syynä oli takuulla joku sikahalpa lentotarjous.

Joka tapauksessa, vietimme (sateisessa ja lumimyrskyisessä) Münchenissa viisi kiinnostavaa päivää. Edelleenkään en fanita kaupunkia, mutta olivathan Biergardenit ja Saksan vauraimman kaupungin elintason pällistely silmiäavaavaa.

Pääsiäinen = parsakausi.

Täytyy sanoa, että matka mentiin suurelta osin poikaystävän ehdolla. Ovelasti hän käytti hyväkseen samaan aikaan sattuvaa synttäriään, muuten minua ei ehkä olisi saatu kuluttamaan tuntikausia elämästäni BMW-museossa. No, omalta mukavuusalueeltahan on terveellistä poistua silloin tällöin...

BMW-museon tarjontaa. Kiinnostava moottori (?)

Tämä oli minustakin hieno! BMW:n taideautokokoelmaa.

Okei, sitten syy matkustaa Müncheniin! Matkan upein anti oli vaikeasti nimetty linna Neuschwanstein, jonne jonotimme lippuja useamman tunnin (räntäsateessa). Päätimme jo kerran kastuttuamme kävellä saman tien vuoristotietä ylös linnalle, mikä olikin loistopäätös. Saimme napattua upeita kuvia sillalta, jonne meno oli "hengenvaaran" uhalla kielletty. Hei me tullaan Suomesta, ei pikku lumisade maata kaada... Kannatti riskeerata henki, sillä maisemat olivat huikeat. Lumimyrskyn ansiosta jopa maagiset! No joo, sisältäkin linna oli hieno, muttei kuitenkaan mitään mullistavaa.

Kannatti uhmata lumimyrskyä - linna oli kerta kaikkiaan upea!

Mikä järki on laittaa kaksi täysin erilaista päivää vierekkäin?

Eilen oli ihana sunnuntai, tänään naamaan iski karsea maanantai - ihan turha väittää, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Sää on samaa mieltä: eilen ihanaa auringonpaistetta ja syksyn kuulautta, tänään pelkkää koleaa harmautta. 

Viikonloppu oli rauhallinen, eilen jopa tylsistymiseen asti. Ja se tunne, jos mikä, tekee ihmiselle hyvää. Istua alas keskelle hiljaista (ja mikä parasta vastasiivottua) kotia ja miettiä, mitä sitä nyt tekisi. Päädyin keittämään ison kannun teetä ja selailemaan sunnuntai-Hesaria - kerrankin melkein kannesta kanteen, skippasin vain urheilun. Heh, vaikkei meillä lapsia olekaan niin silti lehden rauhassa lukeminen tuntuu luksukselta... liekö syynä huomionkipeä poikaystävä? ;)

Iltapäivällä lähdin kävelylle - pitkästä aikaa yksin vain kamera seuranani! Olin erityisen ylpeä itsestäni, sille olin aikaa sitten luvannut harjoitella valokuvaamista nyt syksyllä. Ja arvatkaa vaan, oliko eilinen eka kerta...

Eilen myös muistin tärkeän säännön. Ikinä ei ole liian kiire tai liikaa murehdittavia asioita, etteikö ehtisi pysähtyä (tai ainakin löntystellä) ja havainnoida silmät ja korvat tarkkana ympäristöä. Ihan kotikulmiltakin löytyy paljon sellaista, mikä muuten jäisi takuulla huomaamatta. Ainakin itseäni kamera auttaa tässä. Hyviä kuvakulmia ja paikkoja etsiessä kun törmää usein yllättäviin, kauniisiin ja jänniin juttuihin. Tässä tunnelmia.

Ja nyt jatkan rypemistä maanantaissa, hyi. Onneksi päivä on ihan pian selätetty! No juu, vastassa on tietty vasta tiistai...

Kotikulmilla Hietsun kupeessa. En ollut ikinä huomannut näitä keskustaan johtavia portaita!

asfalttiruusu

Eirakin on saanut oman Baanan, mahtavaa!

Meri & laivat... tykkään.

Tällainen ihanuus on myytävänä Hietsussa. Vain rahat ja merenkävijän tutkinto puuttuvat...

Okei, itsestään ei kannata ottaa kuvaa alaspäin. (En ole raskaana, ainakaan tietääkseni.)

Meri ja meri - vai vesiallas?

Kävely päättyi iltapäivä-cappuccinolle Ursulaan. Olen aina tykännyt paikasta.

Muutkin saivat syödäkseen.

12-vuotissynttäreitä, kuulasta säätä ja koti-iltaa (yksin)

Tähän on tultu. Poikaystävä lähti kaverinsa kanssa bilettämään (ja etsimään pitkään sinkkuna viihtyneelle kaverille naista, hehee) kun taas minä jään yksin oloasussani sohvalle töllöttämään ties mitä tanskalaista rikossarjaa Avalta ja napostelemaan tuiki terveellisiä porkkananpaloja. Päihdyttävistä aineista vastaa kolmiyskänlääke ja antibioottipilleri. Siinäpä railakasta lauantai-iltaa kerrakseen!

Toisaalta "näin on paras". Vaikka mieli vetäisi jo ulos ihmisten keskelle ja drinksujen äärelle, totuus on että toivun edelleen sitkeästä poskiontelontulehduksesta ja olo on nuutunut ja tukkoinen. No, kyllähän sitä juhlia taas ehtii... Olo on vain turhan "aikuinen ja rauhoittunut" tällaisissa tilanteissa.

Kappelin edustalla seisovasta vaahterasta löytyy syksyn koko värikirjo:
vihreästä keltaisen kautta punaiseen - ja latvasta lehdet ovat jo kadonneet...
Helsingin syksyä parhaimmillaan.

Onneksi tänään pääsin nauttimaan ensimmäistä kertaa taudin jälkeen kunnon kävelystä, kun kävelimme aurinkoista Espaa pitkin Kauppatorille bongaamaan turisteja ja ostamaan (kalliita) kotimaisia porkkanoita, puolukoita ja tuoretta lohta sashimi-lounaaksi. Täydellisen kaunis syyspäivä! Fiksu sairastaa sateisena viikkona...

Tänään meidät oli myös kutsuttu serkkuni pojan 12-vuotissynttäreille Haagaan, joten poikkesimme Akateemiseen ostamaan lahjaa. Haluan aina lahjoittaa kirjoja suvun lapsille, ja onneksi poika onkin hevi lukutoukka - jos vaan aiheena on fantasia, hän ahmii tiiliskiven paksuisia opuksia. Kunnioitettavaa teinipojalta!

Minulla vaan ei ollut hajuakaan, minkä ihme kirjan tuon ikäiselle voisi lahjoittaa. Onneksi neuvokas myyjätär vei oitis teinien fantasiaosastolle ja suositteli mm. Nälkäpeli-kirjaa, jota kuulemma lukevat nyt kaikki. Aijaa. "Voiko 12-vuotias lukea noin rankkaa tekstiä?!" Tämä "täti" päivitteli, mutta kuulemma voi - ja paljon rankempaakin.

Lahjaksi valikoitui Anthony Horowitzin Scorpion Rising (never heard...) mutta ilmeisesti lahja osui nappiin. Voin siis suositella opusta kenelle tahansa 12-vuotiaalle fantasiafanille, joka pystyy lukemaan myös englanniksi - pojan isä kun on jenkki.

Itse synttäreillä viihdyimme useamman tunnin. Oli ihanaa tavata serkkuja pitkästä aikaa, nauttia maailman suklaisinta sacher-kakkua ja teetä ja vaihtaa koko suvun juorut kunnolla.

Eli mitä opin tänään: älä unohda sukulaisia! Koskaan ei ole liian kiire tavata ja jutella niitä näitä. Serkkuni olen tuntenut jo vauvasta ja 25% geeneistämme on yhteisiä - sen kyllä huomaa, kun olemme koolla! Fiksuja tyyppejä, jotka osaavat antaa ihan parhaita elämänohjeita. :)

Ystävä ja olut - ankean päivän pelastus

Sataa ja tuulee, karsea sää Helsingissä! Aamulla uhmasin sadetta ja raahauduin työkaverin kanssa herkulliselle (työ)brunssille Hotelli Helkaan, ei hullumpaa. Sen jälkeen takaisin kotiin etätöihin kuivattelemaan.

Hyvästä alusta huolimatta olo oli koko päivän yhtä nihkeä kuin sää, vaikka olikin perjantai. Join liikaa kahvia ja etsin epätoivoisesti herkkuja jääkaapista, mikään ei napannut ja kehitin hyvin huonon tuulen - ilman selkeää syytä. Tai no, luultavasti siksi että olen nyt toista viikkoa antibioottikuurilla poskiontelontulehduksen takia, eikä olo edelleenkään ole terve. Jo riittäisi nuutunut olo!

Sosiaalinen elämä on kuihtunut minimiin, kun vaan raahaudun töihin ja takaisin sohvalle makaamaan. Poikaystävä-parka on joutunut kärsimään jatkuvasta valituksesta, kun yhtään mikään ei nappaa...

Paitsi yksi juttu, jota onneksi tajusin kokeilla tänään. Iltapäivällä soitin hyvälle ystävälle, jota en ollut nähnyt vähään aikaan. Hän sattui olemaan samanlaisissa fiiliksissä eli huonolla tuulella - loistavaa seuraa siis! Teimme treffit Llamasiin. Talsittuani viluisena ihan liian pitkän matkan Kampista Iso-Roballe keskellä tuulen ja sateen katalaa yhdistelmää, löysin Llamasin ovesta lapun: ongelmia putkien kanssa, baari on kiinni. Onneksi kehitimme nopean B-suunnitelman ja siirryimme Punavuoren Ahveneen. Kotoinen tunnelma, pehmeä sohva, hyvä olutvalikoima ja vielä kynttilä pöydässä. Toimii.

Istuimme baarissa useamman tunnin jutellen elämästämme, työstä ja miehistä, ja mieliala kohosi minuutti minuutilta. Asiaa auttoi herkullinen luomu-kirsikkaolut, olen suuri Kriekin ytävä - erityisesti, koska pari viikkoa on mennyt lääkityksen vuoksi absolutistina. Kyllä nyt maistui, vaikka en vieläkään uskaltanut useampaa juoda...

Kiitos, ystävät! Ilman teitä marraskuu olisi sata kertaa pahempi (vaikka on se aika paha siltikin...)

Namia luomu-kirsikkaolutta Punavuoren Ahvenessa.

Domnan pirtti - karjalainen idylli Venäjän rajalla

Syksy etenee, valo vähenee ihan liian nopeasti ja työläisen viikot vierivät samanlaisina kohti marraskuuta... yök! Joulukaan ei ole vielä tarpeeksi lähellä, vaikka kesästä tuntuu olevan ikuisuus.

Mutta toivoa ei pidä heittää! Voi sytyttää kynttilän, möllöttää sohvalla ja ihailla kaikkia kivoja kuvia, jotka otti kesällä, siirsi koneelle ja unohti sinne pölyttymään... Vaikkei viime kesä todellakaan ollut "kesistä parhain" säiden puolesta, monta hyvää hetkeä sinnekin mahtui.

Kuten tämä. Heinäkuussa matkustimme perheen ja poikaystävän kanssa autolla Murmanskiin (!), juttua matkasta löytyy bloggauksesta Murmansk - erilainen matkakohde.

Paluumatkalla, heti itärajan kotoisemmalla puolella, sijaitsee tällainen ihanuus - Domnan pirtti! Suosittelen todellakin majoittumaan karjalaisidylliin, jos tie jostain syystä vie "keskelle ei mitään". Palvelukin oli mitä parhainta. Lähellä asuva nuori nainen esitteli meille illalla paikat ja tuli aikaisin aamulla laittamaan aamupalan valmiiksi - olimme paikan ainoat vieraat ja olo todellakin oli kuin kotona!

Domnan pirtti sijaitsee Kuivajärvellä, joka on Hietajärven lisäksi Suomen ainoat asuttuina säilyneet vienankarjalaiskylät ihan Suomen ja Venäjän rajan tuntumassa. Domnan pirtti on rakennettu vienalaisten runonlaulajien ja itkuvirrentaitajien muistopirtiksi ja nimetty Kuivajärvellä asuneen taitajan Domna Huovisen (1878–1963) mukaan.

Domnan Pirtissä taitaa yöpyä paljon Venäjän-matkalaisia, kuten mekin. Pirtiltä kun on vain 24 kilometriä Vartiuksen rajanylityspaikalle - jollei satu eksymään metsäteillä, kuten eräät...

Domnan pirtin ihana rantasauna oli meidän porukan käytössä koko illan - ja myöhään yöhön. Tuvassa kelpasi paistaa makkaraa (ja juoda vodkaa, Venäjältä kun tultiin...)

Domnan Pirtin isossa pirtissä toimii kahvio - josta saa karjalanpiirakoita, tietenkin! Aamupala oli hyvä, leipineen ja haudutettuine puuroineen, ja muutenkin ruoissa käytetään paljon lähiruokaa ja huomioidaan paikalliset perinteet. Muun muassa ruisleipä, karjalanpiirakat ja kahvileivät paikan päällä ja kala on kylien vesistä pyydettyä, Domnan pirtin nettisivuilla kerrotaan. Uskon!

Johanna Tukiainen, tuo "kusinen lutka"

Arvoitus: ketä saa mediassa nimitellä "sotanorsuksi, merinorsuksi, kaljatynnyriksi ilman vanteita, moppipäiseksi maitovalaaksi, ryhävalaaksi ja kusiseksi lutkaksi"?

Vastaus on tietenkin Johanna Tukiainen ja ilmaisut lainauksia 7 Päivää -lehden verkkosivun keskustelusta, jossa yleisö kommentoi toimituksen Johanna Tukiaisen häämatkalta tekemiä videopätkiä.

Törmäsin tänään Journalisti-lehden kolumniin Kusinen lutka, jonka aiheena on Johanna Tukiainen. Tukiaisen kohdalla "asiattoman kommentin" raja on näköjään ihan toinen kuin tavallisen tallaajan kohdalla. Auta armias, jos median nimettömät kommentoijat yrittäisivät saada julki vastaavaa kommenttia vaikkapa iki-ihanasta Katri-Helenasta. Päälle kaatuisi julkisen paheksunnan ryöppy ja kommentti poistettaisiin sekunnissa.

Tuksu on kuitenkin toinen juttu. Ja olen kolumnin kirjoittajan kanssa samaa: "Tässä kohtaa on turha perustella, kuinka Tukiainen on julkisuudessa omasta tahdostaan". Tai kuinka lopulta kaikki voittavat: "media saa otsikkonsa, kansa huvinsa ja Tukiainen rahansa".

Ei. Äsken oli pakko surffailla Seiskan sivuille. (Se Suomen suosituin lehti, jota kukaan ei myönnä lukevansa.) Lehti on pullollaan Tuksua, heti etusivulla möllöttää iso Tukiaisen pärstäkuva, josta näkee sekunnissa että tällä tyypillä ei ole kaikki asiat hyvin. Eikä sellaista ihmistä saa käyttää hyväksi, nöyryyttää julkisesti ja rahastaa härskisti hänen kustannuksellaan.

Johanna Tukiainen. Kuva: 7 Päivää

Kaiken huipuksi Tuksu-uutisoinnin taso liikkuu kakka-pissa-akselilla. Come on! Seiskasta voi klikkailla esimerkiksi tällaisia otsikoita, jotka kertovat keskeisiä asioita Johannan ja tämän koiran (?!) ulosteista.

JOHANNA TUKIAINEN TEKI TARPEENSA JUNALAITURILLE - KUVA! (3.10.2012)

Kakkahätä yllätti Johanna Tukiaisen koiran julkkisavajaisissa – katso

Tukiaiselle nauraminen, ei hyvässä hengessä, on jatkunut jo vuosia. Olisiko aika ihan aikuisten oikeasti lopettaa ja jättää tyyppi rauhaan. Omaa parastaan kun Tukiainen ei selvästi ymmärrä.

Kaikkeen ei tarvitse revetä - opiskelen sanomaan EI

Ei tarvitse, eikä saa! Kauan siinä kesti, ennen kuin yksi elämän perusasioista alkaa toden teolla valjeta minulle - vaikka kaikki elämänhallinta-oppaat kiljuvat "Opi sanomaan EI". 

En edes ole pitänyt itseäni erityisen kilttini ihmisenä, joka ei uskaltaisi sanoa vastaan. Uskon, että syy joka paikkaan repeämiseeni sekä työ- että vapaa-ajalla on ollut omassa hillitsemättömässä kiinnostuksessani "vähän kaikkea kohtaan" sekä siinä, että pieni mutta kunnianhimoinen uraohjus sisälläni on oppinut haalimaan kaikenlaista - niin paljon kuin mahdollista. Se on muka pakko, jotta saisi tuiki tärkeää kokemusta...

Tänä syksynä minulla on ollut pientä kriisiä töistä (epäilen olenko oikeassa paikassa, mikään ei jaksa innostaa jne.), mistä on toisaalta ollut se hyvä seuraus, että olen noussut motivaation pohjamudista opettelemalla tarkastelemaan jokaista uutta työtehtävää erittäin kriittisellä silmällä: Onko tässä mitään järkeä ja jos on, mitä minä hyödyn? Huvittaako minua tehdä tällaista? Asiat alkavat kummasti karsiutua jo ensimmäisen kysymyksen äärellä. Usein riittää, että hetkeksi pysähtyy ja ajattelee. Usein vain säntäämme töissä eteenpäin suorittaen ties mitä älyttömyyksiä miettimättä yhtään, mitä järkeä hommassa, voisiko asian tehdä toisin ja helpommin tai - mikä parasta - jättää kokonaan tekemättä.

Minimalismi rules. Vähemmän on enemmän, eikä työn raskaan raataja usein saa palkakseen edes kiitosta. Vaikka saisikin, niin eihän kissakaan kiitoksella elä. Saati aikuinen ihminen näin kalliissa maassa. 

Sitä paitsi jees-tyyppi saa ensin burnoutin ja sitten katkeroituu tai toisinpäin. Eikä ehdi nauttia kunnolla mistään. EI:n sanominen kannattaa myös siksi, että jämäköitä ja suoria ihmisiä pidetään yleensä vakuuttavina, miellyttävinä ja suosittuina.

No juu, ei EI-sanaa tiettye voi aina töissä käyttää - varsinkaan, jos sattuu olemaan tavistyöläinen kuten minä, eikä esimiesasemassa. Joskus - aika useinkin - pomon sana painaa enemmän. Silloin voi vaan ajatella, että no ainakin tästä saa palkkaa ja yrittää selvitä hommasta asap.

Työelämää ylpeämpi olen silti siitä, että alan oppia sanomaan EI myös vapaa-ajalla! Eli ns. kivoille jutuille. Jos tekee mieli löhötä sohvalle, en lähde oluelle vaikka kaveri rukoilisi. Ja kaveri aina ymmärtää - ja jollei ymmärrä, niin on huono kaveri. 

Varoituksen sana, että kieltäytymiseen ja oman itsensä kuuntelemiseen voi jäädä koukkuun. Niin minulle on käymässä. Kun kerran oppii sanomaan ei, on yhä tarkempi sen suhteen milloin ja minne lähtee mukaan ja lahjoittaa kallista aikaansa. Elämä on liian lyhyt kaikenmaailman kissanristiäisissä tuhlattavaksi.

Joskus olen jopa hypännyt ratikasta kesken matkaa ja palannut kotiin, jollei oikeasti ole huvittanutkaan mennä johonkin tilaisuuteen. Ja mikäs siinä, vaikka parempi tietty jos päätöksen osaa tehdä jo hyvissä ajoin. Opittavaa riittää, mutta tunnen suunnan olevan oikea!

Peruspäiväraha-retki köyhän arkeen

Kaveri oli linkittänyt Facebookiin Me Naisten artikkelin, jossa kokeillaan "Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla?" eli tässä tapauksessa "pakollisten menojen jälkeen" käteen jäävällä 177 eurolla kuussa. Idea kun oli toimittajasta kuulostanut "hauskalta".

Hauska on aika outo adjektiivivalinta, mutta menköön. Toimittajalta homma ei hyvästä yrityksestä huolimatta onnistunut, kuten ei varmasti monelta muultakaan "kylmiltään". Jutussa säästetään muun muassa skippaamalla voi aamupuuron ja näkkärin päältä, ostamalla halvinta olutta ja alahyllyn makaroonia ja unohtamalla kaikki harrastukset, reissut ja ravintolaillalliset.

Jutussa haastatellaan ansiokkaasti hyvin vähällä rahalla toimeentulevia ihmisiä kuten rohkeaa yksinhuoltajaa Tiina Molanderia, ja jaetaan keskustelupalstoilta bongattuja säästämisvinkkejä. Silti jokin jäi jutussa mietityttämään. Milloin köyhyydestä on tullut tällainen outo ilmiö, jota voi kokeilla vähän niin kuin laskuvarjohyppyä tai Atkinsin dieettiä.

Leipäjono entisillä kotikulmilla Hesarilla Kalliossa.
Tästä kuljin ohi niin moni aamu - ja aina silmät kostuivat. Kuva: HS.

Todellisesta köyhyydestä ei Suomessa ole globaalissa mittasuhteessa tänä päivänä mitään hajua. Mutta köyhyys jos mikä on suhteellista. Suomesta löytyy meidän mittapuullamme köyhyyttä, se on selvä - ja on aina löytynyt, paljonkin. Äitini muisteli, että jopa hänen nuoruudessaan isoilla perheillä ei ollut millä ostaa kaikille lapsille kenkiä. Tai paljoa muutakaan.

Mutta - ainakin siltä tuntuu - köyhyyteen suhtautuminen on muuttunut radikaalisti. Ennen suuri osa suomalaisista oli köyhiä ja eli vaatimattomasti, asiassa ei ollut mitään "sen kummempaa". Nyt köyhyyden katsotaan olevan enemmän tai vähemmän oma vika ja säälittävä asia, sillä kriteerit ovat nousseet ihan toiselle tasolle. Pitää omistaa niin paljon kaikenlaista, jotta kuuluisi johonkin näkymättömään joukkoon tai luokkaan. Myös kosketus luontoon ja sen antimiin on ainakin monilta kaupunkilaisilta täysin kadonnut, jolloin oikeasti ainoaksi ravintovaihtoehdoksi jää se lähi-Alepan Saarioisten mikropizza -30%:n alennuksella.

Köyhyyttä yritetään tietoisesti vieraannuttaa kauemmas ja tehdä siitä jotakin "eksoottista" - niin, että ns. paremmin pärjäävä porukka voi elämyksellisesti kokeilla köyhyyttä - miltä se aikuisten oikeasti tuntuu. Elämysmatkailua parhaimmillaan - tai pahimmillaan. Ja eihän se kivaa ole. Ei ihme, että aika nopeasti tämänkin toimittajan tulee ikävä luomu-rucolaa, jota on vaan ihan pakko saada.

Tuunaa aamupuurosi - vain mielikuvitus on rajana!

Miltä kuulostaisi kaurapuuro, jonka lisukkeina tarjoillaan pekonia, kurpitsaa, Parmigiano-reggianoa, neitsytoliiviöljyä... Oudolta? New Yorkissa pääsee jo maistelemaan tällaisia persoonallisia puuroja.

Itse sain lapsena yliannostuksen kaurapuurosta, kun äiti työnsi joka aamu eteeni lautsellisen mössöä, jonka hajukin sai unenpöpperöisen lapsen voimaan pahoin. Kaurapuuroa syötiin sokerin, voisilmän, maidon, marjojen tai hillon kanssa. That's it.

Traumoistani huolimatta jaksan puolustaa kaurapuuroa ilkeitä ulkomaalaisia vastaan, jotka väittävät sen olevan pahaa. Puuro on tosi terveellistä!, intän. Nykyään saatan jo syödä pikalounaaksi pussipuuron, johon on ängetty sen verran marjoja ja sokeria ja ties mitä, että se maistuu ihan nannalta.

Puuro on kuitenkin perinteinen ja turvallinen juttu. Puuro on jopa niin pyhä, että kun luin New York Magazinesta jutun uudesta nykiläisestä puurobaarista The Stoats Porridge Bar sekä monista muista paikoista, jossa tarjoillaan puuroja ties minkälaisin lisukkein, järkytyin ja riemastuin yhtaikaa! Alla makupaloja New Yorkin parhaista puuroista, ja lehden sivuilta löytyy lisää mielikuvituksellisia luomuksia - joka makuun, epäilemättä...

The Canadian at OatMeals

Bacon, sharp Cheddar, roasted apples, maple syrup, and sea salt. This is the marijuana of savory oatmeals, a gateway gruel that leads to wild experimentation with the shop’s other untraditional combos—“croque monsieur” and fig-and-Gorgonzola among them.

Stone-Cut Oats With Stewed Prunes and Orgeat at Minetta Tavern

A sleeper on the brunch menu, this is the most elegant porridge in town: oats from South Carolina heirloom-grain grower Anson Mills topped with the same Cognac-steeped Agen prunes the kitchen uses to garnish the pâté, and a cloud of steamed-milk foam spiked with orgeat syrup.

Savory Oatmeal Skillet at Sweet Revenge

Cheesy grits have nothing on this rib-sticking mélange of quick oats, corn, black beans, roasted potatoes, tomato, and Cheddar. Top the thing off with an optional crumble of bacon and you have a dish that may simultaneously reduce and increase the risk of a heart attack.

Steel-Cut Oats With Spiced Mascarpone, Raisins, and Brown Sugar at Northern Spy Food Co. You might not think to top your morning bowl with a melting dollop of cinnamon-dusted mascarpone and cream, but once you try it, you’ll find it extremely difficult to go without.

Epäilijä minussa paheksuu tällaista puuron tuunaamista. Onko tämä laitonta? Voiko annoksia enää edes kutsua puuroksi? Eikö puuron pitäisi olla jotain vaatimatonta ja simppeliä, kuten suomalaisuus konsanaan?

Ennakkoluuloton minä hykertelee, tämähän on mahtava idea! Ottakaapa mallia, helsinkiläiset kahvilanpitäjät! Montako puurobaaria Helsingistä löytyy, täh?? Tässä loistava bisnesidea - jos vaan uskaltaa pistää tarjolle pekonipuuroa yms. ja sietää puuro-konservatiivien mahdolliset raivonpurkaukset.

Boozt.com-ostoksilla - positiivista ja negatiivista palautetta

Aloitetaan positiivisella palautteella, eikös se niin kuulu tehdä. Shoppailin ensimmäistä kertaa vaatteita ruotsalaisesta Boozt.com-nettikaupasta. Olin pitkään himoinnut värikkäämpää huivia musta-harmaa-peruspukeutumistani ilostuttumaan.

Satoja huiveja selattuani löysin Noa Noalta erittäin kauniin kappaleen - joka ei kuitenkaan ole ylivärikäs makuuni. Siinä sivussa tuli akuuttia tarvetta parille muullekin vaatteelle. No, ne löytyivät Ale-osastolta eli silkkaa säästöä tuli... Juupa juu.

Noa Noan puuvillahuivi

Vaatteet saapuivat viime perjantaina, ja olin enemmän kuin tyytyväinen kaikkiin. Huivi oli nätti (ja on jo saanut kehujakin parilta työkaverilta tänään).

Myös toisen tanskalaisyrityksen Customized for Crowd -paita oli varsinainen löytö! Erityismateriaalista valmistettu paita, "one size fits (almost) all", on paitsi istuva ja mukava myös sairaan lämmin! No, ehkä kyse oli edelleen jatkuvasta poskiontelontulehduksesta ja siihen liittyvästä tuskahiestä, mutta eilen ja tänään paita päällä tuli kuuma - ja yleensä olen todellinen vilukissa. Näitä paitoja aion tilata saman tien pari lisää, hintakin on vähän alle 20 euroa eli ei kirpaise. On nimittäin harvinaista löytää näin hyvin istuva ja vielä mukava pitkähihainen aluspaita - olen varsinainen nirsoilija, sillä yleensä aina jostain kohtaa kiristää tai ahdistaa...

Customized for Crowd - kyllä ne tanskalaiset osaa!

Sitten se negatiivinen palaute. Boozt.comin sivuilla hengaillessani (tuntikausia, perfektionisti kun olen niin pakko käydä läpi koko tarjonta saman tien) tajusin, että useammasta tuotteesta puuttuvat kokonaan materiaalitiedot. Itselleni ne ovat tosi tärkeä osa ostopäätöstä. En esimerkiksi voisi kuvitella ostavani 100% akryylia tai muuta tekokuitua olevaa vaatetta, (puu)villaa tai muuta luonnonmateriaalia sen olla pitää! 

Ale-sivuilta löysin söpön pinkin Espritin neuletakin, josta myöskin uupuivat kaikki materiaalitiedot! Yleensä en todellakaan ole romanttinen pukeutuja ja pinkit vaatteeni voi laskea... hmm, yhdellä sormella, mutta jokin tässä takissa hurmasi. Sitä paitsi olen luvannut itselleni pukeutua syksyllä ja talvella muuhunkin kuin musta-harmaaseen - vaikuttaahan se jo mielialaankin, kun muutenkin maailma on harmaa!

Joka tapauksessa, tiedustelin asiaa Booztin asiakaspalvelusta, ja vastaus oli tämä. Pointsit ystävällisyydestä, eikä syy tavallaan ole Booztin, mutta toivottavasti siellä tajutaan panostaa materiaalitietojen saatavuuteen - muuten saattaa monelta jäädä ostopäätös tekemättä. Itse päätin riskeerata, kun kerran palautus olisi ollut ilmainen. Ja tällä kertaa kävi tuuri. Vaate on puuvillaa ja vielä sopiva päällä!

Hei,

Kiitos viestistäsi. Pahoittelemme vastausajan venymistä. Ikävä kyllä

meillä ei ole enempää materiaali tietoa tuotteesta. Soittelimme eilen

Espritille, koska emme ole tavarantoimittajaltamme saaneet

materiaalititoja, mutta hekään eivät osanneet vastata siihen mitä

materiaalia takki on. Koska toimimme usemman eri tuotteen jälleenmyyjinä,

ei meillä valitettavasti ole muuta tietoa tuotteista kun mitä saamme

tavarantoimittajaltamme. Olen yrittänyt etsiä joka puolelta, mutta paidan

materiaalitietoja ei valitettavasti löydy. Olen ovin pahoillani ettemme

voineet auttaa sinua asiassa enempää. Paita kuitenkin saattaa olla

puuvillaa tai jotakin keinokuitua, koska muut espritin neulee ovat puuvilla

tai akryylin ja nylonin sekoitusta.

Jos sinulla ilmenee muuta kysyttävää, olet aina tervetuullut ottamaan

meihin uudestaan yhteyttä.

Oikein mukavaa päivän jatkoa!